Hongatar

Kivaa jos mun avautumisesta oli hyötyä ja kiitos tsempeistä, ootte ihania! <3

Mannapuuro, pitäisi tosiaan jaksaa pysyä toiveikkaana ja antaa itselleen lupa siihen haaveiluun, mut se on välillä tosi vaikeaa. Onneksi mulle ei henk.koht jää negatiiviset tunteet pitkäksi aikaa pyörimään, vaikka ne toistuvasti ovatkin läsnä.

Nuunulainen, varsinkin se klisee "kun lopetatte yrittämisen niin tärppää" on minusta ihan humpuukia ja mahdoton yhtälö, kun sitä yrittämistä on takana niin pitkä aika ja se sama kaava vaan toistuu kierrosta toiseen. Ja se kun puhuit kierron hukkaan menemisestä on mullekin tuttu tunne, aina jää jossittelemaan oviksen jälkeen että osuikohan talletus oikein..

  Aika erikoisesti tosiaan tuli ovisplussa sun limoihin nähden! Kai nuokin on tosi yksilökohtaisia ja kiertokohtaisiakin eriäväisyyksiä. Mystinen on naisen biologia! :D Tosi ikävää kuulla sun hiivasta, mutta teitte oikean päätöksen kun jätitte tämän kierron tallettelut kesken, kun hiivan aikaan sinne ei halua laittaa yhtään mitään ylimäärästä, saati hankaavaa liikettä... Mutta nyt saatte ainakin pakollisen tauon projektista, ehkä se auttaa henkisellä puolella kun voi melko varmaksi odottaa menkkojen alkavan.

Sibu, kyllä minä salaa toivon että mieheni kävisi testeissä, kun veri-, virtsa-, ja spermanäytteisiin ei tarvitse olla genitaalit paljaana. Ymmärrän myös jos häntä pelottaa että tulisi huono tulos, mut kun ollaan jo kerran oltu spontaanisti raskaana niin kyllä hänellä ainakin joitakin hyviä siittiöitä pitäis olla :D Onko sun miehellä myös jotakin testeihin tai hoitoihin liittyvää pelkoa? Hienoa että suostuu menemään siemennesteanalyysiin! Se kuitenkin poissulkee mahdollisia 'syitä' ja auttaa täsmentämään mahdollista hoitosuunnitelmaa. Mitä fiiliksiä ovisplussasta? Onko into tallettelemaan? :P

jatkuu...

Käynti oli ihan ok, tietty oli vähän vaivaantunut olo johtuen sisätutkimuksesta, mutta helpotti kuull että verikokeiden tulokset näyttivät normaalilta ja olimme fyysisesti hyvässä kunnossa ja kaikki vaikutti olevan ok. Mutta varsinainen 'paskamyrsky' tapahtui vasta käynniin jälkeen; mun miehellä otti ego kovan iskun tuosta käynnistä. Hän koki suurta pettymystä itsestään kun ei ollut kyennyt saattamaan meitä raskaaksi, ja eritoten hän koki nöyryyttäväksi että tuntematon nainen (lääkäri) tutki ja koski hänen kiveksiään ja tunsi olevansaa ihmiskokeessa, kun vielä pitäisi verta ja virtsaakin mennä antamaan. Ymmärrän häntä oikein hyvin ja itkuhan siihä tuli kuullessa miten kauas mukavuusalueelta olin hänet vienyt. Hän siis uskoo että raskaudutaan spontaanisti eikä haluaisi ylimääräisiä sorkkimaan tätä henkilökohtaista ja herkkää tilannetta, tuli käynnille vain koska tietää että asia on mulle niin tärkeä (ihana mies<3). Hän päätyi lopputulemaan ettei jatka tutkimuksissa eteenpäin, mikä on mulle vähän pettymys tietysti koska spermanlaatu jää tutkimatta, mutta myös kunnoitan hänen päätöstään. Itse käyn oman mielenraauhani vuoksi ultraamassa kohdun ja munasarjat kun aika tulee, sillä mun äidinäidillä on ollut vaikeuksia tulla raskaaksi ja se epäilyttää.

