Faith
Seuratut keskustelut
Kommentit
Varsinaista unettomuutta on se ettei pitkällä aikavälillä saa nukuttua minään vuorokauden aikana siten, että unen kokonaismäärä olisi riittävä per vuorokausi. Unettomuuteen kuuluu tyypillisesti se etteivät päiväunetkaan onnistu vaikka antaisi niille mahdollisuuden.
Arkikielessä jotkut kutsuvat unettomuudeksi esim. ongelmallista unirytmiä tai jopa liikaunisuutta, mutta oikeasti ne eivät ole unettomuutta vaan unihäiriöitä.
Toisaalta varsinainen unettomuuskaan ei käytännössä koskaan ole nukkumisen ongelma, vaan seuraus muusta ongelmasta, esim. ahdistuksesta. Kun sen muun ongelman hoitaa, normaali uni seuraa itsestään. Uneton ei siis oikeasti ole kyvytön nukkumaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Hyvä taloudellinen tilanne myötävaikuttaa onnellisuuteen vaikka ei sitä takaa.
Ihminen voi olla onnellinen esim. hengellisesti, mutta rahan puute tekee elämästä stressaavaa ja stressi tutkitusti vähentää ruumiillista ja mielen hyvinvointia.
Hyvä taloudellinen tilanne vahvistaa arjen perusturvallisuutta ja sen tunnetta, mahdollistaa erilaisia virkistäytymisen muotoja ystävien kanssa sekä vapauttaa ottamaan riskejä.
Esimerkkinä tuosta arjen perusturvallisuudesta. Jos varakkaan ihmisen kodinkoneeseen tulee vikaa, hän tietää voivansa ostaa kaupasta uuden jo samana päivänä ja maksaa sen asennuksesta ja vanhan poisviennistä. Kun taas köyhä on ihan sydän sykkyrällään että keneltä saa ostettua toimivan käytetyn koneen, kuka sen asentaa yms.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Yhtäläisyyksiä on myötätunnon ja lähimmäisen rakastamisen ja auttamisen opettaminen.
Muuta yhteistä ei hirveästi ole siis mitä tulee ihmiskäsitykseen, jumalakäsitykseen, elämän tarkoitukseen, sisäiseen rauhaan sekä osittain hyvään ja pahaan.
Buddha ja Jeesus opettivat näistä päinvastoin toisiinsa nähden ratkaisevalla tavalla. Tämä on erittäin tärkeä asia ymmärtää:
Buddha opetti että rauhan saadakseen ja valaistuakseen ihmisen tulee lopettaa janoaminen ja etsiminen. Buddhan mukaan ihminen kärsii ja elää harhassa olettaessaan että on jokin toinen joka on löydettävissä ja joka täydellistää vajavaiseksi oletetun olemisen.
Jeesus taas päinvastoin opetti että ihmisen tulee etsiä ja janota löytääkseen totuuden, rauhan, elämän tarkoituksen ja pelastuksen. On olemassa toinen, Jumala, joka ihmiseltä lähtökohtaisesti puuttuu. "Etsikää niin te löydätte", "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!", "siitä vedestä jota minä annan tulee hänessä lähde joka kumpuaa ikuisen elämän vettä".
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minun puolestani tulojenkin julkaisemisen voisi saman tien lopettaa. En tee tiedoilla mitään.
Mutta mitä tulee tuohon aloituksessa mainittuun ehdotukseen, niin nuohan ovat kaksi täysin eri asiaa paitsi varmasti lainsäädännön osalta niin ihan inhimillisestikin. Se että joutuu elämään yhteiskunnan tuilla on onnettomuus, kun taas vauraus ja menestys on hyvä ja yleisesti tavoiteltu asia.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Uunissa paistetut kalapuikot, keitetyt perunat ja kastikkeena valkosipulijauheella maustettu kermaviili. Porkkanaraaste.
Hyvää ja halpaa. Kalapuikkoina olivat Pirkan halvimmat ja silti olivat maukkaita ja rapeapintaisia.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/