Faith
Kommentit
Siwassa tosiaan oli aikoinaan pahviboksi erivärisiä rakeita. Suklaarusinoita oli samanlainen. Ehkä ap. muistelee sitä? Itse en ainakaan muista Pirkan vastaavaa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Parasta tässä vuodenajassa on nimenomaan valoisuus. Minua ei haittaisi, vaikka ympäri vuoden olisi yöttömät yöt. Totta kai lämpökin on ihanaa, kunhan se pysyy kohtuullisissa lukemissa. Nyt on ollut kiva alkukesä säiden puolesta, oikeastaan juuri sellainen kuin toivoin.
Minäkin tulen surulliseksi ajatellessani syksyn ja talven pimeyttä, kylmyyttä. Olen kuitenkin jo parin vuoden ajan syksyn tullen asennoitunut siten, että pimeyden nostattama melankolia on ok. Sekin on yhdenlainen kokemus. Ja aina seuraava kevät tuntuu ihanalta pitkän pimeyden jälkeen.
Olen ajatellut sitäkin, että ilman tällaista vuodenkiertoa meillä ei olisi näin monimuotoinen ja herkkä luonto täällä pohjoisessa kesäisin.
Nyt on kuitenkin vasta kesäkuu. Älä hukkaa tätä aikaa murehtimalla tulevaa pimeyttä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En ihmettele tuota. Jos ottaa riskin ja lähtee näin (verraten) hyvistä oloista, täytyy olla vahva motivaatio osallistua toimintaan. Ehkä myös se, että elää sekulaarin ja moniarvoisen kulttuurin ympäröimänä, saa osan hakeutumaan tavallistakin väkevämmän sanoman äärelle.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä vielä, tuli mieleen esimerkkinä vielä tämä metoo-liike. Silloin kun metoo -liike jylläsi, moni 40+ täti mäkätti että miten ne nyt pienistä uhriutuu ja valittaa, on sitä ennenkin ahdisteltu ja niin vaan kestettiin.
Tämä on totta, minua on työelämässä nuorena ahdisteltu usein ja paljon, ihan törkeitä ehdotuksia keskellä päivää suihinotosta, on kourittu ja kopeloitu ja raahattu nurkan taakse väkisin ja yritetty ties mitä.
Mutta, kuten aloituksessa kuvasin, en nostanut näistä ikinä äläkkää. En kokenut oikeutta siihen, en kokenut olevani arvokas, en kokenut että koskemattomuutta olisi loukattu (minuahan oli kotonakin pieksetty ja kuritettu) ja enhän hyvänen aika voinut pahoittaa muiden mieltä nostamalla asiaa tästä.
Nykynaiset uskalsivat ja se on hienoa! Eivät enää alistu ja niele paskaa.
Sitä ei ehkä uskoisi moni nuori, miten tunkkaista ja sovinistista oli 80-90 -luvuilla. Topless baarit, kopelointi ja puristelu, sovinistivitsit, naisen logiikka-vitsit, huorittelut ja muut.. ei hitto mitä kaikkea tulikan nähtyä ja kärsittyä :)
Mutta edelleen siis hypoteesini on se, että nujertava kasvatus kun loppui (siinä 90-luvun lopulla), niin sen jjälkeen tytöille kasvatettiin omanarvontunto. Ja se on hyvä se!
T. Ap täti
Minulla on ollut saman tyyppinen suhtautuminen MeToo-liikkeen ympärillä käytyyn keskusteluun, ja olen myös nelikymppinen. Ensimmäinen ajatukseni tai reaktioni oli, ainakin osan tapauksista kohdalla, että nyt on tehty kärpäsestä härkänen, mutta tarkemmin ajateltuani pidän hyvänä, että kuvailemaasi käytöstä ei enää suvaita. Lapsuudessani ja nuoruudessani seksuaalinen ahdistelu ja härskit, vihjailevat jutut ja ehdottelut olivat mukamas ok, vaikka todellisuudessa sellainen ei koskaan ole ollut ok! Sitä vain on oikeutettu mm. huumorin varjolla.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Huh mikä tilanne. Pieni lapsi mahtui helposti kaltereiden välistä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/