Faith

Osa isovanhemmistani on kuollut enkä ole koskaan ikävöinyt heitä, vaikka he olivat ihania ihmisiä. En haluaisi heitä takaisin tänne maailmaan, jossa on paljon pahaa ja kärsimystä.

Olen käsityksessä, että he olivat uskossa Jeesukseen, ja siten uskon heidän olevan nyt paremmassa paikassa. Haluan ja uskon olevani matkalla sinne, Jumalan luo. Minulla on ns. taivasikävä, joka välillä on voimakkaampi ja välillä lievempi. Ikävöin itse sinne, en ikävöi sieltä ketään takaisin tänne.

Perheeni kuollutta kissaa olen kyllä silloin tällöin ikävöinyt ja uskon sen johtuvan siitä, että kissat eivät sillä tavalla kärsi ja huolehdi täällä maailmassa. Meidän kissamme eli mahtavaa, vapaata elämää, sai kulkea luonnossa ja olla kotona miten tykkäsi, kaikista sen tarpeista huolehdittiin. Uskon että eläimetkin pääsevät Taivaaseen, joten parempi kissammekin on nyt siellä toki.

En ole koskaan ollut kenenkään kuolinvuoteella, mutta olen lukenut tekstejä kuolemisesta – omaisten, hoitajien ja lääkäreiden kirjoittamia.

Tyypillisesti kuolemassa olevan hengitys kuulemma muuttuu kuoleman lähestyessä sellaiseksi, että aina välillä hän ottaa syviä sisäänhenkäyksiä, sitten seuraa taas useiden sekuntien hengittämättömyys, sen jälkeen taas syvä henkäys (Cheyne-Stokes -hengitys).

Ihmiset, jotka ovat olleet kuolemassa, mutta jotka on elvytetty, ovat myöhemmin kertoneet, etteivät kokeneet ahdistusta Cheyne-Stokes -hengityksen aikana, vaikka se saattaa ulospäin siltä vaikuttaa. 

Joskus kuolemassa oleva saattaa viimeisten päivien aikana puhua harvakseltaan jotain vaikeaselkoista, sekavaa tai tilanteeseen liittymätöntä, mutta tyypillistä kuulemma on, ettei hän enää puhu parina viimeisenä päivänä. 

:D Hauska aloitus. Eikä huonompi idea vakavastikaan ajatellen. Ihan kivan ja käytännöllisen näköinenhän tuo körttipuku on.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Meillä ala-asteella 80-luvulla koko koulun yhteinen joulujuhla järjestettiin kaupungintalon juhlasalissa. Siellä oli sekä kristillisiä että pakanallisia ohjelmanumeroita ja yhteislauluja.

Ohjelmanumeroista muistan selvästi mm. joulukuvaelman (siis Jeesuksen syntymä Betlehemissä), Tiernapojat, toisaalta tonttutanssi sekä näytelmä metsäneläinten pakanallisesta joulunvietosta.

Yhteislauluja oli aina Enkeli taivaasta -virrestä Soihdut sammuu -pakanalauluun. Pakanallisia joululauluja oli enemmän kuin kristillisiä.

Erilaiset katsomukset olivat siis iloisesti sekaisin eikä kukaan tietääkseni valittanut. Jos ei halunnut osallistua johonkin yhteislauluun, kukaan ei pakottanut.

Sellaista suvaitsevuutta kaivattaisiin nykyäänkin!

Naurettava termi tuo pakanalaulu. Kyseessä ovat suomalaisen lauluperinteen rakastetut klassikot, kuten Soihdut sammuu tai Joulupuu on rakennettu, Arkihuolesi kaikki heitä jne.

Tonttulaulut eivät ole kristillisiä lauluja.

Tonttu-hahmo kuuluu pakanalliseen pohjoismaiseen kansanperinteeseen:

"Tonttu on pieni ihmisen kaltainen olento pohjoismaisessa kansanperinteessä. Suomen kielen sana tonttu tulee ruotsin tomte-sanasta. Tonttu on monissa tapauksissa vain toinen nimitys haltijoille.[1]

Tonttuja on kansanperinteessä monenlaisia metsätonttujen lisäksi. Maalaistalojen monille rakennuksille oli omat suojelijatonttunsa eli haltijansa, saunatontut, myllytontut, riihitontut, aittatontut, navettatontut ja tallitontut. Sitten oli kotitonttuja. Palkaksi nämä tontut vaativat vähän ruokaa, asumisoikeuden tai viimeiset löylyt saunasta." (Wikipedia)

Meillä ala-asteella 80-luvulla koko koulun yhteinen joulujuhla järjestettiin kaupungintalon juhlasalissa. Siellä oli sekä kristillisiä että pakanallisia ohjelmanumeroita ja yhteislauluja.

Ohjelmanumeroista muistan selvästi mm. joulukuvaelman (siis Jeesuksen syntymä Betlehemissä), Tiernapojat, toisaalta tonttutanssi sekä näytelmä metsäneläinten pakanallisesta joulunvietosta.

Yhteislauluja oli aina Enkeli taivaasta -virrestä Soihdut sammuu -pakanalauluun. Pakanallisia joululauluja oli enemmän kuin kristillisiä.

Erilaiset katsomukset olivat siis iloisesti sekaisin eikä kukaan tietääkseni valittanut. Jos ei halunnut osallistua johonkin yhteislauluun, kukaan ei pakottanut.

Sellaista suvaitsevuutta kaivattaisiin nykyäänkin!