Heta83

Tätini mies sairastui aivokasvaimeen ja sai sen seurauksena epileptisiä kohtauksia. Mies oli sairastuessaan vähän alle 40-v ja minä tuolloin 16. Tuo tädin mies oli kiltein tuntemani ihminen ja minulle kuin toinen isä.

Mies oli meidän luonamme, kun äitini lähti käymään kaupassa. Sillä aikaa tätini mies sai epilepsiakohtauksen. Pidin hänen päätään sylissäni, rauhoittelin ja varmistin ettei kolhi itseään. Olin aivan jäätävän rauhallinen vaikka oikeasti olin ihan paniikissa. Mies pissasi housuun ja kohtaus kesti pelottavan pitkään. Mies tokeni kohtauksesta, ja oli kovin häpeissään vaikkei mitään syytä ollut. Muutama kk tästä hän menehtyi sitten. Kaipaan vieläkin häntä vaikka hänen kuolemastaan on jo 20 vuotta. Mainittakoon että tätini sekosi tästä miehensä kuolemasta ja tuli hartaaksi uskovaiseksi. Niin fanaattiseksi että pisti välit poikki kanssani kun en omaksunut samoja uskonkäsityksiä kuin hän. En ole tätiä 20 vuoteen tavannut.

Toinen järkyttävä tapahtuma oli 3 vuotta sitten kun ajoimme mieheni kanssa kolaripaikalle ensimmäisenä. Oli täysin selvää että kuski oli kuollut (pää oli täysin mössönä), mutta järkyttävintä oli nähdä pelkääjän paikalla oleva puolitajuton ihminen yltäpäältä veressä. Soitimme ambulanssin ja odotimme siihen asti että tulivat.