Finnmatkat
Seuratut keskustelut
Kommentit
Hei,
kiitos kysymyksestäsi.
Olemme tietoisia keskustelusta, jota lentokoneiden ilmanlaadusta käydään. Sekä lomalaistemme että työntekijöidemme turvallisuus on meille aina etusijalla. Tämänhetkisten tietojen mukaan koneiden ilmanlaadun on arveltu vaikuttavan vain jatkuvasti lentäviin eli liikematkailijoihin ja lentohenkilökuntaan. Vapaa-ajan matkailijoilla ei siis ainakaan tällä tietoa ole syytä huoleen. Otamme ilmanlaatukysymyksen kuitenkin vakavasti ja selvitämme, onko meidän tarpeen tehdä uusia tutkimuksia omissa koneissamme.
TUIFly Nordicin operatiivinen johtaja Johan Gauermann kertoo, että yhtiön lentokoneiden ilmanlaatua on tutkittu jo kesällä 2011. Tutkimuksen teki dosentti Torsten Lindgren Uppsalan yliopiston työ- ja ympäristölääketieteen yksiköstä.
Tutkimuksessa mitattiin muun muassa myrkyllisiä hiukkasia ja savua. Niiden pitoisuudet olivat kuitenkin niin alhaisia, ettei niitä pystytty mittaamaan edes erittäin herkillä mittauslaitteilla, jotka oli kalibroitu vuorokautta ennen testiä. Ilmasta otettiin myös näytteitä, jotka tutkittiin laboratoriossa. Laboratoriotutkimuksissa ei löytynyt sen enempää haitallisia myrkkyjä kuin mittauksissakaan. Yhteenvedossa todettiin, että TUIFly Nordicin lentokoneiden ilma on puhtaampaa kuin esimerkiksi tyypillinen kaupunki-ilma.
Gauermannin mukaan tutkimuksessa selvisi myös se, että TUIFly Nordicin lentokoneiden ilma on hyvin kuivaa, mikä on tyypillistä lentokoneolosuhteille. Siksi muun muassa uusiin B787 Dreamlinereihin on asennettu ilmankostutin, jotta hengitysilma olisi hieman kosteampaa.
Ystävällisin terveisin
Jenita Cresswell, Finnmatkojen viestintäpäällikkö
Hei
Paikkatilanne muuttuu jatkuvasti, ja koska nettisivumme päivittyvät 15 min välein, niin joskus ehtii joku matka mennä myydyksi, vaikka vielä näyttääkin tilannetta netissä äkkilähtösivulla toisin.
Terveisin, Mari
Finnmatkat
myynti@finnmatkat.fi
Hei, kiitos viestistäsi.
kyllä, hinta sisältää meno-paluu kuljetuksen. Oppaamme ohjaavat teidät parkkipaikalle, mistä kuljetus lähtee hotellille. Ja oppailta saatte lisätiedon paluukuljetuksen aikataulusta, milloin taksi tulee hakemaan teidät hotellilta.
Terveisin, Mari
Finnmatkat
myynti@finnmatkat.fi
Hei, kiitos viestistäsi.
Nettisivumme päivittyvät n. 15 min välein ja paikkatilanne ja hinnat muuttuvat kokoajan. Eli nettisivuilla voi näyttää, että on myynnissä vielä matka, jonka joka on juuri ostanut puhelimitse.
Hinnat menevät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Monesti on vain yksi lentopaikka koneessa, mutta sen voi ostaa äkkilähtönä hotellin kanssa, määrittelemöttömänä matkana tai esim. pelkkänä lentona.
Terveisin, Mari
Finnmatkat
myynti@finnmatkat.fi
Hei!
Kiitos kysymyksestäsi.
Seuraamme Norwegianin tilannetta tarkkaan ja ryhdymme heti järjestämään korvaavia lentoja, jos yhtiön lentäjien lakkoilu koskettaa myös lomalentojamme. Matkanjärjestäjillä on tällaisten arvaamattomien tilanteiden varalle varasuunnitelmia, jotka otetaan tarvittaessa käyttöön.
Toistaiseksi näyttää kuitenkin siltä, että lentäjien lakkoilu ja matkustamohenkilökunnan lomautusuhka koskee valtaosin Norwegianin pohjoismaisia lentoja operoivaa Norwegian Air Norwayn väkeä.
Tällä haavaa lakonuhka ei aiheuta muutoksia lomamatkoihin. Jos muutoksia tulee, ilmoitamme niistä aina ensimmäiseksi henkilökohtaisesti asiakkaillemme, joita muutokset koskevat.
Varattujen matkojen perumiseen tai muuttamiseen sovelletaan Yleisiä valmismatkaehtoja. Valmismatkaehdoista voit lukea lisää sivuiltamme.
Matkan peruminen on kuitenkin aina aivan viimeinen vaihtoehto ja teemmekin kaikkemme, jotta kaikki asiakkaat pääsevät lomilleen.
Ystävällisin terveisin
Jenita Cresswell, Finnmatkojen viestintäpäällikkö