Faith
Kommentit
Tietenkin se on syntiä, haureutta ja aviorikollista. Seksuaalisuus kuuluu avioliittoon.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Tuo on vakava oire, syy varata lääkäriaika. Siis jos se alkoi selittämättömästi eikä johdu esim. kielen palamisesta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Kuolema ei pelota eikä minun ole vaikea hyväsyä sitä, mutta ruumiillinen vanheneminen kieltämättä tuntuu vähän ikävältä ja pelottavalta.
Ja kuten ap. mainitsit, niin myös läheisten, varsinkin omien vanhempien ruumiillinen vanheneminen tuntuu surulliselta joskus. Pari vuotta sitten katsoin pätkän kotivideota 90-luvulta, jossa vanhempani olivat nelikymppisiä, suunnilleen sen ikäisiä kuin itse olen nyt, ja vaikka he eivät vanhuudenraihnaisia vielä olekaan, tulin silti surumieliseksi siitä (mutta en tietenkään näyttänyt sitä). Haluaisin että vanhempani olisivat aina energisiä ja hyväkuntoisia!
Minulle itsenäinen elämä omassa kodissa on tärkeää henkisen hyvinvoinnin kannalta, senkin takia toivon, että pärjäisin omillani, jos elän vanhaksi.
Yksi huojentava näkökulma tähän on, että vanheneminen ei tapahdu kertarysäyksellä, vaan siten, ettei sitä huomaa tässä elämänvirrassa. Uskon, että siihen löytyy luontaisesti oikea suhtautuminen ajan mittaan, vaikka välillä kriisejä tulisikin.
Uskovaisena kristittynä minua helpottaa ajatus iankaikkisesta elämästä Jumalan luona. Raamatussa on monia kohtia, joissa puhutaan kauniisti ja lohdullisesti vanhuudesta, vanhuksista.
"Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama,
hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan;
niin minä olen tehnyt,
ja vastedeskin minä nostan,
minä kannan ja pelastan." (Jes. 46:4)
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Suorapuheinen, huumori saattaa olla vahingoniloista, rehti, uskaltaa puuttua vääryyksiin, rohkea, jotkut saattavat pitää ärsyttävänä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Todellinen kauneus on sydämen ominaisuus: lempeyttä, nöyryyttä, oikeamielisyyttä, armollisuutta, ystävällisyyttä jne.
Me kaikki olemme Jumalan kuvaksi luotuja, ja sen takia meissä kaikissa on ulkoistakin kauneutta. Ulkonäön varaan ei kuitenkaan voi mitään todella arvokasta rakentaa, eikä ikuista. Kaikki lopulta vanhenevat, ruumis kuolee ja maatuu.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/