Faith

Katsoin eilen Areenasta kotimaisen elokuvan Rakkaus on aarre. Siinä kerrotaan viisi tarinaa psykoosista. Vähän samanlaisia juttuja kuin aloituksessa.

Itse tehtyjä proteiinipitoisia pinaattilettuja puolukkahillolla. Lisäksi porkkanaraastetta ja hapankaalia.

Kiva uutinen.

Jospa liikunnallinen presidenttipari innoittaisi suomalaisia liikkumaan enemmän? Olisi hauskaa jos suomalaiset alettaisiin tuntea maailmalla liikunnallisena kansana. Täällä voitaisiin järjestää kansallisia liikuntapäiviä vaikka neljä vuodessa, jokaisena vuodenaikana yksi.

Koululaiset, opiskelijat, työyhteisöt ja vaikka työttömät ja muunlaiset yhteisöt voisivat halutessaan osallistua kansallisina liikuntapäivinä järjestettäviin tapahtumiin, esim. syksyllä voisi olla patikointitapahtumia, talvella hiihtotapahtumia jne.

Vähän samassa hengessä kuin Englannissa järjestettävä The Duke of Edinburgh's Awardin liikuntaosuus.

Jos olisi pakko valita, niin ehkä joku puu. Joku vakaa, vanha ja viisas kuusi. Ainakin osan ajasta asuisin kuusen luona metsässä.

Hyväksyn täysin sen tosiasian, että kaikki kuolevat joskus. Tästä huolimatta minäkään en pysty kuvittelemaan millaista tulee olemaan, kun vanhempani kuolevat, mikäli he kuolevat ennen minua siis.

Tuntuu etten sen jälkeen enää mitenkään voi olla se sama ihminen joka olen nyt. Eli että sen koettuani muutun ja olen loppuelämäni melkein kuin toinen ihminen. 

Toisaalta monet ovat menettäneet vanhempansa esim. nuorena aikuisena enkä ole kenenkään kuullut kuvailevan sitä tuolla tavalla.