evelina
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kaunisikävä, minäpäs kysyn huomenna miten se laskettu aika lasketaan passeissa ym. jotekin tuntuis että lasketaan ikäänkuin 4 päivää sitten olisi hedelmöittynyt.
Ajattelin pyytää vaihtamaan noi luget 200 ettei tarvitse tunkea montaa kerralla. Biologi soitti tänään aamulla ja hyvältä näytti se alkio, oli jakautunut ihan normaalisti. Eli siirtoon päästään. Mutta sitten, arvaas mitä, kolme niistä raakileista olikin vielä kypsynyt maljalla ja jopa hedelmöittynyt, huh. Huomenna kuulen ovatko jakautuneet normaalisti. Mutta näin ollen jos nyt joku niistä selviäisi niin saisi pakkaseen edes jotain. En uskalla vielä iloita ettei tarvitse taas huomenna romahtaa. Mutta kieltämättä tänään on ollut kyllä aika paljon aurinkoisempi fiilis. Toivottavasti tuo tuorealkio nyt olisi niin priima että haluaisi kiinnittyä meikäläiseen. Niin ei tarttis niin stressata niistä passeista, varsinkin kun voi käydä ohrasesti eikä selviä sulatuksesta. miksi pitää niin monta mutkaa olla matkassa...
Saas nähdä kuinka tulee uni simmukkaan, kyllä kohtuullisen paljon jänskättää huominen. Onneksi siirto on jo aamupäivällä niin ei tarvii hermoilla koko päivää. Sitten mäkin ehkä pääsen oikeessti piinailemaan, kääks.
hyvää yötä!
Tellu, Fiina, Maizaana, Kaunisikävä ja Tepsuttelija, suuret kiitokset tsempeistä ja haleista. Tämä päivä on mennyt itkiessä, mutta kyllä se tästä. ja eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka tuo sissi-alkio haluaakin tehdä pesän minuun ja raskaus alkaisi. Huomenna biologi soittaa että miten on lähtenyt jakautumaan. Välillä olen toivonut ettei jakautuisikaan niin sitten ei tarttis maksaa tuosta hoitokierrosta mitään, mutta toisaalta seuraavaan hoitoon saattaa joutua jonottamaan taas ties miten kauan. Pettymys vaan oli niin kova kun 7 muuttuikin yhdeksi ja vielä syystä että keräys oli päivää liian aikaisin. Saisinkohan alennusta tuosta syystä.
Tervetuloa uusille!
kaunisikävä, mahtavaa, sulla nyt huurunenä kyydissä. Lähetän sulle rekallisen liimaa että ottaa kiinni ja pysyy. Voi harmitus että toinen ei selvinnyt sulatuksesta. Tää on niin tätä, niin monta asiaa voi mennä pieleen. Sydämestäni toivon, että nyt tarraisi kiinni ja edes sinä raskautuisit. Ja toki kaikki muutkin täällä. Jos jostain ihme syystä sattuisikin mulle tärppi käymään niin mulle sanottiin et luget ja zumet jatkuu viikolle 9 asti. näköjään eroja klinikoilla. Aloitin luget jo maanantaina ja ei ainakaan vielä ole niistä tullut mitään oireita. Tyhmää vaan kun ne on 100mg eli pitää laittaa 2x3 puikkoa joka päivä ja voi sitä lotinan määrää pöksyissä. mulla oli ennen 200mg niin niitä sitten vain 1x3 no aivan sama vaikka laittaisin tunnin välein kunhan vaan sen raskauden saisi alulle. Ristiriitaiset tunteet täällä päässä, jopa niin että korvikkeena olen ilmeisesti jo hankkimassa kolmatta koiraa. Ehdokas tulee ensi viikolla viikoksi hoitoon mulle ja katsotaan miten menee. ihan hyvä ajoitus niin en ehkä niin kovin ehdi miettiä mahdollisia oireita.
Tsemppiä ja plussatuulia teille kaikille ja erityiskiitokset vielä minua tukeneille, olette ihania!
