Faith
Kommentit
Yhdessä vaiheessa oli tv-mainos, jossa nainen ajoi pyörällä. Etukorissa istui pieni valkoinen koira, jolla oli tummat pyöreät silmät ja pitkää karvaa naaman ympärillä. Koira katsoi naista pää kallellaan. Se oli todella söpö. En tiedä, mitä rotua se oli. Pikaisen google-haun perusteella se saattoi olla bichon frise.
edit: mutta siis sillä mainoksen koiralla pään alueen turkkia ei ollut harjattu ja föönattu sellaiseksi pallomaiseksi kuten netin bichon frise -kuvissa usein näkyy
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
:D Tämä tieto voimistaa motivaatiotani olla ostamatta irtokarkkia.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Itse äänitetyille c-kaseteille (eli kaseteille) tallentui aikakerrostumia. Minulla on vieläkin kasetteja, joilla on itse radiosta äänittämiäni pop-hittejä 90-luvun alusta ja sen lisäksi nauhan loppupuolella on vanhempieni äänittämiä euroviisu-kappaleita 80-luvulta ja vielä ihan lopussa on pätkä isotätini (jonka kasetti se alun perin oli) äänittämää valssia 70-luvun lopulta.
Isotätini tykkäsi 70-luvulla lähetellä sukulaisilleen äänikirjeitä kaseteilla (siksi monet perheemme vanhat kasetit olivat alun perin häneltä). Näin ollen joillakin kaseteilla 90-luvun teknobiisien yms. välissä kuuluu muutama sekunti vanhan naisen elämää punnitsevaa puhetta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Eikö nyky-yhteiskunnassa pidetä nolompana sitä, että kieltäytyy työstä vapaaehtoisesti kuin sitä, että on sairauden takia työkyvytön?
En sano, että minusta kummassakaan tilanteessa oleva ihminen olisi "luuseri" tai sellainen, jonka olisi syytä tuntea häpeää. Pohdin vain yhteiskunnassamme näkyviä arvoja ja ihmettelen ap:n logiikkaa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Saattoi hyvin olla sekin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/