Faith

En ole vielä nähnyt kyseistä filmiä. Ehkä tänään voisi katsoa.

Se että se luokitellaan seikkailuelokuvaksi ja se että se on tehty 80-luvulla on karkottanut minut. Olen ajatellut että se on Spielberg-tyyppinen huikean vauhdikas seikkailu, jollaisista en ole koskaan välittänyt.

Olen syönyt kohta kymmenen vuotta 50-100 mikrogrammaa päivässä. En ole huomannut mitään vaikutusta. Kyllä hyvästä D-vitamiinitasosta silti on apua terveysongelmien ennaltaehkäisemisessä joten jatkan käyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata katsella niitä hehkutuksia. Mä katselen niitä mielelläni ja ihmettelen, miten samat pariskunnat jaksaa joka viikonloppu pitää jotain kekkereitä, kierellä museoissa, käydä leffassa ja lätkämatseissa. Mä en jaksais ja tyytyväisenä kietoudun torkkupeittoon ja tuijottelen takkatulta.

Mä tykkään myös olla kotona ja tuollainen torkkupeiton alle kietoutuminen kuulostaa myös ihan mun jutulta. Tässä koen myös pientä ristiriitaa, että viihdyn kotona enkä yksinkertaisesti jaksa koko ajan liikkua paikasta toiseen ja käydä milloin missäkin. En ole kiinnostunut baareista tai massatapahtumista, väsyn helposti jos on paljon aisteille kuormitusta ja vielä koronaakin varon, mutta en haluaisi ihan yksinkään aina olla. Ap

Ratkaisu tuohon ristiriitaan olisi ystävä, joka olisi saman tyyppinen eli kotona omissa oloissaan viihtyvä, mutta silti ystävä, jonka kanssa jakaa ajatuksia ja on silloin tällöin tapaamisia.

Minulla on sellainen pitkäaikainen ystävä. Tutustuimme opiskeluaikoina. 

Kyllä kai uusien ihmisten kanssa voi tutustua ja ystävystyä muissakin yhteisöissä kuin opiskelu- tai työyhteisöissä. Esim. joku vapaaehtoistyö? Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, politiikka? Harrastus? Seurakunta?

On ihan normaalia, ettei tuollaisessa jättimarketin vilinässä halua käydä ruuhka-aikaan. Eli mielestäni sitä ei tarvitse pitää ongelmana eikä sille tarvitse yrittää siedättää itseään. Voi käydä sellaisena ajankohtana jolloin ostosten teko on itselle mukavampaa.

Otsikosta sai kuvan, että kaupassa käynti sinänsä on vaikeaa.

Olin lapsena perso makealle, enemmän kuin sisarukseni.

Meillä ei normaalisti ollut kotona makeaa kuin kerran viikossa pieni määrä, karkkipäivänä. Meillä ei esim. leivottu makeita leivonnaisia juuri koskaan.

Silloin kun makeaa oli kaapissa, olin siitä koko ajan tietoinen ja odotin koska saan sitä.

Olisin halunnut että meilläkin olisi ollut koko ajan pullaa ja kakkua yms. pakastimessa, kuten kavereillani. Nyt olen kiitollinen ettei ollut.

Joissain tapauksissa, kuten minun, lapsen makean mieltymykselle ei vain voi mitään. Saatavuus on ainoa mihin vanhemmat voivat vaikuttaa, ja siinä heidän on pysyttävä lujana.