Etsivä löytää
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Etsivä löytää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ketju tuota enää yhtään mitään hyödyllistä tai uutta - valitettavasti. Ikävä on Mystikkoa, Etsivä löytää-nimimerkkiä ja muita matkalaisia.
Onneksi voi sentään lukea ketjun alkupuolta, sieltä löytyy oikeastaan kaikkeen oleelliseen vastaukset, loppu on täysin itsestä kiinni.
Olet aika usein valittanut tuota samaa ja kaihoillut menneisyyteen, aikaan, jolloin asiat olivat toisin, mielestäsi paremmin. Olisiko mahdollista, että hyväksyisit asian olevan nyt näin, ettei ole Etsivä löytää -nimimerkkiä kirjoittelemassa eikä Mystikkokaan kirjoittele entiseen malliin? Hänkin on muuttunut.
Tiedostatko, että loukkaat toisia, joilla on oma tapa etsiä totuutta omilla kysymyksillään. Sinä halveksit heitä kirjoittamalla, ettei tämä ketju valitettavasti tuota enää yhtään mitään hyödyllistä tai uutta. Niin, täällä on nyt kai mielestäsi huonommat kirjoittajat. Voisiko olla että kysymykset ovat sinulle liian vaikeita? Tai jos ne ovat ihan helppoja, miksi et heille vastaa?
Oletko mielestäsi edistynyt kovinkaan paljon, jos olet jo vuosia tätä ketjua seurannut, mutta edelleenkään et kykene hyväksymään sitä, mikä on tämän hetkinen tilanne tai millaisia ihmisiä täällä kirjoittaa.
Etkö ole oppinut auttamisenhalua ja rakkaudellisuutta, jotta voisit auttaa toisia etsijöitä? Miksi mieluummin valitset toisten moittimisen ja loukkaamisen? Onko valituksesi esiin tuominen tärkeämpää?
Minä olen kyllä edelleen silmäillyt ketjua säännöllisesti ja esittänyt pari kysymystäkin Mystikolle, mutta eri nimimerkillä, koska olen halunnut pysytellä etäällä keskustelusta. Sen suunta on muuttunut vahvasti mentaaliseen suuntaan ja älylliseen pyörittelyyn, mikä varmaan palvelee joitakin, mutta omalla kohdallani olen huomannut sellaisen luovan vain suurempia esteitä henkisyyden tiellä. Olen pikkuhiljaa pyrkinyt päästämään irti tarpeesta tietää asioita älyllisesti ja siirtynyt enemmän olemiseen ja suoraan kokemiseen, mikä luo tilaa näiden asioiden oivaltamiselle henkilökohtaisesti. En voi väittää olevani vieläkään "perillä" ja koen nyt enemmän tarvetta hoivata henkilökohtaista suhdettani itseeni ja maailmankaikkeuteen sen sijaan, että jakaisin asioitani muille tai osallistuisin älyllisiin väittelyihin perimmäisistä totuuksista. Se on aivan totta, että yksikään ihminen ei voi antaa oivaltamisen kokemusta toiselle, mutta voi kyllä osoittaa siihen suuntaan, mistä kokemus voi löytyä. Itse en koe olevani siinä asemassa ja siksi olen nähnyt nyt paremmaksi tarkkailla keskustelua hiljaa sivusta.
Sinulle, joka loukkaannuit tuosta lainaamastasi tekstistä, haluaisin esittää kysymyksen: osaatko sanoa, miksi se loukkasi sinua? Huomaatko, että projisoit moittimisen koskemaan vain toista ihmistä, kun kuitenkin teet sitä myös itse? Mitä tunnekokemuksia ja ajatuksia sinulla heräsi tuosta lainaamastasi tekstistä? En odota sinun vastaavan minulle vaan enemmänkin itsellesi tällä tavalla työskentelemällä ja itseä tarkastelemalla voisit löytää vastauksia sellaisiin asioihin, joita kukaan muu edes tässä keskusteluketjussa ei voi sinulle tarjota.
Hyvä viesti ja hienoa kuulla paikallaolostasi!
Niin, sitä olen vain yrittänyt ajaa että loputtomien kysymysten sijaan joskus tulisi ajateltua vähän omillakin aivoilla, ja juuri käännyttyä enemmän itseensä, eikä vain takerruttaisi ihmissanoihin tai maallisiin "lillukanvarsiin". Siitä on vain ja ainoastaan hyötyä jatkon kannalta. Ei se prosessi etene silloin samalla tavalla jos hyppii temppuilevan mielen mukaan jatkuvasti, tiedän sen omastakin kokemuksesta.
