eikkuli80

minulle "kävi" eka raskauden aikana niin, että n. rv 36 tarvoin n.20cm paksussa lumihangessa noin kilometrin matkan bussipysäkille, josta nousin autoon ja kun nousin autosta 10 min kuluttua, iski kipu kuin puukolla pistäen häpyluunliitokseen. Jos istui aivan paikoillaan, pystyi jotenkuten olemaan, mutta käveleminen nosti tuskankyyneleet silmiin joka askeleella. Kivaa varsinkin, kun meillä ei ollut autoa... Muistelen, että selviydyin tuosta ajasta niin, että kävelin ja olin seisaallani mahdollisimman vähän, vaihdoin sängyssä puolta (eli nousin aina sänkyyn ja pois toisin päin), istuin aina vasta kun olin jo kääntänyt takapuoleni tuolin/sängyn päälle ja nostin jalat sänkyyn yhdessä, ei niin että toinen ensin... Ja nukuin tietysti tyyny polvien, toinen nilkkojen välissä. Mutta olivat ne helvetillisiä viikkoja! Neuvolassa suhtautuminen oli kuten kaikkeen muuhunkin: "se on aivan NORMAALIA" mitä se ei minusta ollut ollenkaan! Liitoskipuja minulla oli vielä vuosi synnytyksen jälkeenkin, tuskin ne normaalisti niin kauan jatkuvat! Esim. hiihtäminen ei sujunut seuraavana talvena alkuunkaan kipujen vuoksi.



Toisessa raskaudessa sanoin jo eka kerran neuvolalääkärille, että mikäli tuo kipu palaa, jään siltä seisomalta sairaslomalle. Työhuoneeseenikin piti kiivetä noin 30 porrasta. IHME KYLLÄ, kipu ei tullut uudestaan! Osasin sitä kyllä varoa jo valmiiksi ja käyttäytyä kuten em.



En tiedä, olen miettinyt jälkeenpäin että saattoiko häpyliitos silloin esim. tulehtua siitä lumessa rämpimisestä, tuo aukeaminenkin kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, kun kipu tuli niin yllättäen! Toivon vaan, ettei se tällä kolmannella kerralla palaa..



eikkuli, vasta 5+6

Tänne ei mitään uutta kuulu, vieläkin on vähän epätodellinen olo, että olenko ollenkaan raskaana... Eilen olin tosi väsynyt, juuri sellaista hormoniväsymystä, että koko maailma ympärillä tuntui olevan sumua. Uskalsin vähän nostaa kilpirauhaslääkitystä, vaikka ekat verikokeet on vasta kesäkuulla. Pahoinvointia ei edelleenkään ole, tosin vatsa tuntuu olevan useammin tyhjä! Ikävä kyllä myös herkut maistuvat...



Hänelle (en ikinä muista näitä nikkejä!) joka ihmetteli nippailun sijasta kouristavaa alavatsakipua, voin kertoa että eka raskaudessa minulla oli kamalia kramppeja, olin varma että kuukautiset alkavat ihan just, rinnat olivat myös aivan kamalan kipeät! En heti tiennyt olevani raskaana kun kierto oli silloin pitkä, joten söin buranaa siihen kipuun... Luultavasti ne olivat kuitenkin kohdun venymiskipuja. Toisessa raskaudessa ei ollut ollenkaan niin pahoja alkuraskaudessa, nyt tuskin mitään - eli varmaankin kohtu on jo enempi "harjaantunut" venymiseen - ainakin tässä alussa!



