Haiku17

Vähän kauhistuttaa lukea keskenmenoista ja miten paska mäihä voi olla ja aatella jos tulee omalle kohalle. Mutta miulla on tähän väliin vähän ilosempia uutisia. Pähkäiltiin ja jännitettiin pari viikkoa sitten oisinko raskaana mutta testit oli toista mieltä. Tänään tein sitten uudestaan ja kaks viivaahan sieltä tuli, oli tosin hitusen haaleempi se toinen, mutta ei paljoo. Mies haluis vielä oottaa hetken ja tehhä testin viel viikon päästä. Mutta nyt ensikertalaisena kysyn (kun äitille ei saa vielä kertoa) että missä vaiheessa pitäis neuvolaan olla yhteydessä? Kaiken jären mukaan tää ois nyt ehkä viikolla 5. Oireitahan miulla on jatkuvasti ja nyt "pahimpana" niin kipiät rinnat että ilman liivejä on oltava.

Ero jättää AINA lapseen jäljen. Oma kohtainen kokemus, ikävä sellainen. Oli ihan jees lapsuus mitä siitä muistan. Seittemän vanhana vanhemmat erosivat (miulla pari vuotta nuorempi veli) ja äiti lähti, uusi tuli miltei heti tilalle. Pelkkää heittelyä vanhemmalta toiselle, heidän riidat (lähinnö enne eroa oli rajuja), uus koulu, uudet kaverit, oppimisvaikeudet, sairaus jonka takia sairaalassa käyntejä usein, ja pikku veli josta pidin huolta..oli vain me. Vähän rauhottu tilanne kun vanhemmat silti puhe väleissä, äiti löysi uuden joka korvas isän, tosin äiti muutti 300km päähän ja järjestelys meni uusiks. Kaikki hyvin kunnes silloinen äitipuoli vaihtuikin uuteen yllättäen ja jälkeen päin mietittynä pahimpaan aikaan eli seiska luokalla. Koulussa oli vaikeeta ja veli sai suurimmaks osaks kaiken huomion ja sittemmin tullu uusio perheeseen lisää lapsia ja vanhimpana..noh, u know. Heikompi ois tehny toisin tai tullu toisenlainen, mutta näin pitkälle päässeenä ja kaikkea muuta siinä välissä kokeneena niin se jätti kyllä ikävän jäljen ,mutta sen kanssa elää ja siihen suhtautuu eritavalla kun liian aikasin joutunu aikuiseks kasvamaan. En silti ois just tässä jos ois toisin käyny. Miulla ei ois kaheksaa mahtavaa sisarusta, näljää vanhempaa, kahta kotia (nykysellään on jo oma), paljon enemmän kokemuksia ja mahollisuuksia, ja enemmän tehtyjä ja opittuja virheitä. Tyytyväimen elämään avomiehen, kahen koiran ja tulevan oman lapsen kanssa. Ikää nyt 20 ja täysin valmis elämään, en silti halua omille lapsille samaa, en kenenkään lapsille. Elämä opettaa, ottakaa oppi vastaan.

Harrastukset/ elämäntavat tulee uusien ihmisten kanssa aina jossain vaiheessa puheeksi ja useimmiten esim työnantajat haluu tietää taustoja, elämäntapoja, harrastuksia. Niimpä mitäpä niitä säästelemään tai häpeilemään kun joku kysyy kuitenkin. Tosin joistain osaavat toiset nälviä ja paheksua ja jopa kiusata/haukkua, vaikkei asia muille kuluisikaan. Itse koen, että vapaa-aika ja harrastukset kertoo ihmisestä persoonana aika paljon. Tähän loppuun että omiin elämäntapoihin/harrastuksiin kuuluu eränkäynti ja vastuullinen metsästys. Nuorena naisena ei mikään "normaali" harrastus monissa piireissä ja paljon kuulen paheksuntaa, mutta erittäin vastuullinen laji joka osin herättää myös kunnioitusta. Ei mitään pitäisi paheksua. Jos joku kertoo jotain harrastavansa niin se tarkoittaa vaan että henkilö on ylpeä lajistaan ja sen eteen tehdystä työstä.

Liekkö keskustelussa enää aktiivisia, mutta kerrompa silti. Taustoja sen verran että yhdeksästä sisaruksesta vanhin ja kolme viimeisintä hoitanu äidin kanssa kuin omia siihen asti kun muutin pois työn perässä. Hoitelen vieläkin silloin tällöin. Työt loppunu viime vuonna kesällä. Onni potki sen verran että osu se oikea kohalle ja sen kanssa nyt kesästä asti elelty ja kaikki menny silleen enempiä miettimättä kuten yhteen muutto. Jouluna mies sano että tahtois perheen ja kummempia siinä jahkailematta jätin heti pillerit pois. Nuorena kuitenki jaksaa paremmin ja nyt kun ollaan kaikista hedelmällisimmässä iässä niin miksi ei (20v molemmat ja mies vaki työssä). Vähän jänskät paikat kun viikon ollu jo raskauteen viittaavia oireita ja mies sitten eilen huomautti että taitais olla viikon myöhässä menkatkii. Jännityksessä eletään ja katellaan jäikö ekasta.