eikkuli80
Seuratut keskustelut
Kommentit
Meidän kaverilla oli rv 20+5 painoarvio 427g. Kätilö ei sitä millään tavalla kommentoinut, vaikka minusta kuulosti aika paljolta? Ei vissiin kellään muulla ole ollut yli 400g? Kuitenkin esim. masun ympärys vauvalla oli alakanttiin viikkoihin suhteutettuna. Voihan tuo arvio todella heittää, mutta toisaalta vauveli vastasi kuukautisista laskettua aikaa.
HÖMPPÄ82:lle: Jos sulla on valittavana esim. Oulaskangas niin sinne!!! Yliopistosairaalat yleensä ovat aika kolhoja laitoksia, itselläni on juuri Oulusta kokemusta eka synnytyksessä. Liukuhihnatoimintaa eikä henkilökunnan asenteessa ollut paljon kehumista :( Kyllä hätäsektio osataan tehdä tilanteen vaatiessa joka sairaalassa, Ouluun lähettävät vauvan synnyttyä jos aihetta on, vaikka helikopterilla ellei muuten. Mitä pienempi yksikkö, yleensä sitä inhimillisempää kohtelua, tämän olen tullut itsekin hyvin konkreettisesti kokeneeksi.
Mitähän vielä piti sanoa? Vauva viihtyy vielä poikittain vatsassa, toivottavasti sitten alkaa parin kuukauden sisällä kääntyä pää alaspäin. Molemmat aikaisemmat on 28.viikosta lähtien olleet loppuun asti pää alaspäin, tosin esikoinen teki kiepin vielä pari viikkoa ennen syntymäänsä. Mulla on alkanut supistella, ei kivuliaita mutta tukalia supistuksia kumminkin. Lisäksi alamahalla tuntuu helposti kipeältä, ja jos pitää paikallaan seisoa niin liitoksetkin alkaa natista. Saapas nähdä pystynkö olla loppuun asti töissä! 2,5 viikon päästä on äitipolikäynti, silloin tehdään seuraava sisätu tkimus joka kertoo sitten enemmän tilanteesta. Yllättävää sinänsä, kun molemmilla edellisillä kerroilla en ole supistuksista tietänyt mitään ennen synnytystä oikeastaan...
Me ei olla otettu mitään vauvajuttuja vielä esille. Päinvastoin, kaikki vauvalelut korjattiin pois kun ovat olleet 4,5 vuotta jatkuvasti esillä... ehtii ne sitten kaivaa joskus ensi vuonna taas lattialle :P Äitiyspakkauksen aion tällä kertaa ottaa, 2. lapselle en sitä ottanutkaan. Ei puhettakaan että alkaisin kaivaa vauvanvaatteita tai pinnasänkyä (joka pitäisi kyllä korjatakin vielä) esille ennenkuin joulun jälkeen... toivottavasti vauva älyää sen aikaa pysytellä vielä masun suojissa!
No nyt loppuperhe tulee sisälle joten aletaan laittaa tortilloja. tsau!
eikkuli 22+2
Vauva-arkeen minusta olisi syytä keskittyä paljon enemmän kuin itse synnytykseen, joka joka tapauksessa etenee kuten sen on tarkoituskin. Itse olin (ja olen kuullut muutaman kaverin sanovan ihan samaa!) keskittynyt ajatuksissani niin synnytykseen, että en osannut oikeasti ajatella millaista elämä olisi sitten sen jälkeen, vaikka tietysti kaikki normaalit varustelut ja järjestelyt olikin tehty. Vauvan henki on kuitenkin sinun vastuullasi sen ensimmäisen hengenvedon jälkeen 24h joka ikinen sekunti.
