Evelynia
Seuratut keskustelut
Kommentit
Enpä mie sitä kummallisena pidä. Itselläni oli aiemmin erittäin paha ajopelko, mikä johti ajamisen välttelyyyn ja siihen, että ajotaidot eivät päässeet kehittymään autokoulun jälkeen. Tosin autokoulu itsessäänkin oli ollut aivan järkyttävää tuskaa jatkuvan paniikin takia. Inssinkin pääsin läpi vasta kuudennella yrittämällä.
Parisen vuotta sitten sain kuitenkin lääkkeet ahdistusoireisiin, minkä seurauksena sitten ajopelkokin lieventyi siinä sivussa sen verran, että oli turvallista lähteä taas ajelemaan. Samalla aloitin myös työt, johon sisältyi paljon omalla autolla matkustamista. Nykyisin ajopelko kadonnut lähes täysin, ajotaidot kohentuneet merkittävästi ja pystyn jo ajamaan isommankin kaupungin keskustassa ilman järkyttävää paniikkia ja riskiä liikenteen vaarantamisesta.
Meillä on kerrostaloneliö, vähän vajaa sata neliötä. Toistaiseksi vielä yksi makkari tyhjillään, mutta toivottavasti sekin saa täytettä, jos/kun jälkikasvua tulee. Tulevaisuuden suunnitelmat ja lapsihaaveet huomioiden tämä on meille juuri oikean kokoinen.
Onhan tuo ihan hieno, mutta käytännössä omakotitalo. Itse kaipaan loma-asunnolta mökkimäisyyttä. Omaan makuun liian viimeisen päälle kaikki. Lisäksi omaan makuun ihan liikaa tilaa, noin isossa rakennuksessa tulisi vain tunne siitä, että iso osa rakennuksesta menee ikään kuin hukkaan. Mutta jokainen viihtyy omanlaisessaan loma-asunnossa. Minä vain olen söpöjen pikkumökkien puolesta liputtava.
Jos menisin vegaaniruokavaliota noudattavan pariskunnan häihin, niin oikeastaan olettaisin, että ruoka olisi vegaaniruokaa. Jos pariskunnan oma arvo- ja ajatusmaailmaan kuuluu vegaaninen ruokavalio, niin en oikein ymmärrä, miksi vieraille pitäisi ikään kuin automaatiolla olla eläinperäistä ruokaa tarjolla. Kyseessä kuitenkin ensisijaisesti hääparin juhla.
Mitä aloittajan kertomiin tarjoiluihin tulee, niin olisin ehkä ollut hieman yllättynyt, jos olisin odottanut niin sanottua kunnonruokailua. Nuo mainitut tarjonnat kun miellen enemmän kahvipöytätarjoiluiksi, vaikkakin toki herkullisiksi sellaisiksi.
Eugenie, voi hele... Tsemppiä sinne!
Äken tein testin. Jos nyt oikein tulkitsin, niin eikös tuo positiivinen ole? Kuva vähän kökkö, koska puhelimen kamera surkea. Selkeät kaksi viivaa kuitenkin on, itse asiassa näytää vähän selkeämmiltäkin kuin kuvassa, kun puhelin jotenkin sumentaa koko kuvaa.
Kuitenkin aika jännä, jos ihan oikeasti ensimmäisestä yrityksestä koskaan plussasi. En sitten kai kuvitellutkaan niitä oireita. Jotenkin ajattelin, että kai vain toivoin niin paljon, että kuvittelinkin ihan omiani.