Alan kuitenkin olla niin tottunut ajatukseen, ettei ole enää pakonomaista tarvetta kertoa kenellekään. Lähin ystäväpiiri on nyt saanut kuulla, mutta muut ja varsinkin sukulaiset joutavat odottaa. Varsinkin miehen suvun mielestä kun meidän pitäisi nyt maksaa talolainaa eikä hankkia lisää ruokittavia suita. Esimerkiksi anopin mielestähän minä vain "makaan ja teen lapsia." Että tuskin maltan odottaa, mitä sieltä tällä kertaa tulee. Tuskin mitään kovin positiivista. Ja jos tulee negatiivista, niin tällä kertaa en varmaan enää jaksa pitää suutani kiinni, kuten tähän asti olen onnistunut laannuttamaan itseni ennen välien lopullista rikkomista...



No, toivottavasti siihen kertomiseen menee vielä kotvan aikaa.



eikkuli 5+6 - huomenna vaihtuu viikko :)

varasin ajan alkuraskauden ultraan 2 viikon päästä eli viikoilla 7+4. Jännää, molemmat jo syntyneet lapset on samana "raskauspäivänä" ultrattu eka kerran...



eikkuli 5+4

Syvät pahoitteluni muumimammalle keskenmenon vuoksi! Ja muillekin, jotka jo tässä pinossakin ovat sen joutuneet kohtaamaan. Vaikka itse jännitän ja olin alkujärkytyksissäni raskaudestani, niin kyllähän se pieni on semmoinen ihme, että joka kerta vessassa käydessäni pelkään, että se on otettu minulta pois... eli on tämä niin ainutlaatuista, kumminkin!



Meilläkin lapset ovat saaneet helposti alkunsa, kun vertaa esim. kaveripiirin kuukausia tai vuosia kestäneeseen yritykseen. Ja kolmas nyt tosiaan, kaksi ensimmäistä on mennyt hyvin, vaikka olisi molempien kohdalla voinut käydä huonomminkin. Siksi valmistaudunkin taas henkisesti siihen, että joudun tekemään melkoisen selvitystyön että voin olla varma, että minua ja vauvaa hoidetaan oikein niin raskaus- kuin synnytysaikanakin.



Mekin suunnittelimme "kesävauvaa", se nyt syntyy tammikuussa, mutta ei se mitään! Olemme kertoneet jo joillekin ystäville, molemmpien suvut saavat tietoa odottaa niin kauan että itse huomaavat tai muuten tulee välttämättömäksi kertoa.



Tänään on kyllä taas tuntunut niin kuin en raskaana olisikaan. Ihanaa, ettei tarvinnut töissä kertoa ennen loman alkua... Kävi muuten ilmi, että odotan erään ystäväni kanssa yhtä aikaa, hän on kuukauden minua "edellä" :)



Mutta nyt laittamaan lapsille jotain lastenohjelmaa, on vähän turhaksi meno päällä... mitähän se lienee sitten kolmen kanssa?!?!?!

Onhan tämä kyllä sellaista epävarmuusaikaa ettei usein muulloin elämässä... Minulla meinaa elämä mennä ylikierroksille tahtomattani, voi olla että raskaushormonit myös reagoivat kilpirauhaslääkityksen kanssa. Sainkin soittoajan lääkärille keskiviikoksi, kun pitäisi sinne verikokeisiinkin jo kiireesti päästä... Heräilen tosiaan aamuyöstä jo viideltä tai aikaisemmin, enkä enää saa unta, vaikka olisin puolen yön jälkeen mennyt vasta tutumaan!! Aika kestämätön tilanne töissä, kun leuat repeää haukotuksista ja silmätkin ovat kuin särjellä, kipeät liian vähästä levosta :(



Tuntemuksia alavatsalla on, samoin pissalle pitää juosta jatkuvasti eli kai siellä jotain kasvaa =) Pahoinvointia ei todella ole, mutta nälkä tuntuu taas paljon konkreettisemmalta.



Ajattelin varailla ajan alkuraskauden ultraan tuonne 7+ viikolle, miten nyt satun aikaa saamaan. Meillähän se olisi voitu tehdä myös neuvolassa, mutta kun täti sattuu olemaan lomalla.



Mutta nyt tuulee naapurin täti kylään, joten lopettelen...



eikkuli 5+3