Kirjoittaja jonka kanssa keskustelen, on myös aika kärkäs ajoittain ja kovin hanakasti hyökkää vastaan jos jotain tällaista pientä vastakommenttia antaa, vai oletko itse tätä huomannut? Tämä kysymys on siis hänelle itselleen. Kovasti käytät hymiöitä ja kiittelet aina hyvistä vastauksista, mutta vastapainoksi teet itsekin aika perustavanlaatuisia oletuksia sekä karkeita yleistyksiä muista kirjoittajista. Siis samaa joita kritisoit muissa.
Ymmärrän hyvin, mitä ajat takaa. Itselläni temppuilevan mielen mukaan hyppiminen tuotti lopulta niin paljon kärsimystä (mikä on tässä yhteydessä siis vain hyvä asia), että minun oli pakko kokeilla jotain muuta. Olen joskus ihan kirjaimellisesti huutanut omille aivoilleni, että "turpa kiinni", kun se pyörittely alkoi käydä niin raskaaksi ja väsyttäväksi. :D Se on melkoinen kaninkolo ja sieltä ei älyllisellä pallottelulla nousta. Muistaakseni Tolle on joskus sanonut, että egoon on "rakennettu" itsetuhoutuva mekanismi ja mielestäni se liittyy juuri tähän: egon ohjauksessa edessä on aina lopulta vain umpikuja niin, että vaihtoehtoina on joko jäädä jumiin kärsimykseen tai sitten luopua sen ohjauksesta. Omalla kohdallani tämä on tapahtunut askel kerrallaan, eletyn elämän kautta asioita oivaltaen, mutta käsittääkseni olisi olemassa myös nopeampi "oikoreitti" (mitä Mystikko ei kylläkään sinänsä tainnut kenellekään edes suositella, vaikka itse sen tien valitsikin).
Vierailija kirjoitti:
Onpa ihana, että sinäkin Etsivä löytää, olet täällä vielä mukana. :) Olen iloinen puolestasi, että olet päässyt aiheen älyllisestä tutkimisesta pidemmälle, parempaan vaiheeseen. Toivon pääseväni sinne itsekin, mutta vielä olen kiinni tässä älyllisessä mietinnässä. Olen luonteeltani sellainen, että, jos en ymmärrä asiaa mahdollisimman tarkasti älyllisesti, en uskalla päästää irti. Niiden asioiden kohdalla, jotka olen riittävän tarkasti älyllisesti ymmärtänyt, olen myös päästänyt irti ja saanut kokea monenlaisia pieniä ihmeitä, samadhi-kokemuksiakin. Tämän ihmisolemukseni pikkutarkka luonne on rasite. Monille riittää paljon vähäisempi tieto eikä tarkentavia kysymyksiä synny.
Esim. Mystikko, kuten moni muukin valaistunut, on kertonut, että Todellinen Itse on kuin elokuvakangas, jonka pinnalla näyttää niin todellisen näköisenä ilmenevän kaikki ihmiset, eläimet, tapahtumat jne. , mutta kun elokuva on ohi, jäljellä on vain se elokuvakangas, se Todellinen Itse(Minä Olen, ja kaikki se ilmenevä, kuten esim. ihmiset, ovat epätodellista, väliaikaisesti ilmenevää. Monille tuo tieto riittää vallan mainiosti. Muistan kun luin tuon eka kerran, minussa heräsi heti kysymys, kuka tai mkä saa tuon kaiken ilmenemään Itsessä, eli tuossa valkokankaan pinnalla ja onko siinä vain yksi vaihtoehto vastaukseksi jne. Monimutkainen ajattelija, tavallaan kai tyhmäkin, vaikka olikin kympin oppilas aikoinaan kai juuri siksi, että vain sinnikkäästi halusin tietää kaikesta kaiken.
Sitten tuosta, että olisin loukkaantunut toisen kirjoittajan tekstistä. En loukkaantunut, koska en ole enää vuosiin onnistunut loukkaantumaan ihmisten loukkausyrityksistä, en tahattomista enkä tahallisistakaan, vaikka rajat voinkin joskus sellaiselle asettaa, jos sillä hetkellä siltä tuntuu. Huomasin, että kirjoittajan tekstistä esiin tullut asenne voi loukata muita, ja toin sen esiin kirjoittajalle kysymysten muodossa vähän herättääkseni häntä, sillä ajattelin, että jos hän on jo kauan tätä ketjua lukenut ja Mystikkoa ihailee, niin ei hän varmaan tahallaan halua ketään loukata.
