epätoivoinen6791
Seuratut keskustelut
Kommentit
Molemmilla monet kerrat. Itselläni on tällä hetkellä hybridi, enkä pois vaihtaisi.
Minkä asuntolainan? Olen velaton.
Tästä on noin 10 vuotta aikaa. Olin tapaillut muutaman kuukauden erästä miestä, mutta en tiennyt hänestä vielä paljoakaan. Tapasimme aina minun luonani.
Olin menossa jouluaattona vanhemmilleni ja päätin poiketa yhdessä kukkakaupassa hakemassa heille joulukukan. Liikkeessä ei ollut muita asiakkaita kuin yksi nuoripari, joka myyjän kanssa suunnitteli ja tilasi tiskillä kukkakoristeita tuleviin häihinsä. Tietysti se sulhanen oli tämä tapailumieheni. Hänelle virnuillen kuuntelin siinä pitkät tovit, kun tämä tuleva vaimonsa jutteli myyjän kanssa kaikkia hääjuttuja, mutta pidin kuitenkin suuni kiinni. Vihdoin he lähtivät ja tuli minun vuoroni. Vanhemmilleni kerroin saman tien koko jutun, koska olin niin puulla päähän lyöty ja hölmistynyt. Mietin koko aattoillan, että näinkö varmasti oikein.
Joulupäivän iltana sitten hän oli oveni takana, kun oli päässyt hetkeksi eroon morsiamestaan. En avannut ovea. Juttu sovittiin myöhemmin kuitenkin. He menivät naimisiin ja ovat sitä edelleen. Minä olen pitänyt suuni kiinni edelleen.
Pervers runoilija ja nimenomaan Mikko Alatalon laulun ansiosta.