Faith
Kommentit
Jo mainittujen Nosferatun, Kaupungin valojen ja Tri Jekyll & Mr. Hyden jälkeen seuraavaksi vanhin erinomainen jonka tiedän on Disneyn Lumikki (1937).
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En itse tehnyt juuri koskaan läksyjä peruskoulussa. Joskus, joissain aineissa, sutaisin jotain tehtäväkirjaan koulun käytävässä juuri ennen tunnin alkua.
Sain kuitenkin aina ihan hyviä numeroita kokeista (matemaattisia aineita lukuunottamatta), joten oppimiskyvystä ja osaamisesta se ei ollut kiinni. Enemmänkin kyse oli kiinnostuksen puutteesta, hajamielisyydestä ja ennen kaikkea siitä, että keskityin mielenkiinnon kohteisiini ja myös murheisiini, kuten koulukiusaamiseen.
Koemenestykseni takia ja sen takia, että olin kiltti oppilas, asiaan ei kiinnitetty huomiota liiemmin. Ei siitä mitään haittaa, siis etenemisestettä opinnoissa tms., minulle tullut.
Olen itse vain pohtinut aikuisena, mikä minussa oikein oli vikana kognitiivisesti (?), kun olin niin hajamielinen ja piittaamaton. Nyt jos aloittaisin koulutien alusta, yrittäisin enemmän ja olisin edes vähän järjestelmällisempi.
Lukiossa meillä oli ruotsissa opettaja, joka kuulusteli läksyt vuoronperään järjestyksessä joka ainoalta sekä humoristisesti nöyryytti osaamattomia, joten hänen kursseillaan luin aina läksyt.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Halu menestyä ja menestyksen pitäminen tärkeänä. Jos ei näitä ole, niin tuskin viitsii edes yrittää.
Sitten jos ajattelee niitä, jotka haluavat menestyä, niin ehkä kyky luoda suhteita ja tietynlainen pragmaattinen määrätietoisuus.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Jo mainitut FFI, ALS ja 42:n mainitsema FOP ovat hirveitä. Myös Creutzfeldt-Jakobin tauti on kauhea.
MS-taudissa on vakava muoto, ns. Marburgin variantti, joka on hyvin aggressiivinen muoto.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Draama- / kauhuelokuva nimeltä No One Gets Out Alive (2021)
En liiemmin tykännyt. Elokuvan sanoma oli omituinen ja moraalisesti arveluttava.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/