Helene4
Seuratut keskustelut
Kommentit
Tervetuloa uusille!Kiva että yhä uusia ilmoittautuu:) Hauskaa että muutamalla muullakin on pieni kuopus myös, meillä näiden nuorimmaisten ikäeroksi tulee 1v10kk. Sisarusrattaat siis hankintalistalla ainakin. Sinänsä kiva kun varsinaiset tarvikkeet on jo kotona yhä ihan levällään joten kovin paljoa hankintoja ei ole, paitsi nuo vaunut ja uusia vaatteita. Vaatteet kuopukseltakin on tallella, mutta ei niitä jaksaisi samoja katsella heti perään uudella vauvalla, mutta joitakin erityisen mukavia mielikuvia tuottavia pikkuvaatteita toki säästän tulokkaallekin:) Olo on aikas hyvä, ruokahalu selvästi kasvanut alun pahoinvoinnin jälkeen. Vatsalla ei ole erityistä turvotusta, omat farkut käytössä yhä. Muistaakseni edellisessä raskaudessa käytin omia farkkuja rv.16-17 asti ennenkuin alkoi kiristää. Tosin käytänkin farkkuja vain "ulkoiluhousuina", kotioloissa on löysempiä pöksyjä:) Kaikki äitiyshousut on tallella myös kaapissa syksyä varten, kahdet liki käyttämättömätkin joukossa kun ei vatsa edellisessä kasvanutkaan ikinä niin muhkeisiin mittoihin että olisivat päällä pysyneet. Jospa tällä kertaa, tai sitten kavennan vyötäröä hiukan itse. Kesä meneekin hameissa mukavasti. Oi miten odotan kesää ja sitä vatsan näkymistä, ihanaa laittaa vartalonmyötäistä päälle ja antaa vatsan näkyä:)Siitä saa sitten kaikki itse päätellä olenko raskaana:) Raskaudesta tietää kaikki kaverini, sukulaisten kanssa nyt en ole tekemisissäkään enkä viitsi ilmoitella, ne ei ainakaan onnitteluja laittaisi. SHANDE, mulla on 4 tyttöä ja tyttöolo tälläkin kertaa:) Olen aina toivonut jokaisesta aavistuksen enemmän tyttöä, näen hyvin vieraana että olisin ikinä pojan äiti, en syytä tiedä, mutta aina tuntunut että minulla tulee olemaan liuta kauniita tyttöjä:) Mutta ei kai se poikakaan maailmaa kaataisi, omia haaveitahan nämä aina vaan on:) Voikaahan hyvin! Saisi puolitoista viikkoa luikahtaa pian niin pääsee näkemään pienen taas ultrassa:)
Helene 10+3
Soittelin tänään np-ultraan ajan ja kuulemma riippuu ihan siitä, haluaako sen yhteyteen sen verikoeseulonnan. Eli jos yhdistetään np-ultra ja verikoeseula niin aikaisemmin, jos pelkkä np-ultra, käy mitata rv.12+6 asti. Ilmeisesti se verikoeseula ei ole luotettava enää liian myöhään otettuna. Itse sain ultra-ajan rv.12+1. MOUSE suuret pahoittelut!! Aina nousee karvat pystyyn näistä uutisista kun muistaa miten monet kerrat itsekin aikoinaan joutunut tuollaista ilmoittamaan:(
Omaa oloa: olo huomattavasti parempi kuin rv.5-9+. Pahoinvoinnin kanssa ollut PALJON helpompaa, vaikka sitä yhäkin on, muttei pää pöntössä-tyylisesti enää. Tietyt ruuat, tai niiden rakenne tuntuu suussa niin kamalilta ettei voi edellenkään mitä tahansa syödä. Uniongelmia ei ole, nukun nimittäin aina kun vaan painan pään tyynyyn:/ Pissalla saa juosta edelleen kaiken aikaa.Mutta periaatteessa ihan hyvä olo, verrattuna tuohon helvetilliseen kuukauteen mitä oli, kaikkea mahdollista vaivaa. Nautin nyt tästä olosta niin kauan kuin kestää, vaikea kuvitella että olisi nyt aina näin hyvä olo:)
Helene 10+0
Kurkin tuolta odotuspuolelta taas kuulumisianne, kun edelleen haluan tietää mitä täällä kuumeilupuolella tapahtuu:) SUURONNITTELUT plussanneille, KOKIS saanut tosi vahvan viivan apteekin omaan(?), tuolla minäkin varmistin tuloksen vielä rv.4+3 ja tuollainen viiva siinäkin oli. Itse alkuraskauden ultrassa kävin torstaina ja yksi elävä pieni siellä oli, mittaa huimat 2,5cm:) PLUSSAPUHUREITA!!!!!
