Faith

Kaikki ihmiset ovat jonkin verran ennakkoluuloisia, mutta kokemusteni perusteella älykkäät ihmiset ovat ehkä vähemmän ennakkoluuloisia, tai ehkä he tunnistavat ja tiedostavat ennakkoluulonsa eli perusteettomat käsityksensä ja taistelevat ennakkoluuloisuuttaan vastaan.

En ole lääkäri tms., mutta minusta vaikuttaa, että energisyys on yksilöllistä, samoin kuin unentarve. Osalla vain on vähemmän energiaa käytettäväksi per päivä. Työpäivien pituus silti on suunnilleen sama kaikilla. Ei mikään kumma, jos jotkut ovat työpäivän aina liian väsyneitä ystävätapaamisiin ja harrastuksiin.

Minun pitää syödä pussillinen pinaatinlehtiä, koska olen unohtanut käyttää niitä ruoanlaitossa ja pelkään niiden pian nahistuvan. Pitää myös tiskata ja tehdä pieni lihastreeni. Loppuaika on vapaata olemista, jonka varmaan käytän mm. jonkun elokuvan katsomiseen Netflixistä.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Oli 80-luvun puoliväli. Muistan pelon ja sekasorron. Koulun tilat tuntuivat tosi suurilta ja monimutkaisilta.

Tutustumiskierroksella, jolla kierrettiin aula, wc:t, terveydenhoitajan tilat, ruokasali yms. oman luokanopettajan johdolla, eksyin monta kertaa, kun lähdin seuraamaan väärää jonoa. Kaikki ekaluokkalaisjonot risteilivät tiloissa yhtä aikaa, ja oli kauhea meteli. Yritin seurata katseellani opettajaamme, jonka tunnistin puserosta. Olin hädissäni ja itkin monta kertaa.

Muut uudet oppilaat näyttivät tosi rennoilta ja juttelivat ja hassuttelivat keskenään, mikä sai minut tuntemaan oloni ulkopuoliseksi ja pelkäämään vielä enemmän.

Päivä oli kauhea minulle, ja oikeastaan koko ensimmäinen vuosi ja ehkä vielä toinenkin kouluvuosi. Kun äitini ensimmäisen päivän jälkeen tuli hakemaan minua, en meinannut edes uskoa, että jotain niin hyvää voi tapahtua, että pääsen kotiin!

Olikin kauheaa tajuta, että seuraavana päivänä piti taas mennä kouluun. Kouluumme oli onneksi tullut sinä vuonna ns. pehmeä lasku -käytäntö, eli ensimmäisten parin viikon ajan ekaluokkalaisten koulupäivät olivat vain muutaman tunnin mittaisia.

Teillähän ollut leppoisaa, onkohan pehmeä lasku sittemmin unohtunut 2000-luvulla? Sillä muistan edelleenkin ekanluokan lukujärjestyksen niin että ekana ja tokana päivänä meillä oli kuusi tuntia, keskiviikko ja torstai oli nelituntisia ja perjantai taas kuusituntinen. Tästä ekanviikon lukkarista sitten tuli koko loppuvuoden lukujärjestys ja minulle tuli silloin shokkina kun meillä alkoi englannin opiskelu jo ekan luokan ekalla viikolla ja se oli perjantaina aina päivän viimeinen tunti. Ekasta päivästä en muista paljoakaan muuta kuin että kiersimme tutustumassa pienen maalaiskoulumme tiloja ja kävimme läpi koulun järjestyssääntöjä, välitunnit taas meni uusiin luokkakavereihin tutustumiseen vielä monta kuukautta sillä en nähnyt muita koskaan kouluajan ulkopuolella. Sen kuitenkin muistan että meillä eka päivä alkoi jo 8 eikä klo 9 tai 10 kuten nykyään tuntuu olevan tapana kouluissa.

Muistan että pehmeä lasku oli silloin ihan uusi juttu, ja äitini kehui sitä opettajallemme. Vuotta vanhemmalla isosiskollani, joka oli samassa koulussa, ei ollut ollut sitä. Ehkä siitä myöhemmin luovuttiin meidänkin koulussamme, eli ehkä se oli vain kokeilu.

Aloitus on ehkä provo, mutta keskustelu on mielenkiintoinen.

"Voisin tuhota erään perheen."

Minä ajattelen että aviomies se perheensä on tuhonnut, ei sinulla ole sellaista valtaa. Mutta sekin on väärin mitä sinä teet, ja sinun kuuluu lopettaa suhde.

Siitä, pitäisikö sinun kertoa vaimolle, ollaan tällä palstalla aina tosi rajusti kahta mieltä. En ole koskaan ollut tilanteessasi, mutta itse varmaan tekisin niin, että antaisin miehelle päivämäärän, johon mennessä hänen on kerrottava totuus vaimolleen. Ja päivämäärän umpeuduttua selvittäisin, onko hän tehnyt niin. Jos ei, kertoisin itse.