Faith
Kommentit
Eino Leinon runossa, josta sanonta on lähtöisin, ainoa selittävä säe on: "Ei onni kärsi katseit’ ihmisten."
Eli runon mukaan onni on vaarassa hajota, jos muut ihmiset todistavat sitä.
Ehkä muut ihmiset alkaisivat, kyynisyyttään ja omaa toivottomuuttaan, epäillä onnellisuuden perusteita ja vakuutella sille onnelliselle, ettei hänelläkään oikeasti ole perusteita olla onnellinen.
Pidän tätä tulkintaa todennäköisenä, koska Leinon runoissa muutenkin puhutaan siitä, miten ihmiset (erityisesti suomalaiset) eivät usko suuriin ja kauniisiin asioihin:
"Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
Ja suuri surkastua alhaiseen
Miks meillä niin on monta mielipuolta
Miks vähän käyttäjiä kanteleen".
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Aloin pitää todennäköisenä että koronavirus on laboratoriossa rakennettu siinä vaiheessa, kun luin luotettavasta lähteestä, että siinä on osa, jonka kehittyminen luonnollisesti on asiantuntijoiden mukaan epätodennäköistä. Kyseistä osaa ei ole aiemmin tavattu koronaviruksessa, ja sen kehittyminen luonnollisesti veisi pitkän aikaa, ja nyt se yhtäkkiä oli tässä viruksessa.
Jos virus tosiaan on laboratoriossa valmistettu, niin olisiko se päästetty tahallisesti vapaaksi? Ehkä ei, ainakaan hankkeen vastuuihmisten toimesta, koska he varmaankin olisivat päätelleet, että jäisivät kyllä kiinni, kun virusta tutkittaisiin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Auttaisikohan tämä laskuri hahmottamaan, miten epätodennäköistä lopulta on kuolla tai joutua sairaalahoitoon koronan takia? Oxfordin yliopiston Covid Risk Calculator. Itse sain riskiksi 0.0254% todennäköisyys joutua sairaalahoitoon ja 0.0006% todennäköisyys kuolla koronaan liittyvästi.
Tämä laskuri auttaa hahmottamaan riskejä. Käsitystä helposti vääristävät mediassa jatkuvasti kerrotut kauhujutut nuorista perusterveistä ihmisistä, jotka sairastuivat ja vammautuivat tai jopa kuolivat koronaan. Oikeasti on hyvin harvinaista että niin käy.
En itse seuraa moisia uutisia, mutta jotkut tuttuni lähettävät sähköpostissa linkkejä niihin silloin tällöin.
Rokottautuminen, jos sille ei ole epäiltyjä vasta-aiheita, on keino alentaa riskiä entisestään.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Englannissa "Chelsea blowdry" on aina muodissa oleva klassikko. Herttuatar Catherine on suosinut sitä jo ennen kuin hänestä tuli kuninkaallinen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
"– Rokotteilla on mahdollisuus suojata itseä ja muita koronavirukselta, Helve totesi."
Ai nyt rokote suojaakin myös muita?
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/