Tää koko kokemus sekä puhelinsoitosta, lääkärinkäynnistä että tunteiden purkautumisesta tuntuu ihan ylivoimaisen raskaalta. Kun alettiin haaveilemaan vauvasta, aattelin että siitä tulee suloista ja ihanaa ja se syventää mun ja kumppanin suhdetta ja lopulta meistä tulee perhe ja vanhemmat. Nyt tulos on että mun jaksamisen rajat alkaa tulla vastaan tästä jatkuvasta yrittämisen 'vääntämisestä' kun kaikki maailmankaikkeuden merkit näyttää jatkuvasti merkkejä siitä, että mun kohtalo on jäädä lapsettomaksi. Haluisin vain pysäyttää mun elämän hetkeksi ja mennä jonnekin vuorille hengähtämään ja lepäämään, mutta arjen pitää rullata ja mua pelottaa että jos lopetan yrittämisen kontrolloinnin niin ei ainakaan tärppää. Ja jos pidettäis hengähdystauko projektista, niinkuin muutkin täällä oli miettineet, niin se tuntuis siltä kun luopuisin koko haaveesta, vaik kyse olisi vain muutamasta kierrosta. Irtipäästäminen olisi rakkaudellinen teko, itselle. Lääkäri kommentoi small talk-maisesti millaisia lapsia olisi tulossa, ja se on jäänyt mun mieleen kummittelemaan koska en oo tämän vääntämisen aikana edes haaveillut miltä meidän lapset näyttäisivät. Oon ollut vain fokus plussassa. Kuulostaa just niin epätoivoselta kuin se onkin.

Tulipas avauduttua! Koitetaan pysyä kasassa kohtalonsisareni <3

Heippa, oon yrittänyt ottaa vähän etäisyyttä tähän aiheeseen ja siksi ollut kommentoimatta, joskin oon seurannut keskustelua.

Rosen, ikävää jos sinulla on vähäpätöisempi olo lapsettomiin ystäviisi verrattuna - minun silmissäni toive ja haaste on sama ja ihan yhtä todellinen ja arvokas

Sibu, tuo 'mitä voin/saan tehdä nyt kun en ole raskaana' -asenne on ihanan myönteinen ja inspiroiva :)

ON: Mä sitten varasin ajan julkiselle lapsettomuushoitoihin, vaikka yrittämistä takana 9kk. Aamulla ennen koulua soitin ja koko päivän oli semmonen vaivaantunut ja painostava olo, jotenkin koko homma konkretisoitui ja alkoi nousta pelkoja siitä mihin tässä ollaan päätymässä. Tietysti toivoisi että mahdollisimman kevyillä avuilla tärppäisi. Kirjotan tähän vähän yksityiskohtaisemmin mitä meidän ensikäynnillä kävi, koska tiiän että tää jää ikuisesti internettiin ja saattaa rohkaista jotakin lähtemään tähän showhun.

