Faith

Sellaisissa ryhmissä joissa ei ollut paria kaveriani, tulin valituksi aina viimeisten joukossa.

Nyt aikuisenakin, kun ei enimmäkseen kuljeta kavereiden kanssa, jään yleensä jollain tavalla ulkopuoliseksi ryhmistä ja porukoista silloin harvoin kun sellaisissa tilanteissa olen. Se ei harmita minua, koska pärjään hyvin yksin. Vain se oli opiskeluaikoina inhottavaa, jos jotain tehtävää ei voinut tehdä yksin ja oli ängettävä johonkin ryhmään.

Jos sinulla on joku ystävä tai muu läheinen, mene hänen kanssaan ravintolaan syömään tai vaikka elokuviin. Tai voihan noihin mennä yksinkin.

Itse varmaan ostaisin uuden vaatteen tai asusteen.

En kuulunut intohimoisiin Natoon liittymisen vastustajiin, mutta olin enemmän liittymistä vastaan kuin sen puolesta.

Perusteeni oli naiivi, se palautui rauhan rakentamisen arvoihin sekä vielä enemmän ajatukseen, että sotilaallinen liittoutumattomuus jollain tavalla heijastaa sitä, miten korkea arvo itsenäisyys on suomalaisille. 

Helmikuussa muutuin hetkessä naiivista idealistista turvallisuuspoliittiseksi realistiksi eli peruste hajosi siten. Toivoin että Suomi olisi Natossa kuten esim. Viro.

Minulle päivä jolloin Suomi allekirjoitti ja lähetti Nato-hakemuksensa oli kuitenkin enemmän surullinen kuin iloinen. Näen Natoon liittymisen surullisena mutta turvallisuuden kannalta parempana vaihtoehtona kuin liittoutumattomana pysymisen.

Söpö gorilla syö selleriä:

Minulla on tuollainen taipumus. Joskus olen ihan fyysisesti voinut pahoin, esim. menettänyt ruokahaluni, kunnes selviää että kaikki on ok. En kuitenkaan ole yhtään läheisriippuvainen enkä kontrollinhaluinen tms. 

Ensimmäinen kerta minkä muistan oli ala-asteikäisenä, kun olin yksin kotona ja odotin muita perheenjäseniäni kotiin asioilta. Ilta alkoi hämärtyä ja tuli jo pimeä eikä heitä vain kuulunut. Olin ihan varma että on tapahtunut auto-onnettomuus tms. Todellisuus muuttui oudon tuntuiseksi ja ahdistavaksi. Oli suuri helpotus kun he lopulta tulivat.

Ehkä minulla tämä kokemus lapsuudessa on jättänyt jälkensä.