Faith

Illanvietoissa on joskus kiinnostavampaa jutella tosi surullisista aiheista. Opiskeluaikojen illanvietoissa yleensä aina jossain vaiheessa itkettiin ja tilitettiin esim. koulukiusaamismuistoista, sydänsuruista tai isovanhempien sotakokemuksista.

Tämä lienee jossain määrin suomalaisen kulttuurin piirre? Ulkomaalaiset herkästi luulevat että jotain on pielessä ja yrittävät piristää, vaikka itkeminen on normaali osa illanviettoa!

Tämä ilmiö on hieman eri asia kuin ap:n pointti sosiaalisesta taitamattomuudesta, mutta liittyy aiheeseen.

Minua kyläilyt väsyttävät myös. Olen kyllä aina ollut samanlainen. Olen ujo ja mietin paljon, mitä muut ajattelevat minusta. Yritän olla pirteä ja osallistua edes vähän keskusteluun, vaikkei minusta tuntuisi siltä. Totta kai se uuvuttaa.

Joskus on käynyt jopa niin, että olen alkanut jännittää kyläilyä jo tunteja etukäteen ja väsähdän ihan täysin juuri ennen vieraiden tuloa. Se on hirveää. 

Olen lisäksi äärimmäinen introvertti ja tarvitsen paljon aikaa yksin. Rakastan hiljaisuutta.

Jossain artikkelissa kerrottiin, että jännittäessä ja hermoillessa aivot kuluttavat glukoosivarastot tyhjiin, minkä seurauksena saattaa jopa nukahtaa. 

Tein muutama päivä sitten valmistaikinalevyistä ja luumuhillosta tähtitorttuja. 

Tein itse suklaapikkuleipiä. Niistä tuli kerrankin pehmeitä ja mureita. Yleensä en ole hyvä pikkuleipäleipuri.

En ole leiponut itse, mutta olen syönyt Stollenia nuorena. Se oli koostumukseltaan pehmeämpää kuin tavallinen pullapitko. Siinä maistui manteli kuivattujen hedelmien lisäksi. Päälle oli siroteltu runsaasti tomusokeria.

Äsken kun vilkaisin, Stollen-reseptit poikkeavat toisistaan. On sellaisia, joissa varsinaisen taikinan ainekset eivät eroa mitenkään tavallisesta pullataikinasta.

Joissain resepteissä taikinaan tulee maitorahkaa ja osa jauhoista on korvattu mantelijauheella. Uskoisin että minun saamani Stollen oli leivottu tällaisella reseptillä.