Faith

Joku voi pelätä petetyksi ja hylätyksi tulemista niin paljon, ettei ota riskiä ollenkaan. Taustalla voi olla hirveä kokemus, ja arvioi liian tuhoisaksi itselleen, että niin kävisi uudelleen.

Aidosta rakkaudesta vapaaehtoisesti luopumisen syynä voi olla myös se, että haluaa jotain muuta asiaa elämässä vielä enemmän. On huomattavan paljon ihmisiä, joille ammatillinen ja taloudellinen menestys on valtavan tärkeää. Jos rakastettu maalailee leppoisaa tulevaisuutta maaseudulla, niin se ei käy, jos itse on suunnitellut aktiivista elämää sosiaalisine verkostoineen ja cocktailkutsuineen.

Nuorempana oli joskus tuollaisia päiviä. Nyt ei ole ollut vuosiin enää (olen nelikymppinen). Edelleen siis on päiviä, joina olen liian kriittinen ulkonäköni suhteen, mutta enää se ei johda siihen, että jättäisin menemättä jonnekin tms.

Olen vahvasti motivoitunut muuttamaan itseäni siten, etten ajattelisi niin paljon ulkonäköä ja että pitäisin kauneutta sisäisenä, sydämen ominaisuutena ihmisessä. Sen takia olen kääntänyt asian niin päin, että otan tuollaiset ylikriittisyyden hetket tilaisuuksina jälleen voittaa ulkonäkökeskeisyys ja jyrätä eteenpäin tätä sisäistä muutosprosessia.

Nautin väittelytilanteista silloin, jos osallistujat pysyvät asiassa eli eivät rupea solvaamaan eri kannalla olevia huomatessaan olevansa heikoilla.

En kylläkään pidä väittelyä "ilman puhdistamisena". 

Kommentoinnin syynä voi olla möläyttelytaipumus eli sosiaalinen tahdittomuus.

Joissain tapauksissa se voi olla tietoista. Nuorena minulla oli koulukaveri, joka oli epävarma omasta ulkonäöstään. Huomasin hänen säännönmukaisesti sanovan jonkun pistävän kommentin seuralaisen ulkonäöstä heti vuorovaikutustilanteen alussa. Hän sanoi sen huumorin varjolla, naurahtaen samalla.

Vasta aikuisena olen miettinyt, että ehkä hän sillä yritti ennalta "laimentaa" omaan ulkonäköönsä mahdollisesti kohdistuvan kommentoinnin merkitystä. Eli että hän ei joutuisi yksin arvostelevan huomion kohteeksi, vaan muidenkin ulkonäköä olisi siinä vaiheessa jo arvosteltu – hänen toimestaan.

Minua on pari kertaa kuvailtu sanalla miellyttävä. Toisella kerralla kuvailija oli tulkintani mukaan ivallinen eli tarkoitti sen enemmänkin kritiikiksi. Hän itse oli suorasukainen ja puhelias, kun taas minä olen hienotunteinen ja hiljainen ja enemmän myötäilevä vieraiden ihmisten kanssa.

Kyseessä oli työyhteisö jossa olin muutaman kuukauden harjoittelijana. Mitään ns. sanomista ei ollut ollut, vaan oli vain ilmeistä, että olimme tosi erilaiset persoonallisuudet.