Faith

Minullakin halpaa, käytettyä, vaatimatonta, vähän tavaraa. Ei erityistä sisustusfilosofiaa.

Vähäiset koriste-esineet, mitä minulla on, ovat enimmäkseen lahjaksi saatuja eli toisten ihmisten maulla valittuja. Tai ne ovat sellaisia, joista tuntemani ihmiset ovat ajatelleet, että minä varmaan tykkäisin, ja useimmiten he ovat osuneet oikeaan.

Tunnelmallisuus on ainoa mihin hieman pyrin, mutta siihen ei tarvitse kauheasti panostaa. Se että on siistiä, hiljaista ja laittaa pari kynttilää palamaan, luo riittävästi tunnelmallisuutta.

Muutama vieras on sanonut, että kotonani on ihanan hiljaista ja rauhallista. Talo jossa asun on erittäin vanha kivitalo, naapureista ei juuri kuulu ääniä.

Jos tuo pitää paikkansa, että Kaija Pakarinen näytteli pääosaa, niin sitten Kaija Pakarisen Imdb-sivulta löytää myös kyseisen elokuvan. https://www.imdb.com/name/nm0657090/

Minä olen vuosia yrittänyt löytää kotimaisen elokuvan, jonka näin tv:stä joskus 90-luvun alkupuolella. Elokuva oli 80-luvulla tai 90-luvun alkupuolella tehty, ja se kertoi suunnilleen keski-ikäisestä yksin elävästä opettajanaisesta (jotenkin muistelisin että kyseessä oli ruotsinopettaja), joka oli yksinäinen ja jutteli huonekasvilleen kotonaan. Muistaakseni tarinalla oli traaginen loppu. Valitettavasti en muista siitä mitään muuta.

Havainnoin tarkasti ihmisiä: käyttäytymistä, kasvonpiirteitä, ilmeitä. Mietin syitä ihmisten ilmeille ja käyttäytymiselle. Muistan jälkeenpäin tarvittaessa tarkkaan ainakin muutaman ihmisen, jonka näin tavallisella kauppareissulla.

Ympäristöjä, rakennuksia, pohjaratkaisuja ja esineitä en niinkään pistä merkille tai muista.

Joiltain ihmisiltä näyttää puuttuvan normaali itsesuojeluvaisto lähes kokonaan. On joitain extreme-harrastuksia, joissa on erittäin korkea kuolleisuus, mutta silti jotkut huimapäät niitä harrastavat.

Ehkä se, eli heikompi itsesuojeluvaisto, on yksi asia mitä itsemurhakin edellyttää? Ei ainoa, mutta yksi niistä? Pystyy vahingoittamaan itseään, aiheuttamaan kipua itselleen, ottamaan vammautumisen riskin. Siinä tapauksessa otsikon kysymys olisi epämielekäs. 

Olen miettinyt miksi jotkut tekevät itsemurhan voimakkaassa kärsimyksessä, kun taas jotkut kärsivät kaikesta päätellen vielä enemmän, mutta silti elää kituuttavat luonnolliseen kuolemaansa asti, vaikka saattavat toivoa kuolemaa päivittäin. Ensin mainituilla saattaa olla tukiverkostoakin, kuten huolehtivaisia perheenjäseniä, kun taas viimeksi mainituilla ei välttämättä ole ketään.

Ehkä erottava tekijä on, että toisella on voimakkaat estot itsensä vahingoittamiseen ja hän tietää ettei ikinä pystyisi tekemään itsemurhaa, joten ei edes harkitse sitä, kun taas itsemurhaan päätyvällä ei ole niitä estoja, ainakaan yhtä voimakkaita.

Usein tuollainen johtuu siitä, että on niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei edes huomaa toisen puhuvan, kun alkaa kertoa, mitä omassa mielessä on. Olen itsekin joskus toiminut vahingossa noin, vaikkei seurani ole ollut tylsää.

Tuossa esimerkkitapauksessa on kyllä erikoista se, että olitte juuri keskustelleet jostain, kun mies alkoi puhua omista asioistaan päälle. Eli luulisi, ettei hän ehtisi uppoutua omiin ajatuksiinsa saman tien. 

Joka tapauksessa, jos hän on vilpittömästi pahoillaan ja tekee sitä vahingossa, laittaisin yleisen hajamielisyyden ja omissa ajatuksissaan olemisen piikkiin. Mitä muutakaan se voisi olla, jos välinne ovat rakastavat?