evelina
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kiitos taas Iltis tietopläjäyksestä liittyen tuohon vasta-ainejuttuun. Päättivät, etteivät anna sitä mulle kun kuitenkin olen niin varhaisessa vaiheessa tai olin siis. Eiliset hcg-arvot jälleen laskussa, 197 eli aika hyvin tippuu. aloin taas lauantaina vuotamaan oikein kunnolla kolme päivää, mutta nyt taas loppu. Ensi viikolla taas labrat ja perjantaina jo lopputarkastus ultralla ja lääkärillä. Varmistin nyt senkin, että tosiaan metotreksaattitujauksen jälkeen pitää odottaa kolme kuukautta ennen uutta raskautumisyritystä. Sen verran tujua sytostaattia on se aine, että voi tulla epämuodostumia. No, johan tässä on yksi kuukausi mennyt eikä ekoja menkkojakaan vielä tullut joten ei kai toi parin kuukauden odottelu enää tunnu missään, eipä ei..
Toivotan sydämestäni plussatuulia kaikille täällä oleville. En nyt taida ihan aktiivisesti jaksaa kirjoitella täällä kun itsellä ei kerran mitään kivaa tapahdu pitkään aikaan. Luen kyllä päivittäin teidän kuulumiset, joten plussatuulia puuuuhhhhh!!!
Mulle on tehty jo viisi inssiä ja yksi IVF. josta tuoresiirto ei tärpännyt, mutta pakastetun alkion siirto toi sitten raskauden, mutta väärään paikkaan. Niin mun tuuria. Eli nyt alkaa hoito sitten taas ihan alusta kun pakkasessa ei ole enää mitään.
Eilinen hcg oli 197 eli alaspäin menossa onneksi. Tänään soittavat naistenklinikalta (kysyin nuo tulokset eilen itse labrasta)
Pitää kysyä tuosta kolmen kk tauosta piikityksen jälkeen. Mulle meinaan on sanottu, että yhdet normaalit kuukautiset pitäisi odottaa ennen seuraavaa raskautta joten pitää varmistaa onko minullakin kolmen kuukauden karenssi.
Ensi perjantaina olisi jo lopputarkastus eli ultra. Toivottavasti kaikki on poistunut kun tuota vuotoakin vielä äskettäin oli. sinnikäs kaveri;-)
meinasin kyllä itsekin unohtaa koko punnituksen ja punnitsin vasta aamupalan jälkeen vaatteet päällä ja se näytti 101,9 eli aamupala ja vaatteet jos vähentäis niin oikea lukema saattais olla 101,4 tai jotain. No kuitenkin reilun kilon pudotus viime viikosta, jee!!!
Mites muilla?
Huh Nyyrikki, onpas sinulla ollut kamalaa. Onneksi yhdelläkin voi ihan yhtä hyvin onnistua. Peukutan, että onnistut mahdollisimman nopeasti.
Mulla alkoi taas lauantaina vuotaa oikein urakalla ja maanantaina soitin jo naistenklinikalle kun olo oli aika heikko. Käskivät tulemaan tiistaina lääkärille. vuoto kuitenkin loppui yön aikana enkä sitten mennyt sinne päivystykseen. tänään oli taas labrat ja tulokset saan huomenna. Kyllä kestää kauan ennen kun homma on ohi.
Haluaisin jo niin aloittaa uuden hoitokierroksen, mutta kun ei tämä näytä päättyvän ikinä..
Tsemppiä ja jaksamista teillekin!
Onnea kovasti plussasta! Tarrasukkia pikkuiselle matkaan!
Helene tsemppiä testailuun. Meillä on muuten sama synttäripäivä;-) ajatella että jos mun pikkumyy olis asunut oikeassa paikassa niin laskettu aika olisi ollut meidän synttäripäivänä eli 8.8 voih.
Mulla oli arvot vielä viime viikolla 197 mutta laskeneet onneksi koko ajan ja perjantaina olis jo lopputarkistus. Kolmen kuukauden paussi tästä nyt sitten pärähti, mutta johan tässä on yksi kuukausi vierähtänyt, enää kaksi siis kärvisteltävänä ennen kun alkaa taas testailut mullakin.
Täällä onkin paljon uusia mukana, kivaa. Plussatuulia puhaltelen kaikille puuhhh..