Esko Murto Varkaudesta

Asiat eivät ole yksiselitteisiä. Tuollaiset tilanteet ja päätökset eivät koske ainoastaan lasta vaan ne vaikuttavat kaikkiin osallisiin, kestäessään rikkovat ehkä uudenkin perheen. Ketä sattuu ja kuinka paljon, Apulannan sanoin, on aina vaikea arvioida, ja usein tuollaisessa kohtaa ollaan jo siinä että kääntyi risteyksestä kumpaan suuntaan tahansa lopputulos tekee kipeää. Jossain kohtaa voi olla jo niin päin, että lapsen kannalta on parempi antaa periksi ja antaa asioiden mennä kuin menevät mieluummin kuin altistaa toinen jatkuvan eripuran keskelle. Kaikki me väsymme joskus, ja siinä kohtaa näkymättömän kruunun saaminen omaa päätä koristamaan muiden odotuksiin vastaamalla ei vain enää palvele tarkoitustaan, saati että se auttaisi enää yhtään ketään.

Alkuperäiselle postaajalle: En osaa sanoa muuta kuin että koettakaa jaksaa. Kaunaisten ihmisten kanssa ei auta järkipuhe, eikä usein aikakaan. Ottakaa viranomaiset perheasiain sovittelusta ja lastenvalvonnasta mukaan, tarvittaessa myös lastensuojelusta. Kun näiden instanssien kanssa ollaan tekemisisä, ja jos joko sopua ei löydy tai sovitut asiat eivät toteudu, edetään raastuvaan. Mikäli silloinkaan hommaan ei tule tolkkua, tai edes sitä ennen, on vain pakko laittaa asiat lopullisesti puntariin. Miettikää syökö prosessi lopulta sekä lapsen ja isän oikeudet että myös teidät, ja mitä lapsi kokee tapahtumien ja äitinsä taholta, jos mikään ei parane Etenevätkö asiat mihinkään vai jatkuuko sama meno, miten se vaikuttaa kaikkiin, ja missä kohtaa on vain välttämätöntä puhaltaa pilliin ja peli poikki. Ikävä kyllä näihin ei löydy vastauksia kirjoista tai muilta ihmisiltä, ne on löydettävä itse ja päätettävä omien tuntemusten mukaan. Toivottavasti tilanne kuitenkin ratkeaisi eikä etenisi tuohon asti. Voimia <3

PS. Pahoittelut huonosta jäsentelystä ja typoista. Paljon asiaa, vähän aivokapasiteettia.

Eikö turvattomuuden tunne synny ennemminkin pakotetuista ja ei-luontevista tilanteista, tai siitä ettei edes yritä osallistua ja olla läsnä? Jos isä ei haluaisi olla tekemisissä, tai olisi jossain suhteessa täysin holtiton, tai hänen uusi kumppaninsa tavalla tai toisella huonosti suhtautuva, tilanne olisi toki toinen mutta tämä ei vaikuta nyt siltä. Samoin lasujen tuloksettomuus ei ttosiaankaan ole aina kiinni siitä että ne olisivat turhia. Vaikka aihetta olisi, viranomaisten täytyisi itse saada todennettua niissä mainitut ongelmat. Mikäli niistä ei saada todisteita, vaikkapa onnistuneen peittelyn tai hyvien puheenlahjojen takia, ne eivät johda mihinkään vaikka syytä olisi oikeasti kuinka.Isän aikoinaan tekeillä oleva mutta peruuntunut reissu on niinikään trashattu täysin. Ei ole ennen kuulumatonta että jompikumpi vanhempi on joskus tarvinut hengähdystauon, ja tiettävästi niitä on ennenkin myös toisille taattu ilman tauon saajien raahaamista roviolle. Myös naisille, ja myös perheiden vauva-aikana. Silti yleisen mielipiteen mukaan mies on aina se joka pakenee ja luistaa vastuusta, kun taas nainen tarvitsee siinä kohtaa lepoa ja voimien keräämistä mikä saa aina vain pelkkää ymmärrystä. Taustalla voi kuitenkin olla kaikissa tapauksissa ties mitä eikä likimainkaan aina jotain itsestäänselvää tai kaikille näkyvää. Kyse ei ole aina itsekkyydestä, vaan kriisiytyneessä tilanteessa tuollaisesta voi olla apua kaikille osapuolille, ja jos suunnitelmat ja tukiverkot ovat kunnossa niin eihän asiassa pitäisi olla ongelmaa varsinkin jos yhdessä siitä sovitaan. Missä kohtaa suhdetta tuo oli ajankohtaista, ja mitkä kaikki syyt olivat niitä mihin taukoa tarvittiin, jää tässä kysymysmerkiksi, mutta enemmän merkitseekin se, että asiasta oltiin aiemmin yhdessä sovittu mutta sitten luvan antaja perui puheensa. Oliko hänellä silloin vaikeaa, tuliko muutoksia, tuliko suhteeseen draamaa, aiheuttiko enteilevä ero sabotaasia? Oli miten oli, tietämättä ei tosiaankaan voi tuomita miestä tai miehen uutta puolisoa.