Anteeksi, nyt tulee vain omaa napaa, sen verran on ketutusta ilmassa.
soittivat juuri klinikalta, että seitsemästä munasolusta vain kaksi oli kypsiä ja niistä vain toinen hedelmöittyi. Jos jatkaa jakautumista niin mulla on vain yksi alkio!!!! Eli ei mitään pakkaseen, vain yksi mahdollisuus. Tiedän että se yksikin riittää, mut nyt on sellainen tunne että tää oli tässä. itkettää ja ahdistaa! Joudun maksamaan koko helahoidon jos kerran siirtoon päästään. Mutta enää ei löydy rahaa uuteen koitokseen eli näyttää hyvinkin siltä että jään lapsettomaksi. miksi helvetissä anteeksi, ei voitu odottaa vielä yhtä päivää että isompi määrä olisi ehtinyt kypsäksi. Seitsemästä vain yksi. tämä ei ole todellista! meen peiton alle itkemään.
Wilhelmina, tervetuloa mukaan tähän loistavaan porukkaan. Toivottavasti kääntyy vielä plussaksi ja saataisiin tämä plussajuna käyntiin.
Onnea oviksen bonganneille ja eikun talletuksia tekemään.
Kaunisikävä, wau hyvä limis sullakin. Tää on SE kierto. joo mullekin siirretään vain yksi vaikka vähän vihjailin, että en panis pahitteeksi jos varuilta kaksi laitettais. Mutta ei kun monikkoraskaus on kuulemma niin mahdollinen. mun lääkäri soitti tänään klinikalta ja siirto on perjantaina. Huh jännää. Aloitan luget jo tiistaina ja pitää jatkaa rinnalla zumenoneja. En kyl oikein tajuu miks niitä pitää vieläkin syödä kun lugetkin tulee mukaan. Ja syödään kuulemma vielä rv 9 asti jos tulee plussa. Kyselin myös tuosta alkiokuoren avauksesta ja siitä voisi olla hyötyä kiinnittymisessä vain silloin jos alkion kuori on normaalia kovempi. biologi sen kuulemma kyllä näkee ja silloin se voidaan tehdä, mutta ei muuten ettei suutu turhasta ronkkimisesta.
anteeksi kun en aina muista kommentoida kaikkien juttuja. Pitänee avata kaksi sivua vierekkäin niin näkee samalla mitä muut ovat kirjoittaneet.
Toivottavasti kaikilla oli mukava juhannus ja aletaanhan nyt väkäämään niitä plussia, kuka ryhtyy veturiksi?
Kiitos RM ja Marjaana tsempeistä. Harmillista RM, että kierto viivästyi, mutta toisaalta hyvä että pääsit ultraan ja et ehtinyt pistää pregnyliä liian aikaisin. Toivottavasti nyt tärppää kun ajoitus on oikea. Mulla kypsyteltiin yleensä noin 20-22 ennen kuin pistin pregnylin, siis silloin kun inssejä vielä tehtiin.
Nyt on Sissi kyydissä. Eli oli jakautunut ihan normaalisti ja kaikin puolin näytti hyvältä niin kuin kohtukin. Mutta valitettavasti ne kolme muuta eivät selvinneet. Niissä oli muutakin vikaa eli joku monitumakkeisuus. Eli eivät olisi kehittyneet normaaliksi vaikka olisivatkin ehtineet kypsemmiksi. Tuo pettymys on vieläkin niin voimakkaana mielessä etten oikein jaksa uskoa tähän Sissiinkään. Vaikka kaikki mahkut onkin, mutta en vaan voi sille mitään että alavireisyyttä pukkaa. Ja jos ei tärppää niin vuoden jono olisi taas odotettavissa jos haluan jatkaa vielä. Mutta eipä nyt heitetä kirvestä kaivoon, niin kauan kuin toisin todistetaan niin raskaana ollaan, teknisesti siis.
Kaunisikävä, onko sulla vielä mitään tuntemuksia? Mulla ei niin mitään. Ei edes lugeista johtuvaa. Kysyin sitä laskettua aikaa niin se lasketaan keräys/hedelmöittymispäivästä ja passissa lisätään se päivä mikä on mennyt sulatukseen. Eli minä olisin nyt rv 2+4. Meinasin jo aloittaa testailun huvikseni ensi viikolla jos kerran kiinnittyminen tapahtuisi viikon sisällä. Viikon päästä voisi noilla herkimmillä jo näyttää jotain jos niikseen tulee. On se kumma miten sitä kuulostelee koko ajan tuntemuksia kun tietää milloin siellä on jotain laitettu kasvamaan. Todennäköisesti jokaisessa kierrossa on samat nippailut mutta nyt niihin vaan kiinnittää enempi huomiota.
Mukavaa viikonloppua kaikille ja pahoittelut pudonneille.
Evis dpo 4