Helene4
Seuratut keskustelut
Kommentit
PYRRIS, mahottoman rankkoja kokemuksia sinulla:( Voin vain toivoa parasta ja ettei tuo homma tällä kertaa olekaan niin vakavaa mitä annettu olettaa.
Tuntuu pahalle nyt tähän hehkuttaa omaa np-ultraa tänään jossa oli kaikki loistavasti. Lasketuksi ajaksi täsmennettiin 25.3 joten ENNANIN vois muuttaa sen tuohon esittelylistaankin. Olen siis oikeassa ollut koko ajan oviksen ajankohdasta. Vauvan kävivät läpi ihan perusteellisesti, ultrasi puolisen tuntia ja näytti kaikki kuvakulmat ja sormetkin laskettiin. Pieni välietapin helpotuksen huokaisu vaikka en tästä voi reteenä alkaa odottamaan että kaikki hyvin jatkuisi. Sentäs oli pieni hengissä:)
Helene 11+5
Tsemppaamaan tulin ja katselemaan kuulumisianne:) BEEKAY, minulla sama, lapset syntyneet kesän/syksyn aikana kaikki ja tuntuu oudolle ajatus kevätvauvasta, jota olen salaisesti tosin aina haaveillutkin. Saas nähdä jääkö sitten vain haaveeksi, sydänäänet neuvolassa dopplerilla löytyi jo keskiviikkona mutta silti se tuttu menettämisen pelko..
Helene 10+4/11+0
veikkaan, ettei sillä vaikutusta olisi, vaikka miten hyvällä sen tarkoittaisit. Lopettaisi vain ystävyyssuhteen:/ Voithan sinä yrittää puhua hänelle että edes vähentäisi kun ei ymmärrä kokonaan lopettaa lapsen parhaaksi.
NYSSYKKÄ tervetuloa ja ihanaa kun tulit!!!
Minähän tein peräti 7 raskaustestiä..viimeisimmän ihan pari viikkoa sitten kun ajattelin katsoa onko enää vahvaa viivaa kun todella oireetonta olo ollut.. Minullakin nyt keskiviikkona sai dopplerilla neuvolassa sydänäänet kuuluviin mutta silti odotan että jokin takapakki tässä vielä tulee, että en minä helpolla tule vauvaa saamaan taaskaan. Olen miettinyt sitä kotidopplerinkin ostoa..vaikka olen viimeiseen asti ollut sitä vastaan kun varmasti olisin hysteerisenä kuuntelemassa jatkuvasti. Ja jos ei kuuluisikaan välillä..sitten vasta hysteerinen olisinkin. Tuntuu kamalalta ajatus ensi torstain ultrasta. Mitä jos taas todetaan että kuollut sikiö, niinkuin viimeksi. En taida selvitä hengissä ensi torstaista. Tai mitä jos elävä sikiö ja jokin pahasti vialla kuitenkin. Jotain täytyy tapahtua, ei minulla hyvin tule menemään kuitenkaan. Olisi jo ensi viikko tähän aikaan. Tietäisi miten olisi ja jos huonoja uutisia saisi, olisin päivän jo kerennyt sulatella asiaa. PELOTTAA!!!!
Helene 10+3/10+6
PYRRHYLA, minulla ei ole tässä raskaudessa ollut juuri minkäänlaisia raskausoireita! Ei hetkenkään pahoinvointia, ei edes yökötystä. Keväällä keskenmenneessä raskaudessa oksensin kaiken aikaa rv.5-9 ja ei hyvin siinä raskaudessa siis käynyt. Olenkin oireettomuuttani tällä kertaa miettinyt mistähän johtuu, sillä jokaisessa raskaudessa oireitakin on ollut. Mutta omalla kohdallani pahoinvointi ei ole ollut ratkaiseva tekijä raskauden onnistumisen suhteen. Tai toivon ainakin ettei tälläkään kertaa:/
Helene 11+6