fanu

Huvittaa tää ajatus, että vauva tulee jos on tullakseen. Seuraavaks huomaa tutkivansa joka vessareissulla limojensa koostumusta ja kuuntelee jokaista mahanmuljautusta :)

Ite en ole vielä ovistikkuihin sortunu, mutta oon ollu ihan pihalla tään ovistarkkailuni suhteen. Tuntuu, että ennen ehkäisyn lopetusta tuolta alhaalta valui limoja ja niiden koostumus oli oikein oppikirjan mukainen.

Nyt nää limat ja valkovuodot on tosi outoja ja olemattomia. Greippimehukuuri ekalla yrityskierroksella teki minusta ihan rutikuivan joten se ei ainakaan tepsiny.

Netin ovislaskurilla tein laskelmia ja ne ei kyllä ainakaan osunu kohdalleen ja luulin, että yritys tältä kierrolta meni ihan metsään.

Vasta näin jälkikäteen tajusin, että kp9 oli mulla limojen suhteen ihan ihmeellinen, siis sitä limaa oli paljon vaikka muuten en normaalia valkovuotoa sitä ennen bongannut ja muut päivät ovat olleet limattomia. Limapäivän jälkeen kp11-13 oli oviskivut.

Onneksi nuo pupuilupäivät sattuikin sitten ihan optimaaliseen aikaan, mutta on nää tuskallisen piinaavan pitkiä nää kierrot. Loppukierron ajan sitten kuvittelen kaikki mahdolliset tissikivut ja turvotukset!

Miehen kanssa ei olla juteltu milloin sitä vauvantekoa kannattas yrittää, mutta oon yrittäny pitää huolen, että sitä vipinää olis just sillon.

Netin hömppälaskureiden mukaan ovis olis näinä päivinä ja miehellä on ollu kauhee väsymys ja työstressi ja seksiä en oo saanu vongattua kahteen päivään. Toissailtana kiemurtelin ja puhisin sisäisesti kiukusta ja melkein itkin kun illalla mies rojahti sängylle ja oli niin helvetin väsyny.

No onneks se ovislaskuri oli ihan pihalla, eli sain napattua siemenet just ajallaan...ja ainiin eihän me vauvaa tekemällä tehdä, tulee jos on tullakseen ;)

Päätinpä minäkin liittyä vauvahaavelijoiden joukkoon ja purkaa hieman tuntemuksiani :)

Olen 27-vuotias ja edellisessä parisuhteessani en voinut kuvitellakaan, että minulle iskisi vauvakuume ja lähinnä olin sitä mieltä, että tuskin koskaan hankin lapsia.

Uuden parisuhteen ja onnen myötä se vauvakuume sitten iski ja kyllä se aika hämmentävä kokemus on ollut. Lähinnä se miten vahva tunne tämä on ja ajatuskin meistä perheenä tuo todella levollisen ja onnellisen mielen. Mieheni on minua paljon vanhempi ja hänestä huomasin heti vauvakuumeen. Lähinnä siitä katseesta ja hymystä miten hän katsoi onnellisen oloisia perheitä ja vauvoja.

Keväällä rohkaistun tuomaan esiin mieltäni kovasti painaneen asian, vauvakuumeen. Se keskustelu oli ihana ja mieheni oli asiasta onnellinen, mutta sittenhän sanoi, että asiasta pitää vielä keskustella. No asiasta ei sitten puhuttu kuukauteen ja koin olleeni todella tyhmä kun menin asian möläyttämään.

Sitten asia tuli taas puheeksi ja keskusteltiin perheen perustamisesta ja siitä, että on toimittava silloin kun siltä tuntuu ja kuitenkin aika ja vuodet kuluu..ja taas se keskustelu tyrehtyi ilman tulosta.

No kolmas kerta toden sanoi ja sitten edettiin keskusteluissa. Tuli taas puhetta vauvoista ja sitten mieheni kysyi, että mitä minä vastaisin jos hän sanoisi "hankitaan vauva" ja mie sanoin et kyllä mie myöntävästi vastaisin ja sitten hän sanoi että no hankitaanko vauva :) Päätettiin, että yritetään nyt puoli vuotta ja katsotaan tapahtuuko mitään.

Ehkäisy lopetettiin sitten samana iltana eli 23.6. ja nyt jännätään.

kahdet menkat pillereiden jälkeen on tullut normaalisti ja olen aika pessimisti raskautumisen suhteen, koska tuntuu et kaikilla tutuilla vauvanteko on ollut tosi vaikea ja pitkä prosessi. Jo nyt olen tuntetut kropassani kaikki raskaudenoireet vaikka en raskaana olekaan. Tuntuu, että kroppaa kuuntelee ihan luulosairaana.

Hullua yrittämistä ei ole ja yritän vaan olla ihan normaalisti, etten stressaisi asiasta. Ovulaatiota olen metsästellyt vain oireiden perusteella ja makuuhuoneen puolella on tavalliseen tapaan ollut melko vilkasta ;)