Imetys tekee kipeää, se oli uutta eikä mitään mukavaa. Maitoa ei aluksi tullut ollenkaan, vaikka sitä hoetaan että vauva pärjää tipoilla - minun vauvani eivät vain ole pärjänneet, kun äiti on ollut viikon kuivilla alussa. Sen jälkeen maitoa on kyllä tullut. Vauva ei todellakaan osaa itse ottaa rinnasta kiinni, vaan SINUN täytyy itse se vauvalle opettaa - vaikket itsekään tietäisi, miten se tapahtuu. Kun kysyi neuvoa eka kerralla, kätilöt tulivat nipistämään rinnasta - AUTS! - toisella kerralla osasin jo itse hoitaa homman. Onneksi ystävä neuvoi, että ekat kaksi viikkoa imetyksestä on helvettiä (siis sen helvetillisen synnytyksen päälle, jes, mutta tähän ajatukseen turvasin ja) joka kyllä pitää paikkansa. Silloin ei vielä kannattaisi luovuttaa... (toisella kerralla itkin äidilleni 5pv synnytyksen jälkeen, että tästä vauvasta tehdään pullovauva, kun on niin kiittämätön että tuntikausien jatkuvan rinnallaolon jälkeen nukahtaa viimein onnellisena saatuaan 10ml maitoa pullosta... silloin mieskin oli hyvin myötätuntoinen, eipä kyllä muuta voinut tehdäkään) mutta niin vaan alkoi viimein taas maitoa tulla ihan oikeasti.
Sekin yllätti, että sanotaan pikkuvauvojen nukkuvan suurimman osan vuorokaudesta. Esikoisemme sen sijaan valvoi suurimman osan aikaa, nukkuen 15 min pätkissä sen mitä nukkui. Lopun aikaa hän oli sitten kivulias, kärsien ilmeisesti vatsavaivoista sekä synnytyksen aiheuttamista kivuista niskassa, ja varmaan äidistäänkin joka ei tuntunut osaavan hoitaa ollenkaan. Vauvan itkun kestäminen oli tosi hankalaa, varsinkin kun lapsi itki paljon. Arki tuntui niin paljon raskaammalta, etten osannut ollenkaan kuvitella tätä. Ulkonakaan en päässyt liikkumaan koska vauva itki aina vaunuissa hysteerisesti. Suurimman osan aikaa olin vauvan kanssa kahden ja se oli aika ahdistavaa pitemmän päälle. Yöunien menetys oli kova paikka, siis että sen minkä saat nukuttua, tulee useassa pätkässä ja siinä välissä voi joutua valvomaan pitemmänkin pätkän, vauvan pahimmassa tapauksessa huutaessa yöt läpeensä. Se on todella hyvin, jos tarvii vain kaksi kertaa syöttää yössä.
Kuulostaa varmaan aika pessimistiseltä, mutta tämä on ollut ihan aikuisten oikeeta arkea meidän vauva-ajalla. Toinen lapsi yllätti olemalla itkuinen vain kuukauden, jonka jälkeen alkoi nukkua niin pitkiä yöunia etten olisi kuunaan voinut ensimmäisen perusteella kuvitellakaan! Voitte ehkä kuvitella sen, kuinka olin varautunut pahimpaan tällä toisella kertaa, joten oli psyykkisesti voimauttavaa ettei se ollutkaan niin pahaa tällä kertaa. Voin kyllä kuvitella toisinkin päin, että ensimmäinen on ollut helppo ja toinen ottaa viimeisetkin mehut irti vanhemmistaan ja siinä ollaan kovilla. Nyt kolmannella kerralla minulla ei ole mitään kuvitelmia... vyöhyketerapeutille varaan ajan jo laitokselta varmaankin tällä kertaa, toivottavasti sama on vielä hengissä ja ottaa vastaan...
No, mutta tässäpä näitä pääpointteja mitä matkan varrella on tullut vastaan, toivottavasti kukaan ensisynnyttäjä ei tästä menettänyt yöuniaan. Pääsääntöisesti kannattaa ajatella vauvan kanssa elämistä jo ennen synnytystä, jotta arki sujuisi jouhevammin sitten kun se alkaa. Synnytys kuitenkin on loppujen lopuksi suhteellisen lyhyt tapahtuma vaikka niin paljon muuttaakin.
t. eikkuli 21+5
Rasti seinään: leivoin tänään kakun ja PULLAA! Eikä edes ollut mitään syytä :) En ole pullaa leiponut kevään jälkeen. Nyt sain päähäni kun maistoin viikonloppuna äidin bostonkakkua ja piti siis yrittää päästä samaan (eihän siitä tietenkään voi yhtä hyvää tulla...) Mutta kuitenkin!
