Fennel

Itse olen aika lailla toivoton romantikko, ja minulle seksissä on aina mukana tärkeä emotionaalinen ulottuvuus. En kykenisi harjoittamaan seksiä tuntemattoman kanssa rahasta, ajatuksenakin se on minulle ihan mahdoton yhtälö. Tiedän kyllä, että on ihmisiä jotka ajattelevat seksistä eri tavalla, ja se on ihan ok (tosin mielestäni seksityöstä saisi maksaa verot jos sitä tekee, se kun on Suomessa aivan mahdollista).

En kuitenkaan haluaisi suhteeseen ihmisen kanssa, jos hänen ajatusmaailmansa eroaa omastani niin rajusti, että hän näkee seksin hyödykkeenä, vaikka sitten vain tietyissä tilanteissa tai elämänvaiheissa. En vain näe, että sopisimme toisillemme. Kyseessä on kuitenkin melko perustavanlaatuinen ero suhteessa seksiin, joka taas on hyvin tärkeä parisuhteen osa-alue. Tässä minun perusteluni, kun niitä yllä kyseltiin.

Minulla vaikuttaisi levenneen. Löysin tuossa vähän aikaa sitten kevätsiivousta tehdessäni kaapin perukoilta vanhat lukioaikaiset farkut. Olen painon ja kehonkoostumuksen suhteen melko samoissa mitoissa kuin silloin ja uteliaisuudesta koetin housuja. Eivät menneet kiinni! Muutenkin olivat kyllä niin kauheaa lantiomallia etten enää sellaisia punastelematta päälle pukisi, ja vielä strassikoristellut. Jos on perä leventynyt niin on onneksi tyylikin jo kehittynyt sentään. :D Heitin housut pois.

Kieltämättä siinä tulee ihmisestä sellainen kuva, että jokin ei ole oikein heissä kohdallaan tai ovat jääneet jotain vaille. Tunnen muutaman tällaisen tapauksen ja vaikka ovat kyllä omalla tavallaan mukavia ja ihan fiksujakin, jotenkin heillä on itsetunto vähän heikoissa kantimissa. Ja huomion hakeminen esim. paljastavilla kuvilla itsetunnon pönkittämiseksi tuntuu minusta hiukan hassulta, vähän kuin söisi karkkipussin nälkäänsä. Hetkeksi saattaa helpottaa olo mutta kohta taas nälättää ja pakko saada lisää.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että tässä on merkitystä luonteellakin. Oma 8-vuotiaani ei koskaa, ei siis koskaan, halua olla yksin. Huutelee vessaankin kaveria. Ei osaa eikä halua tehdä mitään yksin. Jos ei ole seuraa, ei osaa ollenkaan alkaa leikkimään eikä keksi tekemistä. Jos on seuraa, hän on esimerkiksi sisaruksista se, joka aina keksii leikin. Yleensä hän onneksi on kavereiden tai sisarustensa kassa, mutta jos on kotona yksin vanhempien kanssa, seuraa jatkuvasti aikuisia, tekee kotitöitä meidän kanssa, laittaa ruokaa jne. Joskus oli isänsä kanssa vkl kahdestaan, ja mies kertoi, että koko tuona aikana ei olut kuin ehkä 15 min. yksin. 

Ehkä on tosiaan kyse temperamenttieroista tai esim. introverttiyden /extroverttiyden asteesta. Itse viihdyin jo alta kouluiän pitkiä aikoja yksikseni leikkien kun taas siskoni tylsiintyi yksinään muutamassa minuutissa. Oli aina kärttämässä minua leikkeihin ja peleihin, mikä oli toki kivaakin mutta joskus olisin kaivannut sen hetken rauhaa, mitä sisko ei vain voinut ymmärtää. Eikä muuten voi vieläkään, vaikka ikää on tullut huomattavasti lisää...