Faith

Luulen että vaikka yrittäisin olla uskomatta Jumalaan, huomaisin jossain vaiheessa taas olettavani, että Jumala on olemassa.

Lisäksi pidän Jumalan olemassaoloa myös järjellisesti todennäköisempänä kuin sitä, että Jumalaa, Luojaa, ei olisi. Tämä lähtee kysymyksestä, mistä maailmankaikkeus on tullut.

Kun luen Raamattua, jotenkin vain tiedän ja tunnen sydämessäni, että se on Jumalan sanaa. 

Ilman Jeesusta kaikki ihmiset ovat matkalla helvettiin. Kukaan meistä ei ole ansainnut pelastusta.

Helvettiin keskittymisen sijaan kannattaa olla evankeliumikeskeinen: Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen pelastamaan ihmiset; pelastus vastaanotetaan uskossa Jeesukseen. Jumalan tahto on että kaikki pelastuisivat.

"Jonkin kunniaksi" tarkoittaa huomioimista, muistamista ja arvon antamista kohteelle. Eikä se kakkukahvien ostaminen ole siinä olennaista.

Onko hänelle tapahtunut jotain traumaattista, jota ette ole hänen kanssaan käsitelleet? Kokemus voi myöhemmin muuntua projektioiksi, esim. mörköjen näkemiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaako lapsi liittyä kirkkoon vaan sen takia, että pääsee kavereiden tavoin riparille ja saa juhlat (lue: lahjoja)? Jos syy on tuo, niin kävisin syvällisen keskustelun lapsen kanssa.

Luulenpa, että 90 % kirkkoon kuuluvista nuorista käy rippikoulun juhlien ja lahjojen takia sekä siksi, että pääsee kavereiden kanssa leirille. Vai luuletteko nuoren ajattelevan, että menen rippikouluun, koska se vahvistaa uskoani kolmiyhteiseen Jumalaan ja valmistaa minua elämääni kristittynä.

Varmaan suuri osa, ehkei ihan 90% kuitenkaan.

Minulle rippileiri ja rippijuhlat eivät aikoinaan olleet kiva asia, joita odotin. Osallistuin vain kavereitteni vanavedessä. Olin helpottunut kun rippijuhlat oli juhlittu.

Rauhalliset raamatunopetustuokiot olivat minulle itse asiassa leirin parasta antia. Siis tykkäsin niistä eniten, vaikken vielä ollut tullut uskoon. Olin jonkinlaisessa lapsuudenuskossa. Sitä sosiaalista vapaa-aikaa leirillä inhosin.