Faith

Uskaltaisin varmaan. En muista koskaan nähneeni kenenkään koskevan käsin irtokarkkilaatikoiden sisälle. Tämä ehkä johtuu siitä, etten yleensä asioi Prismassa tai muissa hypermarketeissa, joissa juoksee lapsia valloillaan.

Epäterveellisyyden (siis sokeri- ja lisäainemäärien) takia en juuri koskaan osta irtokarkkeja, vaikka välillä teikisi mieli. 

Minäkin inhoan sellaista. Satunnaisesti verkkokaupoissa asioidessani valitsen aina mieluummin "asioi rekisteröitymättä"-vaihtoehdon, jos sellainen löytyy. En halua ylimääräistä kuormaa kognitiolleni. Asioin mieluiten verkkopankkitunnusten kautta joka paikassa niin ei tarvitse muistaa kaiken maailman käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Inhoan myös noita monivaiheisia ja sitouttavia "asiakasetuja", joita tarjotaan rekisteröitymistä vastaan. 

Minusta tuntuukin, että yksi syy, miksi ihmiset nykyään ovat stressaantuneita, pahantuulisia ja ahdistuneita, on nykyisen elämäntyylin kognitiivinen kuormittavuus. Täytyy jatkuvasti prosessoida informaatiota, tehdä valintoja, reagoida ehdotuksiin, opetella uusien sivustojen käyttöä, painaa muistiin / palauttaa muistista. Haluan karsia sen minimiin. 

Tiedän yhteensä kolme. Kaksi heistä parantui koronasta, yksi kuoli siihen. Kuollut asui toisessa maassa enkä tuntenut häntä henkilökohtaisesti.

Säveltaide eli musiikki koskettaa ylivoimaisesti voimakkaimmin. Sen jälkeen on pitkä väli, ja sitten tulee sanataide ja elokuva.

Jossain vaiheessa minua askarrutti, miksi kuvataide ei juuri kosketa sydäntäni. Ehkä se johtuu siitä, että olen visuaalinen ajattelija eli näen ajatukseni elävinä kuvina, minkä takia kuvataide aina jää vajaaksi "mieleni kuvien" rinnalla?

Uskoisin että kiusaajakin voi tuntea empatiaa esim. omaa perheenjäsentään kohtaan. Jos kiusaaja perustaa perheen aikuisena, tunteeko hän lapsiaan tai puolisoaan kohtaan myötätuntoa, jos nämä vaikka sairastuvat? Luulisin että voi tuntea. En tiedä.