Synnytyksistä kyseltiin, minulla on kaksi takana joista ensimmäiseen menin avoimin mielin, tosin muutamia juttuja toivoen ("luomu"juttuja lähinnä). Synnytys alkoi lapsiveden tihkumisella, joka ei sitten tuntunut johtavan yhtään mihinkään, joten jouduin ensin sairaalaan tylyyn kohteluun. Onneksi synnytys kuitenkin alkoi itsellään saman vrk:n sisällä kestäen supistusten alkamisesta noin 5,5h kaikkineen, mitä pidin hyvin siedettävänä aikana. Se oli erittäin outoa, että kätilölla tuntui olevan ihan eri ajatus synnyttämisestä kuin mitä valmennuksessa oli tähdennetty ja tunsin olevani suuren osan aikaa aika turvaton, koska ohjeet sotivat vastaan kaikkea mitä olin kuullut. Luomuilu ei myöskään toteutunut sikäli, että lopussa tuli hätä ja lapsi jouduttiin vetää imukupilla. Minut yllätti se, ettei mitään ponnistamisen tarvetta tullut, päinvastoin supistukset heikkenivät kun olisi pitänyt puskea vauvaa maailmaan. Mitään vaihtoehtoja ei myöskään nähty sängyssä makaamiselle jalat telineissä. Sekin yllätti, kuinka pahasti voi synnytyksessä itse loukkaantua (sori vaan, ensikertalaiset, mutta olen sentään rehellinen!) ja kuinka kauan siitä kestää toipua, niin fyysisesti, puhumattakaan henkisesti. Myös se oli yllättävää, että tikkausvaihe kesti pitkään ja oli paljon kivuliaampi kuin suurin osa muusta synnytyksestä, imukupilla vetoa lukuunottamatta. Synnytyksen jälkeen myös peräpukamat voivat olla todella hankalia, vaikka niistä ei olisi aikaisemmin tiennyt mitään.
Toisella kertaa taas se, että kaikki meni hyvin, oli erittäin yllättävää, tuon eka kokemuksen jälkeen. Tiesin että vauva on noin kilon suurempi, mutta se tuli, ei nyt helposti, mutta omin voimin ja kauniisti, jos niin voi sanoa, ulos. Ponnistusvaihe oli puolet lyhyempi mutta olisin mieluusti ottanut lyhyemmänkin, kun kestoa kuitenkin oli 20min. En todellakaan "osannut" ponnistaa kuten en kerralla, ja supistukset olivat taas heikkoja, mutta yllätyin kun viimein löysinkin oikean suunnan ponnistaa ja tunsin oikeasti pystyväni jotain tekemäänkin vauvan ulostulon eteen. Luulin revenneeni yhtä pahasti kuin edelliselläkin kerralla, tunne vauvan ulostulossa kun on järkyttävän repivä. Mutta mutta, vain 3 tikkiä, mikä oli todella pieni murto-osa edellisistä kauhuista! Myös pissaaminen ja kakkaaminen onnistui luonnollisesti vaikka muuta taas pelkäsin.
jatkuu seuraavassa kun oli kuulemma liian pitkä viesti... että näinkin voi käydä!
Minä makasin koko kesän, vuoron perään sohvalla ja sängyssä ja oksensin... mies koitti hoitaa kotitöitä ja lapset, joita siis ennastaan kaksi kpl. Kehtasi jopa TAAS lausua senkin, että "raskauspahoinvointi on henkistä laatua." Siis kyllä mä ymmärrän, ettei siitä tuntunut mukavalta hoitaa koko huushollia, mutta musta ei ollut mihinkään! vasta nyt 20+ puolella on alkanut riittää virtaa välillä johonkin kotihommaankin, tänään jopa leivoin eka kertaa kevään jälkeen. Nyt sillä jopa riittää ymmärrystä nostella painavimpia juttuja kun en ole enää varsin niin pahoinvoiva.
Mutta vissiin on ollut liian hyvä palvelu tai mä oon aina se moottori joka hommaan, niin paljon sain kyllä nurjaa asennetta tätä tilaa kohtaan kesän aikana :(
t. eikkuli 21+5
Meidän neiti arvioitiin rv 31+6 1,9kg ja rv 35+6 2,9kg sekä vielä 41+0 4,1kg. Päätti syntyä vasta 41+6 ja painoi tasan 4100g eli aika lähelle sattui ainakin tuo viimeisin arvio. Aiemmin arvioitiin la:han nelikiloiseksi.