Faith

Jos vain on varaa, niin on järkeä. 40 vierasta kuulostaa suurelta määrältä. Suurin osa aikuisista vieraista ottaa vain toista kakkua, mutta jotkut ottavat molempia. Itse ottaisin pienen palan molempia, jos kakut ovat erilaiset.

Kauneus on oikeasti sydämen ominaisuus ja sen takia siihen voi itse vaikuttaa. Lue puolisosi kanssa kirjallisuutta ja tekstejä sisäisestä kauneudesta ja pyrkikää siihen itse, niin voitte olla lapsellenne parempia malleja ja kasvattajia.

Ulkoinen viehättävyys ja epäviehättävyys ovat subjektiivisia asioita. Ne ovat toissijaisia eikä niille voi kovin paljon tehdä.

Vaikka provohan aloitus luultavasti (toivottavasti) on...

Ruisleipää, voita ja ohuelti siivutettua kylmäsavulohta. Juomaksi sitruunavettä.

Ihaileminen ei välttämättä ole oikea sana. Arvostan ja pidän esimerkillisenä yhtä isotätiäni, joka oli sama sairaus kuin minulla, eli MS-tauti, mutta hänellä se oli huomattavasti aggressiivisempi. Hänellä oli MS-taudin primaarisesti etenevä muoto, minulla on aaltomaisesti etenevä. Hän alkoi vammautua pysyvästi jo kolmekymppisenä.

Isotätini eli elämänsä viimeiset n. kymmenen vuotta hoitokodissa täysin liikuntakyvyttömänä, puhekyvyttömänä ja käytännössä sokeana. Kuulo hänellä vielä oli tallella eikä hän voinut muuta tehdä kuin kuunnella äänikirjoja ja musiikkia yms.

On ihan käsittämätöntä ajatella, että hän eli kymmenen vuotta noin! Jotkut (myös jotkut omaiseni) puhuvat siihen malliin, että eihän sellaisessa ihmisessä mitään erityisen ihailtavaa tai arvostettavaa ole, joka joutuu elämään noin, koska "mitä muutakaan hän olisi voinut?".

Minä en allekirjoita tuollaista ajattelutapaa, vaikka ymmärränkin, mitä sillä tarkoitetaan. Näen esim. isotätini elämän suurena saavutuksena. Olisi helpompaa kiivetä Mount Everestille tai tehdä jotain muuta sellaista mitä yleensä ihaillaan, kuin elää kymmenen vuotta täysin vammautuneena, ilman hetkenkään taukoa.

Toivon tietysti etten ikinä vammaudu niin pahasti kuin hän, mutta jos niin kävisi, niin voin ajatella, että isotätinikin "pystyi siihen", joten minullekin on mahdollista elää niin.

Ilman parisuhdetta voi elää hyvää elämää ja kokea iloa. Tietynlainen temperamentti toki auttaa tässä.

Sen olen huomannut, että kun omia ajatuksia ei voi jatkuvasti peilata toiseen, on itsereflektion tarve suuri. Itsereflektio on siis omien ideoiden, ajatusten ja käyttäytymisen kriittistä pohdiskelua. Joskus huomaa, kun onkin ihmisten kanssa pitempään tekemisissä esim. lomareissulla, että oma ajattelu on sosiaaliseen vuorovaikutukseen nähden liian "filosofista" ja periaatteellista. Tämä varmasti johtuu ihan perus persoonallisuudesta, mutta yksin eläminen korostaa sitä.

Käytännön asiat täytyy itse hoitaa kokonaan sen sijaan että voisi jakaa ne toisen kanssa, ja se on joskus raskasta, esim. jos on sairaana.

Jonkinlainen sosiaalinen verkosto aina tuo turvaa, mutta sellainen on mahdollinen ilman parisuhdettakin. Suomessa on yhteiskunnan turvaverkkokin olemassa. Paljon turvattomampaa on monessa muussa maassa yksin elävällä.