eikkuli80

sinulta lorahtelee lapsivettä! Limatulppa ei välttämättä nimittäin erityisen juoksevaa ole.

Minä kävin vuosi ensimmäisen synnytykseni jälkeen nk. sype-polilla (sinne saa kyllä lähetteen jos niin tarvii!) kun neuvolassa purskahdin itkuun etten enää jaksa pyörittää tätä synnytystä päässäni. Sain heti lähetteen.



Keskustelin synnytyssalin kätilön kanssa ja käytiin läpi synnytyksen tiedot. Tapahtuma oli helpottava, mutta täytyy sanoa, että eniten minua auttoi kun toista lasta odottaessani pääsin sitten uudestaan (toisen sairaalan) sype-polille ja sain omalääkärin, jolle loput äitipolikäynnit ja sain keskustella lähestyvästä synnytyksestä ja esittää toiveeni.



Voisin sanoa, että minut vapautti toisen lapsen syntymä. Synnytys sujui hyvin ja ponnistusvaihe jakkaralta oli puolet lyhyempi eikä tarvittu mitään erityistoimenpiteitä. Kätilö oli myöskin koko ajan paikalla sen jälkeen kun minusta tuntui, etten uskalla enää jäädä mieheni kanssa kahden. Läsnäolo on merkittävän tärkeä juttu synnytyksessä! Sen kokemuksen jälkeen oli kuin aurinko olisi noussut uudestaan kolmatta vuotta kestävän pimennyksen jälkeen.

Olin v.2004 siellä synnyttämässä ja ne kaksi tavallista synnyttäneiden osastoa olivat ääriään myöten täynnä, joten jouduin osasto 10:lle (eli nk. prena) hetkeksi ennen vauvan syntymää ja vielä sen jälkeenkin. Eka huone oli pieni koppi, joku päivähuone, jossa oli jo yksi odottaja puhisemassa toista viikkoa. Siellä mulla oli vain sänky, ei muuta. Sinne meidät tuotiin vauvan kanssa takaisin yöllä synnytyksen jälkeen. Ruuhka oli ilmeisesti melkoinen. Ei puhettakaan perhehuoneista, jos siellä on paljon synnyttäjiä! Mies pukattiin ulos -30 asteeseen, bussitkaan ei enää kulkeneet, kännykkäkin sippasi pakkasessa. Oli juossut Intiöön ystävänsä luokse yöksi ja jatkanut aamulla kotiin...



No, vietin sitten loput päivät 3:n hengen huoneessa jossa oli jo kaksi muutakin äitiä. Ei siinä tullut lepäämisestä yhtään mitään - äitinikin kun soitti ja kehotti olemaan aivan rauhassa sairaalassa että saa levätä, olin lyödä luurin korvaan. Vierustoveri ei herännyt oman lapsensa parkuun ollenkaan, sitävastoin me muut + molemmat muut vauvat siihen aina herättiin. Itselläni oli mahtiompelukset alapäässä ja huoneessa ei edes vessaa vaan jossain kaukana käytävällä, yleensä sekin oli aina varattu, onneksi oli edes vaipat. Samasta syystä kakkahommien kanssa oli melkoista vaikeutta, eipä ollut kiva piereskellä siellä ulostuslääkkeiden avulla kun muut olivat haistelemassa :/ En ymmärtänyt myöskään sitä, miksi ruoka piti syödä siellä aulassa, jonne ei ollut suotavaa edes vauvaa ottaa mukaan, itse kun en pystynyt lähimainkaan istumaankaan. Olin niin poikki viiden sairaalassaoloyön jälkeen että heti kotona puolen tunnin uni sillä välin kun mies piti vastasyntynyttä sylissään, tuntui taivaan lahjalta. Käytännössä en nukkunut yhtään koko sairaala-aikana. Vielä hoitajien käytöksestä, jäi mieleen pari tosi ihanaa tyyppiä ja pari sellaista, jotka saisivat suoraan vaihtaa alaa. Sen on varsinkin jäänyt mieleen kun kävin iltaisin pyytämässä särkylääkettä, jos vaikka vahingossa pystyisin kivuiltani ja päänsäryltä levähtämään hetken, niin yksi nuorehko kätilö tiuskaisi 4.päivänä synnytyksestä että "mikä sulla muka on kipeä?" Menin aivan hämmennyksiin enkä edes muista mitä vastasin, kun muistan miettineeni että ei aavistustakaan mikä tarkalleen, mutta alapäässä on satakunta tikkiä, peräpukamat vuotaa verta, mustelmat reisiin asti, selkä tulessa (häntäluu oli poikki), rinnat haavoilla ja pää s***nan kipeä kiitos juuri sen ettei yhtään saanut levätä ja se tuntuikin siinä vaiheessa jo pahimmalta kaikista vaivoista. Olisiko liikaa ollut vaan antaa se 400mg panadol?



luojan kiitos seuraava synnytys oli muuttomme jälkeen huomattavasti pienemmässä yksikössä, missä oikeasti otettiin äiti huomioon ihmisenä. Sinne menen nytkin jos vain ehdin... sairaala kun taas olisi eri.

Eipä tässä muuta voi sanoa, kuin että siinä käy niinkuin on tarkoitettu, suuntaan eikä toiseen ei oikeastaan voi tässä vaiheessa vaikuttaa...



Toivotaan silti, että "tuomio" on positiivinen!!!



e

Pääsinpäs kerrankin aloittelemaan päiväpinon :)



Meidän viikonloppu meni autossa istuen, käytiin häissä Etelä-Suomessa ja eilen kun (minä pahoinvoivana ja tärisevänä väsymyksestä) kotiuduttiin, auton mittariin kilahti kotitiellä 800km puolentoista vrk:n saldoksi. Mutta häät olivat mukavat, kosketti kun hääparin puolesta esirukoiltiin lasta, ovat sitä toivoneet jo pitkään. Muutenkin varsin pienissä häissä vaikutti olevan kovin monta raskaanaolevaa naista...



Pahoinvoinnin kanssa olen joutunut pelaamaan, lähinnä siis natustelemaan jatkuvasti jotain, vuoroin suolaista, vuoroin makeaa. Puntarilla käynnin olen unohtanut kokonaan etten vallan masentuisi... Niistä raskausvitamiineista olen kokenut olevan hyötyä, jos pillerin ottaa aina suht tyhjään vatsaan (heh). Illalla viimeiseksi otettuna vähentää minusta huomattavasti pahaa oloa aamulla!



Nyt pitäisi koota itsensä ja alkaa siivoamaan, kolmen päivän päästä lähdetään juhannusreissuun ja sen jälkeen meille tulee sukulaispoika mukana kylään joten kai tässä pitäisi vähän ryhdistäytyä. Meinaa vaan tämä energia olla niin nopeasti loppuun kulutettavaa laatua, että saas nähdä mihin suorituksiin sitä yltää (jos yltää)... Yksi aikaisimmistakin raskauksista tympivä juttu, yleensä kun olen kuitenkin suht aikaansaava tyyppi!



Siitä sähköpostiringistä josta viikonlopun ketjussa oli puhetta, minä ennemmin kirjoittelen tänne, näkee samalla vilauksella muitakin keskusteluja. Ei siis millään pahalla! Ei minulla silti mitään sitä vastaan ole, jos sellainen perustetaan.



Mutta nyt mopin varteen... vai pesisikö sitä ikkunat tällekin kesälle...



eikkuli 8+0