Faith

Vasta tänä keväänä kuulin koko Temusta ensimmäistä kertaa. En aio tilata sieltä enkä muistakaan kaukomaiden krääsäkaupoista. Enkä ole koskaan tilannut.

Carrie (1976), Omen-trilogia (1976-1981), Uhrijuhla (1973), The Devils (1971).

Tuota Invasion of the Bodysnatchers (1978) olin tulossa ehdottamaan ihan ensimmäiseksi, mutta se on jo mainittu. Todella ainutlaatuisella tavalla ahdistava elokuva.

1970-luvun (kauhu-)elokuvat ovat tyylikkäitä ja tunnelmallisia. Rosemaryn painajainen, vaikka se onkin 60-luvun lopulta, on ihan erityisen upea. Se urbaani newyorkilainen miljöö ja vanha goottilainen kerrostalo, ne hillittömät ja karmivat asukkaat. Ai että, kauhuelokuvien ystävänä olin ihan haltioissani kun näin elokuvan ensimmäisen kerran.

Muistan kun lapsuudessani uutisissa kerrottiin, että Kreikassa ihmisiä oli kuollut yli 40 asteen helteissä.

Ehkä se Michael Mosleyn kuolema on saanut lehdet nyt kirjoittelemaan aiheesta enemmänkin.

Minulla on ok tai jopa hyvä elämä, vaikka en täytä aloituksessa lueteltua kriteeristöä. Eli en ole mennyt naimisiin ja perustanut perhettä, en ole työelämässä ja diagnoosikin löytyy.

Olisiko mahdollista sanoa suoraan että et halua puhua henkilökohtaisista kielteisistä asioista, koska niistä tulee masentunut olo itsellekin? Keskustelun aiheiksi jää paljon muuta: taide, kirjallisuus, musiikki, elämänfilosofia, luonto, matkailu, yhteiskunnalliset asiat, uutistapahtumat, ruoka jne.

Vai onko niin että syvästi masentunut ihminen ei jaksa tai pysty tai ole motivoitunut puhumaan muista kuin henkilökohtaisista asioista, jos niistäkään?