Faith
Kommentit
Joo, aina noista punalaputetuista puhutaan. Minusta niitä ei kannata tavoitella, eivätkö ne ole yleensä joitain valmisruokia? Elän säästeliäästi enkä ole ostanut punalaputettuja tuotteita kuin kerran yhden, ja senkin vahingossa.
Paras säästöperiaate on minulla se, että ostan hyvin säilyviä, terveellisiä ja normaalihintaisinakin edullisia ruoka-aineita ja teen niistä itse ruoan. Esim. kuivatut herneet, linssit, pavut, tomaattimurska, soijarouhe. Lisäksi perunaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia, kaalia.
Kun näitä on koko ajan kotona (ja niitä voi ostaa paljon kaappeihin, koska säilyvät), ei edes tarvitse käydä kaupassa kuin harvoin, joten tulee ylipäätään ostettua vähemmän. Lisäksi hävikkiä ei tule ollenkaan kun suunnittelee kuinka moneksi päiväksi tekee ruokaa kerralla.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En minäkään mene samalla hissikyydillä naapureitteni kanssa, menen mieluummin portaita. Minusta se olisi kiusallista, jännitän sosiaalisia tilanteita, ja talomme hissi on niin pienikin.
Minä kyllä tervehdin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En tiedä. Osa enkeleistähän on ihan ihmisen näköisiä.
Näin kerran kauan sitten miehen, jonka epäilen mahdollisesti olleen enkeli. Olin eksynyt vieraassa kaupunginosassa, en löytänyt oikeaa bussipysäkkiä. Yhtäkkiä tuo mies ilmestyi jostain, hänellä oli hymyilevät kasvot, ja lähdin seuraamaan häntä. Hän todella meni sille pysäkille jota olin etsinyt. Astuimme molemmat bussiin. Istuuduttuani yritin etsiä miestä katseellani, mutta hän oli kadonnut!
Mies oli kolme-nelikymppinen, tummahiuksinen ja ruskeasilmäinen. Hyvin siistin ja asiallisen näköinen, ja tosiaan hymyileväkasvoinen. Minulle tuli hänen ulkonäöstään mieleen, että hän olisi espanjalainen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Veikkaisin myös yksityiselämän huolia. Ei kaikista huolista edes jaksa puhua, vaikka löytyisikin luotettava kuuntelija.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Ovathan jäljellä vielä ainakin gabapentiini ja pregabaliini, mikäli ei ole vasta-aiheita niille ja lääkärin mielestä ok. On joitain muitakin mm. mielialalääkkeitä jotka voivat auttaa hermokipuun.
Jotkut psykedeelisiksi huumeiksi luokiteltavat aineet, kuten psilosybiini, saattavat auttaa hermokipuun. Jotkut käyttävät sitä lääkkeenä esim. Hortonin neuralgiaan, kun mikään muu ei ole auttanut.
Sitten on vielä leikkaushoitojakin.
Minulla ei ole hermokipua, mutta MS-tautia sairastavana olen selvittänyt millaisia vaihtoehtoja on, jos joskus tulee tarvetta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/