Minua ottaa koppaan se, että joidenkin asioiden pitäisi muka tapahtua aina tietyllä tapaa, koska vain pitää ja näin on aina pitänyt. Ei pidä. Ei kenenkään pidä mitään enempää kuin jaksaa, ei kenenkään pidä hakata ikuisuuksia päätä seinään vain koska. On kertakaikkiaan umpimielistä olettaa että kukaan harkitsisi lapsen hylkäämistä tai hänen suhteensa luovuttamista kevein perustein, joissain tilanteissa on vain pakko miettiä myös niitä kipeämpiä vaihtoehtoja ja myös lopulta toteuttaa ne. Joissain umpikujissa ei vain pääse kääntymään koska kaikkiin tekjöihin on mahdotonta vaikuttaa vaikka kuinka haluaisi. Eroasiat ovat aina arkoja, mutta usein molemmille. Harvoin ne ovat helppoja kummallekaan, vaikka toista on aina helpompi syytellä, varsinkin ulkopuolellta. Ajoitus on asia josta voidaan aina olla montaa mieltä, mutta tässä ei ole ollut päällekkäisyyksiä ja vaikka käsitykset ovat yksilöllisiä ei todellakaan ole olemassakaan mitään karenssiaikaa mitä itse kunkin pitäisi noudattaa. Kuitenkin, jokainen meistä on viime kädessä vastuussa omasta käytöksestään, myös se loukatuksi itsensä kokeva osapuoli, riipumatta siitä miten asiat etenivät. Kostoon ei ole silti kenelläkään oikeutusta.

Useimmat asiat vaativat aikaa, ja mikä menee johonkin on sitten jostain pois, mutta useimmiten osa niistä on vain pakko hoitaa. Menot ja remontoinnit ovat usein ennalta sovittuja ja kuukaudessa on aika paljon muitakin päiviä joten joustoa tarvittaisiin molemmin puolin, enkä minäkään haluaisi pientä lasta rymyämään jonnekin keskentekoiselle työmaalle työkalujen keskelle tai missä ei ole vaikkapa vettä käytössä vuorokauteen - ja vähiten mistään itsekkäistä syistä. Luulisi ainakin sen jo jokaisen äidinkin ymmärtävän, myös tämän lapsen oman. Kirjoitetun perusteella lapsen äiti vaikuttaa olevan hyvin jyrkkä tahallaan, ja samoin tekeytyvän välillä kykenemättömäksi jotta saa aiheutettua entistä enemmän päänvaivaa. Ap ei ole lähtenyt säätämään omineen asioista ja hanskojen heittämisestä tiskiin, vaan kaikki toiminta ja asioiden miettiminen on selvästikin tapahtunut yhdessä puolisonsa kanssa. En tiedä, taustalla voi olla kaikenlaista varsinkin isän ja äidin aiemman suhteen perukoilta, mutta silti ja sitä huomioon ottamatta tilanne on joka tapauksessa varmasti vaikea ja voimia kuluttava. Siihenhän haukuista ja väheksynnästä onkin kovasti apua.