Helene 9+5 (joka raskautui vasta yk.12, että malttia ihan jokaiselle, tiiän miltä tuntuu kierto kierron jälkeen pudota uuteen kuukausipinoon!!Mutta toivo pitää kaiken yllä!!)
OLLIKOLLI, onnittelut hyvästä np-tuloksesta:) Itselläni tänään oli eka neuvola, täti oli jo valmiiksi täyttänyt lippuset ja lappuset, aikaa meni noin 10 minuuttia koko käynnissä, kysyi vain onko mikään muuttunut edellisestä raskaudesta(jonka jälkitarkistuksesta vain 15kk aikaa) ja kun sanoin että vain osoite, niin siinä ne muutokset. IHANAA kun on oma tuttu ja ihana terkkari yhä:):) Painoa olikin yllättäen lähtenyt 7,5kg ennen raskautta-painosta, siitä oli hiukan näreissään, mutta aateltiin niin että kun en ehtinyt ees aamulla juoda mitään ennen sinnemenoa niin näytti noin alhaista painoa. Sanoi että jos pikkaisenkaan putoaa enää niin nesteytykseen osastolle. Sehän onkin tuttua edellisistä kahdesta raskaudesta, kävin 2-4 kertaa kahden aikaisemman aikana nesteyttämässä itseni. Mutta yhtä kaikki, tuntuu että pahoinvointi laantunut HUOMATTAVASTI, saan syötyä suht normaalisti nykyään, rv.5+4-8+5 olivat sitä kamalinta itteään. Yllättävintä oli se, että eka neuvolalääkäri vasta 7 viikon päästä, mites mulla oli kuvitelma että ennen raskauskuukauden 3 loppua eli rv.12 pitäs olla käynyt että saa äitiysavustukset..voi olla että muistan väärinkin tuon, kun en viime kerralla joutunut miettimään kun eka lääkäri oli jo rv.9+. Mutta yhtä kaikki, rauhallinen ja väsynyt olotila. Kunpa tämä olo muuttuisi parempaan joskus:/
Helene 9+4
ps.tuli mieleen tosta np-ultrasta kun neuvolatäti sanoi että pikaisesti tilaamaan aikaa kun rv.11-12 on..ja mulla ollut mielikuva että rv.11-14 olisi?Ainakin edellisen aikaan oli ja näkyi lukevan tuossa oppaassakin minkä antoi mukaan, että rv.10-13. Edellisestä kävin tasan rv.12+0. Että mikä kiirus tässä?
SANDOKAI, mulla ollut samaa jokaisen raskauden aikana, tokassa raskaudessa verenpaine oli oikeestaan koko ajan himpun yli 140/90 ja jouduin polille lopulta tutkittavaksikin siitä, otettiin joku verikoe josta kävi ilmi ettei ole raskausmyrkytystä. Kolmannessakin raskaudessa oli jo eka käynnillä paineet 139/89 ja hankin kotiin mittarin joka paljasti että paineet olivatkin ihan normaalit kotioloissa mitattuina (105/59-115/75 max.) Ja alettiinkin tehdä niin, että kotona mittailin ja neuvola-aamuina kotona mitattu merkittiin korttiin. Kuulemma joillakin voi olla paha "valkotakki-syndrooma". Ja kuulemma voidaan samoin tehdä nyt mikäli alan jännittää mittauksia. Miten raskausmyrkytyksen riski on suurempi rh negatiivisessa veriryhmässä? En ole ikinä kuullutkaan.
Miehen kanssa juteltu paljon syksystä, kolmosen eskarin alkamisesta ja minin jaksamisesta kahden pienen kanssa eskaripäivät/viennit/haut yksin. Varsinkin jos tulee taas yöt valvottava vauva. Päätettiin että jos öisin valvottava vaavi tulee, niin kolmonen saa olla täydet päivät, eli mies hakee neljältä töistä tullessaan hänet. Pelottaa se ruljanssi kaksi pienintä raahata kahdesti päivässä eskarille, kun kävellen kuljetaan, varsinkin jos ei saa öitä nukkua. Että eiköhän siinä täyttyisi se sekundäärinen tarve päivähoidolle eskaripäivän päätteeksi. Tavallaan tekee pahaa koko ajatus, kun olen aina hoitanut omat muksut itse, ilman tunninkaan päivähoitoa:/ Ja esikoinen on sentään jo kohta 12-vuotias. Niin nyt mietin päivähoitoon laittamista eskarilaiselle:/ Mutta tilanteet vie, ja kukapa tietää vaikka saisin tällä kertaa hyvin yöt nukkuvan vauvan ja olen pirteä päivät:) Tuo kuopus kun valvotti yöt ja nukkui päivät. No ei auta kuin katsoa mitä tuleman pitää!
Helene 10+4