Faith

Kyllä sellaisia öitä joskus on. Onneksi ei kovin usein, ehkä pari yötä vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki uusia häpeällisiä muistoja, sellaisia mitkä peittoaa vanhat. ;)

Häpeä saa pelkäämään elämää. Vaikka koronan tuoma tauko kaikesta hälinästä on tehnyt hyvääkin, on se antanut ihan liikaa aikaa käpertyä ja keskittää huomion vain itseensä. Arkeen kuuluu sosiaalinen kiusallisuus, ajattelemattomat kommentit ja mokailu silloin tällöin, ja oleellisesti, toiset ihmiset. Yksinolo saa häpeän paisumaan naurettaviin mittasuhteisiin ja saa pelkäämään sosiaalisia tilanteita. Olen kuitenkin yleisesti ottaen sosiaalinen ekstrovertti enkä yhtään tykkää tästä "nurkkaan ahdettu eläin"-versiosta itsestäni. :( AP

On helppoa sanoa "lopeta menneiden murehtiminen!". Ei sitä noin vain voi lopettaa tahdonvoimalla, jos muistikuvat tunkevat mieleen ja synnyttävät tunnereaktioita.

Paras lääke saattaa olla, että keskittää enemmän huomiotaan itsensä ulkopuolelle: toisiin ihmisiin tai johonkin mielenkiinnon kohteeseen, harrastukseen, tai vaikka menee paikkaan jossa on paljon uutta nähtävää.

"...mut sä olet kyllä ihan objektiivisesti kaunis."

Kauneus on katsojan silmässä -sanontahan tarkoittaa, että kauneus on subjektiivista, joten tuo "mut" viittaisi siihen, ettei sanonta sinun kohdallasi ole tarpeen.

Tiedän. Tosin täytyy kyllä myöntää, että yhden etunimeä en tällä hetkellä muista, koska yleensä häneen on keskusteluissa viitattu lempinimellä, ja isoisovanhemmista muutenkin puhutaan niin harvoin.

Isoisovanhemmillani on ihanat nimet, sellaiset vanhat ja klassisen kauniit.

Minulla ei ole kaipuuta asua synnyinseudullani.

Ajatus asuinyhteisöstä, "jossa kaikki tietävät toisensa", luo joillekuille turvallisuudentunnetta, toisille taas enemmänkin tukaluutta. Kuulun itse jälkimmäisiin.

Edesmenneiden sukulaisteni nuoruuden ajatukset ja kokemukset kiinnostavat kyllä. Olen lukenut monta kertaa isovanhempieni ja -tätieni nuoruuden kirjeitä, päiväkirjoja ja ystävänikirjoja. Yhdestä lähisukuni haarasta on tehty sukututkimusta, ja olen lukenut tekstit, katsellut tarkkaan kuvat ja lehtileikkeet.

Yksi isovanhemmistani oli Karjalan evakko, joka ennen sotia oli viettänyt aikaa Viipurissa. Liikutuin käydessäni Viipurissa perheeni kanssa. Se on ollut tunteellisin juuriin liittyvä kokemus tähänastisessa elämässäni.