Faith
Kommentit
Ihanaa! Tiedän tunteen. Meidän perheen kissa katosi aikoinaan viikonlopuksi ollessamme mökillä viettämässä joulua. Asuimme siis kissan kanssa kaupungissa kerrostalossa tuohon aikaan, ja kissa oli mukanamme joulua viettämässä maalla.
Kun joulupyhien jälkeen tuli kotiinlähdön aika, kissaa ei näkynyt missään. Huhuilimme talon sisällä ja pihapiirissä. Oli kylmä talvi. Vanhempani sanoivat, että kyllä kissa pärjää, ja jätimme sille ruokaa portaille, mutta itkin kotimatkalla ja läpi viikonlopun tunsin ahdistusta ja huolta.
Maanantaina kävimme mökillä, ja menin mukaan etsimään kissaamme, vaikka olin ihan varma, että tulisimme lähtemään ilman sitä.
Mutta heti kun olimme ajaneet mökin pihaan ja tulleet autosta ulos, piharakennuksen suunnasta kuului rapinaa ja kissamme juoksi lumihankea pitkin meitä kohti käheästi maukuen. Itkin ilosta ja helpotuksesta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minusta banaani tekee kakusta tunkkaisen makuisen. Mansikkakermakakkuun laitan kerrosväleihin tasaista mansikkasosetta tai -hilloa; Ekströmsillä on pullossa myytävää hyvää hilloa. Sen lisäksi laitan vain kermavaahtoa vähän väleihin sekä runsaasti pinnalle tuoreiden mansikoiden kanssa.
Teen täytekakun aina kääretorttupohjista. Kakusta tulee siis suorakaiteen muotoinen eli siitä leikatut palat ovat kauniita neliöitä ja kakku pysyy kuosissa viimeiseen palaan asti.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Ehkä kauris, peura tai gaselli. Niiden olemus ja liikehdintä on haurasta, säikkyä ja nopeaa. Se on sulavaa, mutta ei notkealla ja itsevarmalla tavalla kuten kissaeläimillä. Samaa on linnuissa ja lintujen liikehdinnässä. Linnuista samastun ehkä uskolliseen joutseneen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Jos The Beatles lasketaan, niin sitten se, mutta jos brittipoppia ajatellaan 80-90-lukujen tyylisuuntauksena, niin sitten ehkä The Verve ja biisi The Drugs Don't Work.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Ehkä joskus 80-luvun lopulla. Se oli monta markkaa kalliimpi kuin muut tuutit, kalliimpi kuin muut isotkin tuutit, kuten Jättis ja Juhlatuutti.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/