En itse luokittelisi noita asioita niin, että olisin "pidemmällä" tai "paremmassa vaiheessa", vaan minulle tähän hetkeen paremmin sopivassa tilanteessa. Pikkutarkkuus, yliajattelu ja asioiden loputon älyllinen pyörittely ovat olleet tuttuja ilmiöitä itsellenikin, mutta kuten jo totesin, niistä alkoi muodostua minulle jossain vaiheessa enemmän este kuin kannuste. Sellainen tiedonjanohan voi toimia myös katalyyttinä henkiselle tielle, joten ei kannata luokitella asioita paremmiksi tai huonommiksi sen perusteella, mitä muut niistä sanovat. Minun henkinen tieni näyttää kulkevan tässä kohtaa ihan elämän kautta asioita suoraan kokemalla ja tiedostamalla, joten älyllinen pyörittely ei vie asioita eteenpäin vaan ennemminkin vain sotkee kaikkea. Kyllä sitä oman pään sisällä tulee edelleen välillä tehtyä, mutta se alkaa olla niin väsyttävää, että minun on pakko luopua siitä pala kerrallaan, jos haluan säilyttää toimintakykyni. Tämä on kuitenkin vain minun henkilökohtainen kokemukseni ja muille voi olla olemassa ihan toisenlainen tie.
Oletko tuon loukkaantumisen osalta ihan rehellinen itsellesi? Puolesta loukkaantuminenhan on myös yksi loukkaantumisen muoto ja älyllisesti varmaan ymmärrät, ettei perimmäisessä todellisuudessa edes ole "muita", jos kerran kaikki on Yhtä. Miksi koet tarvetta herätellä muita? Voit olla vastuussa vain omasta polustasi ja aitoon myötätuntoon sisältyy myös se, että antaa toisille vapauden valita omat kokemuksensa myös ne ikäviltä vaikuttavat. Jos joku tuosta loukkaantui, niin hänhän voi ottaa sen hyvänä tilaisuutena tarkastella omia uskomuksiaan ja tunnekokemuksiaan, mikä saattaa palvella myös sitä henkistä polkua odottamattomilla tavoilla. Tässäkin ketjussa on paljon puhuttu ihmisten taipumuksesta luokitella asioita hyviksi ja pahoiksi omien uskomustemme pohjalta, mutta todellisuudessa moni pahaksi luokittelemamme asia voi olla "siunaus valepuvussa" ja palvella toista lopulta paremmin, kuin mielistely ja hymistely.
Itse sain vuosia sitten Mystikolta erääseen kysymykseeni sellaisen vastauksen, että koin koko arviointikykyni tulleen kritisoiduksi, mikä oli silloiselle loogisena pitämälleni ajattelulle kova pala niellä. Myöhemmin minulle kuitenkin kävi selväksi, että tuo kokemus palveli juuri sitä omaa tietäni ja Mystikko toimi siinä aivan oikein, vaikka alkujaan otinkin sen asian häneltä loukkauksena. Tuo on ollut omalla kohdallani yksi niistä kokemuksista, joiden ansiosta olen oppinut pysähtymään ja tarkastelemaan ensin omia reaktioitani ja syitä siihen, jos koen toisen käytöksen jotenkin ikävänä. Ei sitä turhaan kehoteta "kääntymään sisäänpäin" henkisellä tiellä sieltä käsin tämä koko kokemusmaailma luodaan ja vain siellä siihen voidaan myös vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ketju tuota enää yhtään mitään hyödyllistä tai uutta - valitettavasti. Ikävä on Mystikkoa, Etsivä löytää-nimimerkkiä ja muita matkalaisia.
Onneksi voi sentään lukea ketjun alkupuolta, sieltä löytyy oikeastaan kaikkeen oleelliseen vastaukset, loppu on täysin itsestä kiinni.
Olet aika usein valittanut tuota samaa ja kaihoillut menneisyyteen, aikaan, jolloin asiat olivat toisin, mielestäsi paremmin. Olisiko mahdollista, että hyväksyisit asian olevan nyt näin, ettei ole Etsivä löytää -nimimerkkiä kirjoittelemassa eikä Mystikkokaan kirjoittele entiseen malliin? Hänkin on muuttunut.
Tiedostatko, että loukkaat toisia, joilla on oma tapa etsiä totuutta omilla kysymyksillään. Sinä halveksit heitä kirjoittamalla, ettei tämä ketju valitettavasti tuota enää yhtään mitään hyödyllistä tai uutta. Niin, täällä on nyt kai mielestäsi huonommat kirjoittajat. Voisiko olla että kysymykset ovat sinulle liian vaikeita? Tai jos ne ovat ihan helppoja, miksi et heille vastaa?
