Faith
Kommentit
Minä pitäisin tuota huumorina ja osoituksena siitä, että lapsi on innostunut. Parempi että tarjottavat kelpaavat kuin että nirsoillaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Tutkimuksissa on todettu, että kovemmat rangaistukset eivät vähennä rikosten määrää, vaan sitä vähentää kiinnijäämisen riskin kohoaminen. Rikosten ennaltaehkäisyksi kannatan valvonnan tehostamista mm. valvontakameroin julkisiin ja puolijulkisiin tiloihin.
Moraalisesti mur hasta ansaitsee kuolemanrangaistuksen. En kuitenkaan kannata kuolemanrangaistuksen käyttöön ottamista, koska riskiä sille, että syytön tulee surmatuksi yhteiskunnan toimesta, ei voida mielestäni ottaa. Näin vakavassa asiassa pientäkään riskiä ei voida ottaa, joten se siitä.
Jotkut sanovat, että kuolemanrangaistus langetettaisiinkin vain sellaisissa tapauksissa, joissa tekijä on varmuudella syyllistynyt mu rhaan, esim. jäänyt verekseltään kiinni tai teko näkyy valvontakameran tallenteessa ja näiden lisäksi syytetty on mahdollisesti tunnustanut tekonsa.
Tässä kuitenkin on ongelmana, että mur hatuomio edellyttää tiettyjen psykologisten kriteerien täyttymistä: teon täytyy olla harkittu ja tekijän on täytynyt ymmärtää, mitä on tekemässä. Vaikka syytetty olisikin jäänyt verekseltään kiinni teosta, näistä psykologisista kriteereistä yhteiskunta ei voi saavuttaa 100% varmuutta, joten riski syyttömän rankaisemisesta kuolemalla säilyy eikä sitä voida mielestäni ottaa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Näin on, yhtä aikaa ei voi olla kristitty ja mus limi.
Kristinusko ja is lam ovat yhteensovittamatomat lähtien jo siitä kysymyksestä, kuka Jumala on. Kristitty uskoo Jumalan olevan kolmiyhteinen; Jeesus on Jumalan Poika ja itsekin Jumala. Mus limi uskoo, ettei Allahilla ole lasta.
Mus limi myös uskoo, ettei Jeesusta oikeasti ristiinnaulittu, vaan että asiat vain saatiin näyttämään siltä. Kristinuskon keskiössä taas on Jeesuksen ristinkuolema meidän syntiemme sovitukseksi.
Kristitty uskoo Raamatun olevan Jumalan sanaa. Kor aanissa taas väitetään, että Raamattu on väärennetty ja että oikea versio on annettu ihmisille myöhemmin Koraanissa.
Paljon muitakin eroja on.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Jotkut ajattelevat, ettei ihan omalle väelle, siis kaikkein lähimmille, tarvitse niin hienoja lahjoja antaa jne., varsinkin jos kyseessä on tuore miniä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Olen introvertti ja ujo, ja silloin tällöin, varsinkin nuorempana, hiljaisuuteni hälisevissä tilanteissa on tulkittu virheellisesti ylimielisyydeksi.
Ujous saa pysyttelemään hiljaa. Lisäksi introverttius aiheuttaa väsymistä hälisevissä tilanteissa, mikä myös johtaa siihen, ettei jaksa keskustella, ei pysy pitkiä aikoja riittävän skarppina siihen. Minulla on näiden lisäksi neurologinen sairaus, MS-tauti, joka aiheuttaa väsähtämistä vilkkaissa sosiaalisissa tilanteissa.
En myöskään tykkää small talkista, koska minulla ei ole mitään kuulumisia koskaan kerrottavana.
Hymyilen paljon ja pyrin olemaan huomaavainen eli esim. kuuntelen loppuun asti, jos joku puhuu minulle, en puhu päälle, tarjoan tilaa jne. Näissä asioissa pyrin olemaan tarkkana.
Toisaalta, jos joku on mielessään "päättänyt" toisen olevan ylimielinen, niin sitten hän tulkitsee hymynkin ylimieliseksi hymyksi jne. heh. Sille ei kai voi mitään, mutta ainakaan itseään ei tarvitse siitä soimata tai muuttaa käytöstään sen takia.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/