Helene4
Seuratut keskustelut
Kommentit
Onnea sylintäydeltä AOTEAROA!!
Tosi hyvänkokoinen tyttöhän tuli vaikka viikkoja olisi ollut vielä jäljellä! Tosi fantastista!!
kommentoimaan ja kertomaan PIKKUPIPPURILLE että et suinkaan ole ainut tuossa tilanteessa, että on lapsen isovanhempi tuolla kannalla. Meillä kun on oikeastaan KAIKKI isovanhemmat olleet negatiivisella mielellä perheenlisäyksen suhteen:( Oma äitini teki selväksi jo kun toinen lapsi meille syntyi, että ettehän te nyt enempää meinaa ja jo kolmannen odotuksen kohdalla sanoi suoraan ettei "hyväksy" että tehtiin vielä kolmas. Nyt tän neljännen aikaan kun ilmoitin että nelonen tulossa, niin ei olla tekemisissä enää oltukaan, välit viilenivät lopullisesti kun minä en ymmärrä äitini kantaa enkä katso tarpeelliseksi lapsille tuollaista "mummia" muutenkaan, joka ei pidä lapsenlapsistaan. Isäni on ottanut tavallaan neutraalisti jokaisen ilmoitukseni, on aika hälläväliä-asenne sillä että aivan sama hänelle paljonko lisäännytään. Anoppi taasen meinasi saada sydärin kun kerrottiin tästä neljännestä, toisteli pitkään "voi hyvä ihme" ja päällisin puolin oli olevinaan iloinen, vaikka tiedän senkin kannan sisimmässään, kun jo kuopuksen kasvaessa on puhunut aina että hyvä kun teilläkin nuo lapset saatu jo isommiksi ettei ole mitään vaipparumbaa enää ja että miten hyvä määrä on kolme lasta eikä yhtäkään enempää. Ihmetyttää kyllä nuo kommentit, kun ei olla vaivoiksi oltu koskaan isovanhemmille, edes yökylään ei olla tivattu lapsiamme saati rahallisesti tarvittu koskaan tukea tms. niin mistä moiset kommentit kumpuavat:(
Mutta toisaalta, eipä näissä asioissa paina mummeleiden sana yhtään, omaa perhettähän tässä kasvatellaan ja hoidetaan ja vielä hyvin pärjätäänkin vanhemmuudessa:)
Eipä tässä muuta, oli vaan pakko tulla kertomaan kun luin pikkupippurin kertomuksen.
Helene 34+5
Aika tuskainen viikonloppu takana, supistellut ja selkäkin alkoi iskiasmaisesti vihoitella:( Tänään on kohdussa ollut kovaa "pistelyä", ihan kuin neuloilla tökittäisi moneen paikkaan yhtä aikaa ja vessapaperiinkin tuli aavistus punertavaa "limaa". Ajattelin että liekö siitä, että pitkästä aikaa intouduin sänkypuuhiin lauantaina miehen kanssa niin on ärsyttänyt kohdunsuuta ja nämä kaikki lisävaivatkin (kipuilut) siitä..eli totaaliseen seksilakkoon nyt?!
Vauva kyllä energisenä potkuttelee ja sykekin ollut normaali, joten huoleti kai tässä voi olla, vaikka tietenkin kaikki tällainen ylimääräinen huolettaa aina jonkin verran:/
Mutta tänään siis lepäilen vaan, oli viime yö aika huonouninen kun sattui joka paikkaan:(
Kaippa tämä tästä levolla menee:)
Helene 34+3
FANTASY, onnittelut hyvistä ultrakuulumisista!! Ihanaa kun kaikki hyvin massussa!!
Perusneuvola oli aamulla, kaikki ok, vauvan sykkeet 120 (olleet koko raskauden ajan noissa lukemissa, mutta kuulemma normaalilukema silti), hb oli 115, sf 31cm ja paino samassa mitä 4vko sitten(jolloin oli laskenut kilon). Ja tulihan se RT-merkintä korttiin:) Pää ei ole vielä kiinnittynyt, puristeli niin kovaa tosta häpyluun yltä kokeillessaan että liikkuuko pää siinä enää, että meinasin tirskahtaa itkuun, sattui niin älyttömästi! Ja kuulemma aavistuksen liikkuu pää yhä luiden välissä. Ensi viikolla sitten lääkäri ja luultavasti sitten loppuajan viikon välein perusneuvolat (oli ainakin ennenmuinoin..)
Terkkari antoi neuvoksi pahoinvointiin imeskellä kovia karkkeja, niistä kuulemma imeytyy sokeri aika nopsaan elimistöön ja auttaa ainakin vähän pitämään verensokeria ylempänä, ettei siitä tule lisää huonoa oloa. Kävinkin ostamassa ihan määrättynä pari pussia karkkeja:) Täytyy tossa kokeilla sitten. Sanoi terkka että tuo loppuajan pahoinvointi vähän ruokkii itse itseään, että kun ei saa syötyä niin verensokeri laskee ja aiheuttaa lisää huonovointisuutta, että pitäisi koittaa saada sokerit ylemmäs niin pahoinvointi voi helpottaa yllättävästi niin että saakin syötyä sitten normaalia ruokaakin. Niinpä, aika loogista tuo, mutta yritäpä näillä hormonihuuruisilla aivoilla ajatella jotain noin järkeviä!! Onneksi on tuo ihana neuvolatäti ajattelemassa puolestani:)
Mutta nyt lepohetki, kaksi yötä ollut niin katkonaisia flunssaisen ja YSKIVÄN miehen vieressä..
Helene 34+0
Missäs kaikki haahut luuraavat, eihän me Virvan kanssa tätä ennenkään kaksistaan vaan ylhäällä pidetty..
Tänään oli sitten viimeinen lääkärineuvola, kaikki oli hyvin, otti streptokokkinäytteen ja tulehdusnäytteet samalla. Vauva hiukan laskeutunut mutta ei kuulemma ihan lähiaikoina tupsahda ulos:) Hyvä niin!! Arvioitu syntymäpaino 3,5-3,6kg eli aivan mukavankokoinen, toki nuo on vaan arvioita. Vähän pettymys oli ultraaminen, muistinkin että vaikea hahmottaa vauvaa enää näillä viikoilla, mutta tosiaan oli vaikea hahmottaa yhtään mitään ruudulta:/ Nenä oli ainut minkä erotin, kun pään tarjontaa ultrasi tarkemmin ja kylkiluut vilahtivat kerran ruudussa, muuten en kyllä tiennyt mikä kohta siinä näkyy. Lääkäri ihan osoitti sormiakin ruudusta, että tuossa on sormet ja käsi, mutta enpä sittenkään tajunnut! No, pääasia että kaikki vaikutti hyvältä edelleen:) Polille pitäisi varata ensi viikolle aikaa, jos tahtovat sektioarpea tutkia paremmin, ei kuulemma aivan välttämätöntä varsinaista synnytystapa-arviota tehdä, kun haluan alatiesynnytyksen ja vauvan tarjontakin mainio niin tilanteen mukaan sitten synnytyksen koittaessa edetään, mutta ei ollut täällä neuvolassa varma haluavatko vanhaa sektioarven paksuutta mittailla. Sehän selviää sitten alkuviikosta kun soitan.
Hämmästyin myös että seuraava neuvolakäynti vasta rv.37+0, kun ajattelin että olisi jo viikon välein. Kai se on sitä kunnan säästämistä..
Mutta iloisin mielin jälleen viikonloppuun!!
Helene 35+0