Oletko mielestäsi edistynyt kovinkaan paljon, jos olet jo vuosia tätä ketjua seurannut, mutta edelleenkään et kykene hyväksymään sitä, mikä on tämän hetkinen tilanne tai millaisia ihmisiä täällä kirjoittaa.
Etkö ole oppinut auttamisenhalua ja rakkaudellisuutta, jotta voisit auttaa toisia etsijöitä? Miksi mieluummin valitset toisten moittimisen ja loukkaamisen? Onko valituksesi esiin tuominen tärkeämpää?
Minä olen kyllä edelleen silmäillyt ketjua säännöllisesti ja esittänyt pari kysymystäkin Mystikolle, mutta eri nimimerkillä, koska olen halunnut pysytellä etäällä keskustelusta. Sen suunta on muuttunut vahvasti mentaaliseen suuntaan ja älylliseen pyörittelyyn, mikä varmaan palvelee joitakin, mutta omalla kohdallani olen huomannut sellaisen luovan vain suurempia esteitä henkisyyden tiellä. Olen pikkuhiljaa pyrkinyt päästämään irti tarpeesta tietää asioita älyllisesti ja siirtynyt enemmän olemiseen ja suoraan kokemiseen, mikä luo tilaa näiden asioiden oivaltamiselle henkilökohtaisesti. En voi väittää olevani vieläkään "perillä" ja koen nyt enemmän tarvetta hoivata henkilökohtaista suhdettani itseeni ja maailmankaikkeuteen sen sijaan, että jakaisin asioitani muille tai osallistuisin älyllisiin väittelyihin perimmäisistä totuuksista. Se on aivan totta, että yksikään ihminen ei voi antaa oivaltamisen kokemusta toiselle, mutta voi kyllä osoittaa siihen suuntaan, mistä kokemus voi löytyä. Itse en koe olevani siinä asemassa ja siksi olen nähnyt nyt paremmaksi tarkkailla keskustelua hiljaa sivusta.
Sinulle, joka loukkaannuit tuosta lainaamastasi tekstistä, haluaisin esittää kysymyksen: osaatko sanoa, miksi se loukkasi sinua? Huomaatko, että projisoit moittimisen koskemaan vain toista ihmistä, kun kuitenkin teet sitä myös itse? Mitä tunnekokemuksia ja ajatuksia sinulla heräsi tuosta lainaamastasi tekstistä? En odota sinun vastaavan minulle vaan enemmänkin itsellesi tällä tavalla työskentelemällä ja itseä tarkastelemalla voisit löytää vastauksia sellaisiin asioihin, joita kukaan muu edes tässä keskusteluketjussa ei voi sinulle tarjota.
Vierailija kirjoitti:
Erään toisen keskustelun inspiroimana: minusta tuntuu ajoin siltä, että aivomme on ohjelmoitu unohtamaan ja välttämään tätä tietoa. Ainakin oman kokemukseni mukaan arki tempaisee niin helposti mukanaan, vaikka rukouksessa on helppoa tuntea yhteys ja muistaa, mitä todella on. Mitä te muut ajattelette?
Nro 14
Kyllä, myös oman kokemukseni mukaan mielen ohjelmointi on erittäin vahva ja vaikea ohittaa. "Tavallisessa" ihmiskokemuksessahan se on välttämätöntä, koska ei sielu voisi muuten saada aidolta tuntuvaa kokemusta erillisyydestä ja voimattomuudesta eikä voisi kulkea näennäistä matkaansa ei-jumaluudesta takaisin jumaluuteen.
Muistan lukeneeni joskus jostain hengellisestä kirjallisuudesta, että "ihminen ei voi valaistua". Tulkitsin tuolloin tuon ajatuksen kirjaimellisesti ja olin siitä täysin eri mieltä, mutta nyt olen ymmärtänyt, miten oikeassa se on. Ihmisyyttä, sellaisena kuin sen tunnemme, ei voi ottaa mukaan valaistumiseen: egomieleen identifioituneena en voi tuntea todellista olemustani. Tavallaan on siis hyvin ymmärrettävää, että ihmisohjelmointi vastustaa tällaista tietoa, koska sen sisäistäminen tuo mukanaan myös ymmärryksen egomielen todellisesta luonteesta, mikä on tietysti uhka sen koko olemassaololle. Itse olen jo vuosia sitten alkanut tietoisesti muuttamaan tuota ohjelmointia jopa siinä määrin, että minun on melkein mahdotonta enää samaistua aiempaan "minääni". Historiani tuntuu kuin elokuvalta, jonka olen joskus katsonut, mutta joka ei todelliseen katselijaan ole vaikuttanut.
