Faith
Kommentit
Teen usein kasvisbolognesekastiketta spagetin kanssa. Laitan kastikkeeseen jauhelihan sijaan puolet mustia linssejä ja puolet tummaa soijarouhetta, lisäksi pilkottuja herkkusieniä ja muita kasviksia mitä sattuu kotona olemaan. Kun laittaa hieman runsaammin valkosipulia ja mausteita, lopputulos on maukas. Linsseissä ja soijarouheessahan itsessään on vain miedosti makua.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En. Olen käyttänyt ihan kohtuullisen viisaasti kuluneet kymmenen vuotta. Tapahtumia sinä aikana on elämässäni ollut vähän, ja sekin on ihan ok.
Sitä paitsi minulle tulee hyvä olo kun ajattelen sitä tosiasiaa että portit menneisyyteen ovat ainaisesti ja lopullisesti lukitut.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Kävin äitienpäivänä vanhempieni luona, ja äitini oli hankkinut steppilaudan. Kokeilin sitä ja tykkäsin. Kotiin palattuani tilasin itsellenikin korkeussäädettävän steppilaudan kuntoiluvälinekaupasta. En malta odottaa että se saapuu. Olen jo etsinyt YouTubesta stepping board -kuntoiluvideoita.
Step Aerobic oli muotia Suomessa 90-luvulla. Meillä oli yläasteella pari liikuntatuntia joilla käytettiin koulun upouusia steppilautoja. Tykkäsin siitä jo silloin. Steppilautaa voi käyttää myös voimatreeniin.
Reippaat kävelylenkit ulkona, erityisesti metsäpolulla, on kyllä mieluisin liikuntamuoto minulle. Aivan ihanaa olisi harrastaa patikointia tavallista metsäpolkua haastavammassa, vaihtelevassa maastossa, mutta sellaisia ulkoilualueita ei ole tässä lähellä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Laitan paahdetun ruisleivän päälle, ja sitten sen päälle paistettua kananmunaa tai raejuustoa ja tomaattiviipaleita ja ripaus suolaa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Suomea haukutaan tosiaan ihan liikaa tässä asiassa. Täällä ja Pohjoismaissa ylipäätään on verraten sivistyneesti ja fiksusti kaikenlaisiin ihmisiin suhtautuva enemmistö. Toki on aina ilkeitä ja kyräileviä ihmisiä, mutta mielestäni sellainen ei ole tunnusomaista nimenomaan suomalaisille.
Tuosta Japanin kulttuurista... Katsoin joskus englanninkielisen dokumentin Japanin hikikomori-ilmiöstä, ja sikäläinen psykologi arvioi sen johtuvan äärimmäisen konformistisesta kulttuurista, joka ahdistaa nuoria. Psykologi viittasi japanilaiseen sanontaan "the nail that sticks out must be hammered down". Japanissa kuulemma ihmisten odotetaan myös hallitsevan kasvojensa ilmeitä tarkemmin kuin täällä lännessä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/