Aika oli varattu minulle ja kumppanilleni molempien nimillä, puhelimessa ensin kysytty perustietoja, ja annettu mulle lähete verikokeisiin (jossa otettiin 2 putkea verta, ainakin hemoglobiinista ja kilpirauhasesta puhui mutten tarkentanut että mitä oli tutkittu). Nyt lääkäri kysyi samat perustiedot: pituus, paino, perussairaudet, perinnölliset sairaudet, onko suvussa ollut lapsettomuutta. Olenko minä seurannut ovulaatiota, onko säännölliset kuukautiset, onko ollut sukupuolitauteja, onko miehellä vaiheuksia laueta, tuleeko spermaa ja tuleeko sperman mukana verta. Onko kivekset saman kokoiset, ja seksin säännöllisyys (antoi suositukseksi 3x viikossa). Sitten hän tutki fyysisesti, minulta paineli koko vatsan alueen, sitten katsoi että genitaalialueella ei ole haavaumia tai muuta poikkeavaa Sisätutkimus; ankka sisään ja katsoi limakalvot ja kohdun suun, sitten pari sormea sisään ja toinen käsi alavatsan päällä paineli tunnustellen kohdun ja munasarjat (pieni kohtu, munasarjoja ei löytänyt, mikä normaalia). Miehen vuorolla hän tutki kivekset. Sitten laittoi vielä molemmulle lähetteet labraan verikokeisiin ja virtsakokseisiin, ja lähetteen kohdun ja munasarjojen ultraukseen ja miehen sperman tarkastukseen, mutta näihin saattaa mennä kuukausia aikaa ja kutsu tulee kotiin kirjeellä.

jatkuu seuraavassa kommentissa...

Täällä alkoi kierto alusta perjantaina, en oikeastaan edes ole pettynyt kun oireettomuuden vuoksi en odottanutkaan plussaa. Mut oon hämmentynyt kun olin bongailevani oviksen 15-16 päivän hujakoilla, ja tää kierto oli 36 päivää pitkä? Alkaa kyllä olla henkisesti raskasta tää yrittäminen ja mietin jos ihan vain sen varjolla ottasin terveyskeskukseen yhteyttä. Tai huijaisin et oltais yritetty jo vuosi... Jokainen plussaton kuukausi himmentää sitä toivon kipinää ja sattuu ja kohta on taas yks joulu ilman omaa perhettä. Ihania nää menkka-ajan ajatukset ku ailahtelee ilon ja masennuksen välillä :D

Nuunulainen ja Mannapuuro, teillä on jännittävät ajat kun pääsette ens viikolla testailemaan :) Piinapäivät on pitkiä... Muistan ekasta raskaudesta että ennen plussaa tuntu siltä että menkat alkaa millä hetkellä hyvänsä ja taisin saada haamunkin vielä tosi "myöhään", ja just että valkovuoto oli kirkasta eikä sellasta loppukierron paksumpaa. Jäädään jännittelemään... :)

Testasin tänäaamuna taas, negan, koska aattelin ottaa pari drinksua illalla. Näköjään voin ottaa vaikka sangollisen. Mös mulla loppukierron kiukustumista ilmassa, loukkaannuin jopa kun luin Iltasanomien otsikon "Korona-ajan vauvabuumista" - meneillään on oikein BUUMI mihin mulla ei ole arpaa osallistua...ihanku mun vauvakuume edes olisi kiinni korona-ajasta.. Ja koulussa terveydenhoitaja kertoi tarjolla olevan ilmaista raskaudenehkäisyä (oon siis amiksessa, ja siellä on myös suoraan peruskoulusta tulleita nuoria) ja taas katkerana mietin miten jotkut vahinkoraskautuu huolimattomuuttaan, ja ite yrittää kaikkensa onnistumatta.. Epäreilua...mut en osaa "olla yrittämättä" mikä on se kuuluisin neuvo. Väkisinkin aina oviksen aikaan hermostuttaa että onhan siemeniä varmasti mestoilla. Lisäksi tuli ihan aavistus punaista pyyhkiessä, haluisin et menkat alkaisi että pääsisi uuteen kiertoon ja uuteen yrityskertaan. Taas...

Nuunulainen, ihanaa kun vuodatat noin avoimesti, just hyvä! Et oo yksin tunteiden ja ajatustesi kanssa. Mulla on sama fiilis, ettei kumppanillekaan viitti märistä, menee vain hällä turhaan päivä pilalle.

Rosen, tuohan kuulostaa lupaavalta että on kaikki oireet kuin viimeksikin! Ja sulla on vielä melkein viikko aikaa testiin, tilanne ehtii vielä kehittyä... Pidetään peukkuja, että olisi tosi kyseessä :)