Faith

Olin itsekin silloin vasta lapsi, mutta meille ostettiin joiltain markkinoilta Dingo-asusteita, mm. froteisia neonvärisiä ranteissa pidettäviä dingolenksuja sekä metallisia "dingorenkaita". Siskollani oli vihko, jonka kannessa oli Neumannin valokuva.

Minulla on ollut massiivista hajamielisyyttä, myös muistiongelmia ja selittämätöntä väsymystä.

Nuorena ajattelin, että minulla on ADD. Sain sittemmin diagnoosin MS-taudista.

On epätodennäköistä, että sinulla olisi jokin aivosairaus, mutta jos mikään psykologinen selitys ei tule kyseeseen, fyysinen selitys on mahdollinen.

ADD:n lisäksi on muitakin neuropsykologisia häiriöitä eli tarkkaavaisuushäiriö + hahmotushäiriö -yhdistelmä on mahdollinen.

Olen joskus miettinyt samaa. Esim. forget-me-not on ihana nimi. Ei lemmikkikään ruma nimi ole, mutta tuo englanninkielinen on runollisempi.

Kaikki eivät käsittele läheisen kuolemaa samalla tavalla ja samassa aikataulussa. 

Kun isoäitini kuoli (hän oli iäkäs, mutta suht hyväkuntoinen eli kuolema oli vähän yllättävä), en vielä hautajaisissa ollut "valmis" itkemään ja suremaan menetystä ja kaipuuta. Itkin kyllä, mutta lähinnä empatiasta, kun näin muutaman muun läheisen itkevän, sekä liikutuksesta, kun papin ja muiden muistosanojen takia näin isoäitini elämän laajana kaarena.

Ihmettelin hetken, miksi minä en itke menetyksen ja kaipuun surusta, kuten jotkut muut, mutta en tehnyt siitä ongelmaa enkä ajattele, että minussa olisi jotain vikaa tai että olisin kylmä ihminen. Tiedän etten ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus kohtaa lapsia, jotka ovat tosi ihmeissään, kun muut lapset eivät ilkeilyn takia halua olla heidän kanssaan tai pidä heistä. He ovat jotenkin käsittäneet, että he voivat olla miten vain ja seurauksia ei ole. Tämäkin takia on hyvä opettaa, että yksin jää, jos noin toimii.

Monen yksinäisen lapsen kohdalla pakkaa toki hämmentää sekin, että he ovat usein kiusattuja ja heidän näkökulmastaan muut saavat heille sanoa mitä haluavat.

Tämä on ihan totta valitettavasti. Silloin lapsi saattaa pohtia, miksi ilkeä käyttäytyminen minua kohtaan on hyväksyttävää ilman, että kukaan puuttuu siihen. Aikuisethan eivät aina johdonmukaisesti osaa puuttua lasten keskinäiseen ilkeyteen, ja joskus jopa aikuisetkin saattavat olla ilkeitä lapselle.

Aikuisella on kykyjä ja tietoa setviä tuollaisten ristiriitaisten havaintojen syitä. Lapsella ei ole, vaan lapsi vasta yrittää saada tolkkua näkemästään ja kokemastaan sekä oikeasta ja väärästä.

Kaiken tällaisen takia vastaus ap:n kysymykseen on, että ei saa antaa samalla mitalla takaisin ilkeälle lapselle. Loukkaantumisen saa näyttää sekä mielellään kertoa, miksi ilkeät sanat satuttivat. Toruakin saa, jos lapsi vain jatkaa ilkeyttä. Torumiseen kannattaa liittää sellaiset saatesanat että "välitän sinusta, siksi torun".