Faith

Sydämeni laulu (J. Sibelius, A. Kivi)

Oi kallis Suomenmaa 

Sinua, sinua rakastan (K. Chydenius)

Anneli Sari: Jäähyväiset (K. Chydenius)

Täysikuu (Kärki, Helismaa)

Nightwish: Sleeping Sun

Yö: Joutsenlaulu

Kuoleminen on minustakin kammottavaa ja masentavaa. Olen jo vuosia yrittänyt saada suhdettani kuolemaan neutraalimmaksi katsomalla dokumentteja, joissa esim. seurataan saattohoidossa olevien ihmisten elämää, mutta ei se vaan lakkaa olemasta hirveän masentavaa.

Ei kuoleminen kuitenkaan niin kammottavaa ole, että olisi parempi ollut jäädä syntymättä. Ei lähimainkaan. Olen kiitollinen elämästä, ja uskon ikuiseen elämään. Kuolema ei ole elämän loppu.

Vierailija kirjoitti:

Juu, monilla ei vain ole tajua siitä, kuinka paljon ruokaa / henkilö pitäisi varata. Meillä on tuttavaperhe, jonka kanssa olemme paljon tekemisissä. Heillä ei ole mitään hajua, kuinka paljon ruokaa kaksi lapsiperhettä tarvitsee. He kutsuvat meidät esim. joka kesä mökilleen yöksi, ja minä aina tarjoudun tuomaan ruokaa ja juomaa mukanamme, mutta perheen äiti sanoo aina, että "älkää vaan tuoko, kävimme jo kaupsssa". Kerran esim. oli varattuna 8 henkilölle yksi kurkku, jonka piti riittää sekä iltaruualla olleeseen salaattiin että aamupalapöytään viipaleiksi. No ei riittänyt. Juomana on yleensä yksi 1,5 litran kivennäisvesipullo (mökille ei tule vettä). Edes makkaran menekkiä eivät osaa laskea, sillä koko porukalle on yleensä yksi makkarapaketti. Luulisi, että makkarasta olisi helppo laskea, että edes yksi olisi jokaiselle . Olen miettinyt, että ehkä he ajattelevat, että kun se makkara tai kurkku on ostettu, niin se on sitten sillä selvä, sitä siis "on hommattuna".

Sanomattakin selvää, että tietysti osaamme nykyisin mennä sinne ruokakassien kanssa. Ja silloin perheen äiti taas kauhistelee, että "ihan hirveästi toitte taas ruokaa. Kyllä täällä olisi ruokaa ollut, ei olisi tarvinnut tuoda" jne.

Ihania ihmisiä muuten, mutta tämä homma ei kyllä heiltä luonnistu...

Juuri noin se luultavasti on. Monet eivät osaa ajatella asioita käytännön tasolla. Eivät siis pihistele, vaan eivät vain tajua.

Niitä harvoja Netflixin sarjoja, jotka ovat olleet loppuun asti viihdyttäviä. Ainoa mikä siinä ärsytti, oli lähes kaikkien aikuisten "salarakassekoilu" loppuvaiheessa, mutta ehkä sen oli tarkoituskin olla varoittava esimerkki.

Tämä ei ole self-helpiä, mutta on auttanut minua ja monia muita. Eli kannattaa rukouksessa kertoa suruista ja pettymyksistä Jumalalle, Jeesuksen nimessä.

Jumala ymmärtää surua ja on lähellä surevia eikä Hänelle tarvitse edes selittää, miksi joku asia on aiheuttanut pitkäaikaista surua. Emmehän sitä aina ymmärrä itsekään. Mutta Jumala on viisas, tietää kaiken ja tuntee meidät sekä haluaa lohduttaa.

Jumalan apu ei tietenkään sulje pois esim. sitä, että voi saada apua myös muiden ihmisten kanssa puhumisesta tai jopa terapiasta.