Faith
Kommentit
Tuo epäterveellisyysveron korotus pitäisi jakaa tasaisemmin kaikkien epäterveellisten elintarvikkeiden kesken. Miksi esim. suolaiset naposteltavat, siis perunalastut ja muut sipsit, jätettiin korotuksen ulkopuolelle? Nehän ovat paitsi lihottavia, myös pahoja verenpaineen kannalta, ja verenpainetauti on suomalaisten kansansairaus.
Korotuksen pitäisi myös kohdistua olueen ja siideriin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Jos on yhtään rohkea menemään uusien ihmisten pariin, niin Facebookissahan kuulemma on joitain ryhmiä, jotka järjestävät silloin tällöin tapaamisia yhteisen mielenkiinnon kohteen äärellä.
Esim. yksi tuttuni liittyi tuntemattomana sellaiseen ryhmään. Joku oli perustanut ryhmän saadakseen seuralaisia erään bändin keikalle, joka oli toisessa maassa. Useampi ihminen oli ilmoittautunut ryhmään, ja he matkustivat yhdessä keikalle. Tuollaisista kohtaamisista voi saada pitkäaikaisiakin kavereita.
Muistan vuosien takaa amerikkalaisen keski-ikäisen tubettajanaisen, joka oli muuttanut yksin uuteen osavaltioon. Hän ilmoittautui heti somen kautta löytämäänsä paikalliseen kirjakerhoon, siis lukupiiriin, joka järjesti kasvokkaisia tapaamisia.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Taulut seinillä. Osa niistä on sukulaisten maalaamia ja piirtämiä, osa huolella valitsemiani taidejulisteita, joita olen kehystänyt.
Eiväthän tuollaiset taidejulisteet nyt sinänsä kovin persoonallisia ole. Jossain määrin harvinaista niissä kuitenkin on se, että ne ovat tyyliltään klassisia maalauksia. Yleensä ihmisten kodeissa vaikuttaa (netissä olevien videoiden yms. perusteella) olevan sisustustauluja tai ultramoderneja kuvia.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Meidän ala-asteella, joka oli vanha perinteinen koulu, oli ihan oikeasti jotain käärmeiden ruumiita tms. lasipurkeissa koulun käytävällä olleessa vitriinissä. Niitä aina ohimennen ällöteltiin. Purkeissa oli jotain kellertävää lientä jossa ne lilluivat.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minulle riittää, että vanha klassinen musiikki on ja pysyy. Vanhalla tarkoitan teoksia jotka on sävelletty 1900-lukua edeltäneinä vuosisatoina. Monenlaisia erilaisia tyylisuuntia mahtuu noihin vuosisatoihin, mutta niitä kaikkia yhdistää harmonia ja kauneuteen pyrkiminen. Ainakin kaikkia niitä teoksia, jotka minä olen kuullut.
Nykyajan säveltäjät saavat puolestani eksperimentoida niin paljon kuin haluavat.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/