Faith

Neuvoisin asentamaan videokamerat kuvaamaan. Monille omituisille kokemuksille paljastuu luonnollinen selitys. Ihminen saattaa ihan hajamielisyyksissään asettaa esineen väärään paikkaan niin, ettei huomaakaan, ja sitten ihmetellä, kun esine "on vaihtanut paikkaa".

Mitä tulee noihin yliluonnollisiin ilmiöihin (tässä tapauksessa pahojen henkien vaikutukset), niin kannattaa lukea Raamatusta, miten niiden kerrotaan ilmenevän. Uskoisin että netistä löytyy googlaamalla uskovaisten laatimia listoja Raamatunkohdista, joissa kyseisiä ilmiöitä ja niiden ilmenemismuotoja käsitellään. Paljon lienee nimittäin vääriä käsityksiä tästä asiasta, sellaisia Hollywood-elokuvista peräisin olevia...

En ole ikinä osannut pelätä tuota. Ainoa huoleni kesäisin on, että ikkunasta tulee isokokoisia hyönteisiä, kuten yökiitäjiä ja vaaksiaisia.

Vierailija kirjoitti:

Arvelen syyksi äitiyslomaa, joka myös jutussa syyksi kerrotaan. Loman aloitusta piti siirtää, koska keväällä oli joitain tilaisuuksia, joihin herttuattaren tuli osallistua. Näin kesällä edustustehtäviä muutenkin yleensä karsitaan ja kuninkaalliset lomailevat siinä missä muutkin.

Tämä on myös kirjattu kuninkaallisten sääntöihin: äitiysloman aikana ei saisi edustaa. Kevään aikana oli muutama suuri tapahtuma kuninkaallisilla eikä Catherine halunnut jäädä niistä pois. Uskon että julkisuudesta vetäytymisestä tiedotettiin nyt selkeästi, ettei kukaan vain kuvittele perheen rikkovan sääntöä huoletta.

Vierailija kirjoitti:

Ne, jotka väittävät ettei empatiani ole aitoa: minkä luulet lukitsevan minut paikoilleen siihen kuuntelijan rooliin? Aivan, säälintunteen toisen tukalaa oloa kohtaan. Koen halua olla avuksi, vaikka tunnen ahdistuksen nousevan. Lamaannun. En kykene toimimaan.

Ja miksi en heti ahdistuksen noustessa juokse pakoon uskoutumistilanteesta ihan minkä tahansa syyn varjolla? Siksi, että se kiellettiin minulta lapsena moneen otteeseen näissä tilanteissa. Olen siksi yhä jumissa itseni kanssa näissä tilanteissa. Koen, ettei minulla ole oikeutta paeta. Minun on yritettävä auttaa, jos joku apuani vaatii. Toiset tulevat ennen minua, niin minulle on opetettu.

Vasta tilanteen päätyttyä (saan vihdoin soperrettua että on ihan pakko lähteä yms.) havahdun täysin siihen, mitä on tapahtunut. Ja silloin yleensä päätän, että tällaisia ihmissuhteita en enää elämääni halua. Ja silloin alan yleensä ottaa tähän toiseen ihmiseen etäisyyttä.

Aivan, uskoisin että "rajattomat" ihmiset eli sellaiset, joilla on vaikeuksia sanoa ei, ovat hyvin usein myös empaattisia, vaikka "rajattomuus" sinänsä ei olekaan sama asia kuin empaattisuus.

Palstan keskusteluja lukiessani olen ymmärtänyt, että minullakin on tätä rajojen vetämisen ongelmaa. Minulla on myös ollut taipumusta ratkaista ongelma pois vetäytymällä.

Monta kertaa olen miettinyt, että tästä lähtien alan vaan rohkeammin sanoa "ei", mutta olen huomannut sen olevan tositilanteissa vaikeaa siksikin, että empaattisena ihmisenä pystyn näkemään itseni toisen silmin: jos alankin yhtäkkiä vedellä rajoja reippaammin, se kuva, joka toisilla on minusta pitkän ajan kuluessa muotoutunut ja johon he ovat tottuneet luottamaan, särkyisi.

Kuvan särkyminen ei tietenkään ole vaarallista, mutta silti se ahdistaa; irrationaalisesti tuntuu, että minun pitäisi jotenkin selittää ja oikeuttaa se, että olenkin alkanut käyttäytyä ihan uudella tavalla. Oikeastihan kyse on vain siitä, että alkaisin käytännössä tehdä näkyviksi ne rajat, jotka jokaiselle persoonalle kuuluvat.

En mitenkään seuraa kisoja, mutta silloin tällöin annan otteluiden pyöriä taustalla, sivusilmällä katselen. Kannatan Argentiinaa ja seuraavaksi Ranskaa. Ei mitään vakavaa fanittamista kuitenkaan, vaan lähinnä huumorilla suhtaudun tähän tiettyjen maiden kannattamiseen.

Argentiinan kannattajaksi päädyin lapsena, kun olin kai vähän ihastunut nuoreen pörröpäiseen Diego Maradonaan, ja nyt Leo Messi on hyvä syy jatkaa Argentiinan kannattamista. Ranskasta olen aina jotenkin tykännyt maana.