Faith

Pelkään, mutta en onneksi kovin usein ole joutunut.

Ensimmäinen kerta kun muistan niin käyneen, oli joskus 10-11-vuotiaana, kun ostoksille lähteneitä vanhempiani ja sisaruksiani ei kuulunut takaisin. Silloin oli 80-luvun loppupuoli, joten ei vielä ollut kännyköitä. Ilta alkoi hämärtää, odotin yksin kotona. Aloin miettiä mitä kaikkea on voinut sattua ja ahdistus kasvoi. Olin tosi helpottunut kun he lopulta saapuivat. Muistan vieläkin sen ahdistuneen tunnelman. Ihan kuin koko todellisuus olisi muuttunut jotenkin oudoksi.

Aikuisiässä olen pari kertaa ollut huolissani jostain perheenjäsenestäni ja kaveristani.

Uskoisin tällaisen olevan suht normaali taipumus. Tietysti jos sitä tapahtuu usein ja pelko käynnistyy kovin herkästi, niin sitten lienee jotain vialla. 

Lapsissa yksi parhaista asioista on viattomuus sosioekonomisen yms. taustan osalta. Hyvin erilaisista taustoista olevat lapset voivat tulla hyvin toimeen ja oppia toisiltaan.

Mielestäni aikuisten ei kuulu kajota tähän.

Vain se, jos lapsen kaverisuhde jollain tavalla on uhka lapsen turvallisuudelle, on syy puuttua ja esim. estää menemästä kylään.

Ostin hiljattain Tv-sekoitus -pussin, jossa ei ollut yhtä ainutta vaaleansinistä nonparellipäällysteistä liivatenappia (eli niitä englanninlakritsoista tuttuja makeisia). Pussissa oli sellaisen kuva eli se kyllä edelleen kuuluu sekoitukseen.

Tämä oli minulle iloinen asia, koska en pidä kyseisestä makeisesta. Joskus näinkin päin!

Vierailija kirjoitti:

Onks tää tauti mutatoitunut tai jotain? Se on ollut olemassa iät ja ajat, ja vain muutama tapaus silloin tällöin. Ei ihmiset nyt tai silloin sen enempää "hönkäilleet" joukolla toistensa niskaan.

Vastauksia saataneen seuraavien viikkojen kuluessa.

https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/apinarokko-on-vanha-tauti-j…

Lääkärilehti tänään ilmestyneessä artikkelissa:

"Apinarokosta tiedetään historiallisesti ajatellen aika paljon, mutta taudin yhtäkkinen leviäminen eri puolilla maailmaa niin, ettei alkulähdettä ja tartuntaketjuja tunneta, poikkeaa aiemmasta.

Kaikilla sairastuneilla ei ole yhteyttä toisiinsa tai endeemisille alueille Afrikkaan.

– On rehellistä tunnustaa, että tilanne on uusi, leviäminen poikkeuksellista, emmekä tiedä vielä kaikkea, toteaa zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta.

Hän olettaa kuitenkin tiedon karttuvan päivissä ja viikoissa, kun tartunnanjäljittäjät ja viruksen perimän sekvensoijat tekevät työtään."

Kyllä ihmiset iloitsevat toistensa onnesta. Eivät kaikki ole kateellisia.

Se että millaisesta toisen onnesta kukin iloitsee ja kuinka paljon, vaihtelee ehkä sen mukaan, miten syvällisesti pystyy samastumaan sen toisen tilanteeseen. Esim. minä MS-tautia sairastavana iloitsen kuullessani jonkun toisen sairaan saaneen hyvät tulokset vaikka verikokeesta tai magneettikuvauksesta, koska olen itse kokenut saman ilon ja tiedän, mitä se toinen kokee ja tuntee.