Olen huomannut, että arki ja egomieleen samaistuminen meinaavat herkästi tempaista minutkin edelleen mukaansa, ellen ole jatkuvasti valppaana. Asiat ovat kuitenkin sillä tavalla nykyään toisin, etten oikein voi ottaa mitään maallisia tapahtumia enää kovin "vakavasti". Tätä on vaikea kuvailla, mutta tavallaan en vain voi enää uskoa siihen todellisuuteen, minkä havaitsen suurimman osan ajasta, vaikka enimmäkseen en näe sen tilalla vielä mitään muutakaan. Reagoin edelleen joihinkin asioihin haavoittuneesta egomielestä käsin, mutta pääsen nopeasti takaisin siihen sisäiseen tietoon, jonka olen viime kuukausina saavuttanut. En usko, että tätä transformaatiota voisi kovin helposti tehdä ilman harjoittelua, joten annan "lipsahdukseni" itselleni aina anteeksi, vaikka mieleni yrittääkin minua niistä sättiä. Kiintymättömyys ja jatkuva valppaus edellyttävät minulla erittäin harjaantunutta mieltä, ja koska en ole tätä aiemmin tehnyt, annan itselleni sen ajan, jonka asia vaatii.
Kun kysyin noita kysymyksiä, niin tarkoitin ne enemmän itsellesi pohdittavaksi kuin yleiseen keskusteluun läpikäytäväksi asiaksi. Nyt kuitenkin, kun vastasit, haluaisin vielä toistamiseen kiinnittää huomiosi tähän asiaan: jos kerran (älyllisesti ajateltuna) "muita" ei varsinaisesti ole olemassakaan, vaan kaikki on Yhtä, niin miksi sinusta tuntuu toisten puolesta pahalta? Mystikko on aika usein puhunut siitä, että valaistunut näkee illuusion läpi myös näiden havaittujen "muiden" kohdalla: eikö tähän ajatukseen perustuen ole aika hassua loukkaantua muiden puolesta? Ja eikö se lopulta kuitenkin ole itsen puolesta loukkaantumista, jos kerran todellisuudessa kaikki on Yhtä? Esitän näitä kysymyksiä siksi, että itselleni negatiivisina koetut tunteet ja ajatukset ovat olleet todennäköisesti se tärkein tienviitta itsetuntemuksen ja sitä kautta egon ohjauksesta luopumisen tiellä. Niissä tunteissa ja ajatuksissa itsessään ei ole mitään väärää, mutta jos toimii vain niiden ohjaamina (esim. siten, että odottaa niiden "muiden" muuttavan käytöstään sellaiseksi, että se on rakkaudellista eikä loukkaavaa), eikä pysähdy tarkastelemaan näitä reaktioita ja niiden syitä itsessään, niin se ulkoinen kokemuskaan ei voi muuttua toisenlaiseksi. Havaittu maailma on heijastus sisimpämme tilasta ja jos siinä maailmassa nähdään jotain vikaa, niin sitä ei korjata lopullisesti muuten kuin sisältäpäin (ja tämä ei sitten tarkoita sitä, etteikö myös ulkoisia toimia tarvittaisi, mutta niin kauan kuin se toiminta syntyy egon tasolta, ovat seurauksetkin sen mukaisia).
Tuohon kysymykseesi: lähes koko elämäni on ollut yhtä väärää oletusta, ainakin silloin kun huomioni on ollut kiinnittynyt sisäisen sijasta ulkoiseen maailmaan. Nytkin, näitä asioita sinulta kysyessäni, suuntaan ihan samat kysymykset myös itselleni. Oma egoni on siitä ovela, että se on rakentanut itselleen "hyvän ihmisen" identiteetin ja tunnistan paljon tuota toisten puolesta loukkaantumista myös itsessäni. Omalla kohdallani uskon tämän liittyvän jonkinlaiseen arvottomuuden kokemukseen niin, että minun on projisoitava näitä tunteita "muihin", koska itseni puolesta en taistelisi oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi. Egohan tarvitsee jonkinlaista ristiriitaa, taistelua ja polarisointia pysyäkseen voimissaan, joten tämä "hyvän ihmisen identiteetti" on myös vain yksi tapa pitää yllä sitä illuusiota erillisyydestä.