E.Lehto
Seurattavat (0)
Seuraajat (0)
Seuratut keskustelut
Vasektomia
Harkinnassamme on vasektomia. Kellään kokemuksia? Toimenpiteenä helppo ja kivuton? Julkisella puolella on varmaan jonoa, kannattaneeko mennä yksityiselle?
101Kommentit
Aktiivisuus
Ei tapahtumia.
Täällä olisi yksi juuri eilen päijät-hämeen keskussairaalassa ko. operaatiossa käynyt. Ilmoittauduin siihen jonoon noin vuosi sitten ja viime viikolla sitten soittivat, että pääsisin veitsen alle. Tämän hetkisestä jonosta ei tietenkään ole tietoa, mutta eiköhän se samaa luokkaa ole.
Hieman omia tunnelmia operaatiosta ja muuten omasta olosta. Saavuin päiväkirurgiselle hyvissä ajoin aamulla, kun aikani oli 7:30. Ilmoittautumisen jälkeen vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja siirryin odotustilaan. Sieltä minut kutsuttiin noin puolen tunnin odottelun jälkeen hoitajan luokse, josta sain pari panadolia ja antibiootin. Sitten takaisin odottelemaan. Ja tämä odottelu kesti sitten reilu 2 tuntia. Sitten pääsin lääkärin juttusille. Lääkäri kertoi operaatiosta tarkemmin ja varmisti, että olenhan varma, että haluan operaation. Nyytit tarkistettiin myös. Ja taas odottelemaan pitkäksi aikaa. Joskus klo 13.00 maissa minut tultiin hakemaan leikkaukseen. Salissa kanyyli käteen ja sitä kautta vähän rauhoittavaa ja käsittääkseni kipulääkettä. En oikein ymmärtänyt miksi sitä rauhoittavaa annetaan, mutta kyllähän se kivasti rauhoitti. Kai se on vain käytäntö. Kivekset putsataan ja sinne laitetaan vielä paikallispuudutus, jota en edes huomannut. Ihmettelen itsekin, kun kuvittelin, että se sattuisi huomattavasti. Tunsin ehkä pientä vetävää tunnetta alavatsassa karvoituksen kohdalla, mutta se oli todella pientä. Homma kesti ehkä 30 minuuttia. Siitä hetkeksi heräämöön lepäämään (nähtävästi rauhoittavien takia) ja sieltä 30 minuutin päästä syömään. Mitään kipuja ei tässä vaiheessa ollut.
Merkittäviä kipuja ei itse asiassa ole tähänkään asti vielä tullut. Pientä haavakipua ja satunnaisia sykäyksenomaisia vihlasuja (niin pienie, että en ole varma, että kuvittelenko vain) alavatsa-/kivesalueella. Aamulla otin totta kai panadolin ja juuri hetki sitten vielä buranan. Ilmoittelen tähän mikäli tilanne muuttuu.
EDIT: Vaikka kipuja ei oikeastaan ole, niin jostain syystä sitä kävelee kuin vanha pappa jolla olisi lusikallinen housuissa :D Jotenkin sitä vain varoo kauheasti. Mikä on varmasti hyvä.
EDIT2: Eilen lauantaina oli illalla hieman kipua havaittavissa. Kävellessä tuntui lähinnä. Ei mitään ylitsepääsemätöntä. Tänään sunnuntaina, kun operaatiosta on mennyt se 72h, niin kipuilu jatkuu. Ei vieläkään mitään kauheaa. Palataan asiaan.
There's no present. There's only the immediate future and the recent past.
-George Carlin