Oikein kukaan, varsinkaan se yksi joka totesi että lapsen varhaisiän tapaamisten pitäisi aina tapahtua vain äidin luona, ei tunnu huomanneen sitä että aloituksessa täsmennettiin isän asuneen yhdessä lapsen kanssa ennen välirikkoa, ja sen jälkeisessä asioiden tuljaamisessa kuluneen jo kolme vuotta, joten kyse ei ole enää mistään vauvasta vaan jo leikki-ikäisestä taaperosta missä on iso ero. Ei sillä että ymmärtäisin moista kantaa muutenkaan, yleensä kannustetaan totuttamaan lapsia pienestä pitäen uusiin ihmisiin ja ympäristöihin, joten luulisi että lapsen olisi iästä riippumatta hyvä tottua varsinkin niihin ihmisiin joiden olisi tarkoitus pysyä heidän elämässään pysyvästi ja säännöllisesti vaikkei välttämättä täyspäiväisesti, ja eroperheiden vanhempien uudet puolisot kuuluvat väistämättä myös tähän kuvioon vaikka se toiselle osapuolelle myrkkyä olisikin. Vaikea kuvitella mitä turvattomuuden tunnetta lapselle aiheuttaa se, että hän on rakastavan ja osallistuvan vanhemman kanssa molemmissa kodeissa, ja että arkeen osallistuu myös joku ei-vanhempi joka on niin ikään välittävä ja oletetusti pysyvä tekijä. Ja lapsen ollessa tuossa iässä asian ei pitäisi olla hoitamisestakaan kiinni, varsinkin jos asialla on vielä kaksi aikuista.

Minun silmiini tilanne näyttäytyy siten, että ap puolisoineen on koettanut hyvinkin kovasti löytää tietään tapaamisten onnistumiseen ja isä-lapsi-suhteen edistämiseen, mutta kapuloita lentää rattaisiin. On koetettu sovitella ja toimia yhteistyössä mutta asiat vain jatkavat takkuamistaan. Ap ei ole kiistänytkään etteikö heilläkin olisi oma osansa kalenteroinnin epäonnistumisiin, mutta äidille ei sovi mikään sitäkään vähää koska hän ei ota huomioon muita kuin itsensä. Kuinka paljon kyse on hänen osaltaan kiusanteosta, ja kuinka paljon taas oikeista aikatauluongelmista, sitä me emme tiedä. Kyse on ollut isän oikeuksien turvaamisesta, ei omimisesta. Vaikka ap:n ja puolisonsa kohdalla onkin ollut joissain kohden kyse remonteista tai ns. turhista menoista niin tuskin läheskään joka kohdalla on ollut niin, ja kai kaikilla ihmisillä saa olla omakin elämä. Kuinka moni täällä olisi valmis olemaan suunnittelematta koskaan mitään vain koska toisen osapuolen käytös vaatii moista? Hyppää kun käsketään, tai älä hyppää ollenkaan.

Että osuikin taas eteen ketju missä lähes jokainen vastaus pistää vihaksi. Herranjumala millä tasolla ihmisten luetun ymmärtäminen on, joko luetaan muttei ymmärretä, löydetään kirjoituksesta jotain mitä siellä ei edes sanota, tai käsitetään asiat miten halutaan. Ja omia oletuksia replyt täynnä.

Missään ei kerrottu kumman aloitteesta ero tapahtui ennen kuin ap tarkensi asiaa, mutta mies on pettäjä ja hylännyt lapsensa jo ennen eroa, ja ap kodinrikkoja. Missään ei kerrottu etteikö mies olisi osallistunut lapsen hoitoon yhdessäolon aikana, mutta ei ole osallistunut eikä osannut, eikä osaa kukaan muuten kukaan muukaan mies. Missään ei kerrottu että lasta ollaan haalimassa väkisin täyspäiväisesti miehen uuteen perheeseen, mutta häntä ollaan adoptoimassa sinne väkisin. Missään ei kerrottu mitä lastensuojeluilmoitukset tarkalleen ottaen koskivat ja miksi ne torpattiin, mutta lapsen äitiä kiusataan aiheettomilla lasuilla. Missään ei kerrottu että ap on yksin miettimässä pitäisikö vain luovuttaa, mutta hän täällä häärää omine itsekkäine agendoineen miehen tullessa narun nokassa perässä. Niin justiinsa. Lukekaa nyt oikeasti nuo aloittajan postaukset uudelleen ajatuksella ja miettikää kantaanne asioihin tiedettyjen seikkojen perusteella, älkääkä alkako lynkkaamaan toista minkään kuvitellun perusteella. On totta että tarinan toinen puoli puuttuu, mutta ei se ole mikään syy alkaa vetämään sitä hatusta.

Näemmä tänne ei kannata laittaa minkään valtakunnan kysymystä, paitsi jos haluaa vastaukseksi että nainen on pettäjä ja mies sika. Palstan lähin vastine olisi tilanne jossa pyydät apua tulipalon sammuttamiseen, ja valtaosa paikalle tulijoista saapuisikin sinne sytytysnestepullojen kanssa. Missä on ihmisten kyky sympatiaan ja tuottaa oikeasti rakentavaa kritiikkiä?