Faith

Minulle rauhallisuus ja hiljaisuus jo sinänsä tuovat voimaa elämään. Elossa oleminen, silloin kun on suht terve / hyvinvoiva, on nautinto itsessään.

Mitä teen? Olen vain, kuuntelen musiikkia, kirjoitan, keskustelen netissä, katselen elokuvia, kokkaan lempiruokiani, kuntoilen ja käyn kävelyllä luonnonmaisemissa, luen Raamattua, mietiskelen.

Olen käynyt kaksi kertaa. Lukioikäisenä kävin kävelemässä lapsuuteni asuinseudulla, poikkesin seudulla olevaan metsäänkin, jossa leikimme kaikki kesät. 

Kolmekymppisenä kävin yhtenä kesäpäivänä kävelyllä alueella, jossa asuin parikymppisenä. 

Molemmilla kerroilla retkestä tuli surumielinen olo. Osasin odottaa sitä. En kaipaa menneisyyteen, mutta minulla on taipumus voimakkaaseen nostalgiaan. En edes mielelläni kuuntele lauluja, jotka synnyttävät muistoja nuoruudesta.

Näin viime yönä unta, jossa myös oltiin maailmanlopun tunnelmissa. Näen melko säännöllisesti, vaikkakin aika harvoin (suunnilleen kerran vuodessa) painajaisia suurkatastrofeista, kuten luonnonkatastrofeista ja ydinsodista.

Viimeöisessä unessa maailmaan oli laskeutunut iso alus ulkoavaruudesta. Aluksesta ei ollut tullut ulos ketään, vaan se vain oli ollut unen alkaessa jo useita viikkoja paikallaan. Maailmassa joka puolella oli alkanut syntyä paniikkia ja hysteriaa. Pidettiin yleisesti varmana, että maailmanloppu on käsillä ja että suurta kärsimystä on tulossa, mutta kukaan ei tiennyt mitä.

Poliitikot perustivat eutanasiaklinikoita ihmisille, jotka halusivat kuolla rauhallisesti ennen kuin alkaa tapahtua jotain hirveää. Yhdessä vaiheessa unen loppupuolella istuin eutanasiaklinikan odotussalissa, joka oli täynnä ihmisiä, itkeviä ja pelokkaita. Minun vuoroni tuli, mutta kun olin huoneessa, jossa pistoksia annettiin, tajusin etten voi ottaa sitä, koska itsemurha on vastoin Jumalan tahtoa. 

Tajusin että minun on jäätävä kokemaan ne kauheat tuntemattomat tapahtumat, joista kaikki puhuivat. 

Lopussa törmäsin kahteen tuntemaani ihmiseen, jotka myös olivat kieltäytyneet eutanasiasta. Heillä oli selviytymissuunnitelma ja he olivat toiveikkaita tulevaisuuden suhteen. Lyöttäydyin yhteen heidän kanssaan.

Kalakeittoa ja muita kalaruokia oli usein.

Kasvisruokiakin joskus, mm. kesäkeittoa ja pinaattikeittoa sekä välipaloina porkkanalettuja omenaraasteella, vispipuuroa ja ruispuolukkapuuroa. Täysin kasvisruokia oli kieltämättä aika harvoin.

Ehkä ap:n mies (ja vastaavalla tavalla käyttäytyvät kumppanit) on tosiaan introvertti, jota sosiaalinen toiminta ei virkistä, vaan väsyttää vielä enemmän?

Minun lapsuudessani me lapset leikimme ulkona koko päivän. Sisään tultiin vain ruoka-aikoina. Ani harvoin oli mitään vanhempien järjestämää ohjelmaa, jossa menimme koko perhe harrastamaan jotain.

Jos toinen vanhempi + lapset haluavat ohjelmaa ja menoa, en näkisi ongelmaa siinä, että he menevät keskenään ja toinen vanhempi jää yleensä kotiin. Tärkeintä on, että se on selvitetty, että järjestely johtuu erilaisista tarpeista eikä lapsillekaan jää käsitystä, että on jotain riitaa, kun isä ei lähde.