Evelynia
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kerrot antaneesi hänelle anteeksi. Kuitenkin haluaisit vielä keskustalla asiat halki, pelkäät että hän heittäytyy marttyyriksi, lisäksi pelkkä hänen nimensä kuuleminen on saanut karvasi pystyyn vielä jonkin aikaa sitten. Voi olla, että kyse on vain omasta tulkinnastani, mutta tekstiäsi lukiessani minulle tuli mieleen, että onkohan tässä tilanteessa kuitenkaan annettu ihan täysin anteeksi.
Siihen ei valitettavasti osaa näillä tiedoilla ottaa kantaa, että ottaisinko tuossa tilanteessa yhteittä vai enkö ottaisi.
Neilikka_: Ihanan vahva alkaa jo tuo viiva olla viimeisimmässä testissäsi. :)
Vainoharhailut iski eilen, joten tein vielä illalla uuden testin. Viiva oli vieläkin tummempi. Ei sillä, että kyllähän mie jo edellisen testin perusteella ja oireiden perusteella tulin siihen tulokseen, että kyllä tässä nyt lasta odotetaan.
Eilen aamulla iski ensimmäiset aamupahoinvoinnit. Ei mennyt suuri herkkuni saaristolaisleipä alas, en edes halunnut yrittää. Tuijotin vain hetken ja totesin hyvin pian mielessäni, että joo ei maistu. Onneksi löytyi rusileipää kaapista. Sen lisäksi otin automaatiolla rasvan ja leikkeleenkin esiin, mutta niitäkin hetken tuijotettuani palautin vain jääkaappiin. Siinä sitten nakertelin pelkkää ruisleipäpalaa. Hirmusen nautinnollista ei ollut, mutta hyvästä syystä sen kyllä kestää. Onneksi tänä aamuna ei ole vielä ainakaan ollut pahoinvoiva olo.
Muutenkin oireita on ollut. Muun muassa paineentunnetta vatsassa, rinnat aavistuksen arat, hajut käy nenään herkemmin, mielialat heittelee vähän normaalia enemmän. Esimerkiksi pari päivää sitten meni niin tunteisiin, kun päivä oli yli puolen, mutta en saanut unikekopulisoa hereille sitten millään. :D Sentään positiivinen raskaustesti toimi herätyksenä toissa aamuna. Tai korjaan: siis toissapäivänä. Voi kerpele tuota unikekoa!
Tällä hetkellä ilmeisesti olisi menossa viikot 4 +2. Neuvola-aika on nyt varattu. Mitenkäs täällä nyt oikein meneekään nämä keskistelut ja juttujen jakautuminen? "Saako" tässä keskustelussa olla jo plussanneena vai pitääkö siirtyä jonnekin muualle? On tää hassu ja ihmeellinen paikka. :D
Rokotteen aion ottaa, ellei nyt ennen varattua ajankohtaa paljastu jotain mullistavia tutkimustuloksia, joiden mukaan olisi selkeästi vaaraksi lapselle. Ensiviikolle on siis rokotusaika varattuna. Kysellessäni tk:lta rokotteen vaikutuksista raskauteen, sanoi hoitaja, että raskaus voi lisätä riskiä saada vaikeampi koronan muoto. Tutkimustuloksia ei vielä kuitenkaan juuri ole rokotteen vaikutuksista raskauteen, mutta maailmalla kuulemma rokotettu paljon raskaana olevia.
Maanantaina toki vielä soittoaika lääkärille muissa asioissa, joten vielä kerran ajattelin häneltä kysäistä asiaa. Mutta erittäin todennäköisesti otan kyllä rokotteen.
Tänään tehtiin positiivinen raskaustesti. Raskauslaskurin mukaan laskettu aika olisi 11.3.2021. Vielä en hirmuisesti uskalla iloita, sillä keskenmenon riski kuitenkin vielä ensimmäisinä kuukausina niin suuri. Mutta onhan tämä aika hienoa, varsinkin kun ihan ensimmäisestä yrityksestä plussattiin.
Tuo turvotuksen määrä on oikeastaan tullut itselle yllätyksenä. Monet housuista alkaa olla jo epämukavia päällä. Kyllä ne päälle menee, mutta tuntuvat vain ahdistavilta. Mikä onni, että anoppi osti jonkin aikaa sitten yllätykseksi mukavat haaremihousut. Ja löytyyhän sitä sentään lisäksi kolmet muut vähän ilmavemmat housut, niin ei sentään housuitta tarvitse olla. :D