eikkuli80

eivät muut tarkoita sillä pahaa että pyytävät sinua ajattelemaan myös sitä vaihtoehtoa että jokin voi mennä vinoon tai toisin, joten ei kannata suhtautua kommentteihin ylimielisesti. Olen aika lailla sitä mieltä, että joka synnytyksessä pettyy aina johonkin, harvinaisia ovat varmaan ns. unelmasynnytykset joissa äidistä IHAN KAIKKI on mennyt tosi hienosti. Tärkeää on kuitenkin että olisi myös jotain hyvää, jonka voimalla päästä sitten yli niin synnytyksestä kuin vauvan aiheuttamasta muutoksestakin. Olin aika lailla kaltaisesi ensisynnyttäjä, luin kaikki nuo opukset ja kuuntelin sitä rentoutus-cd:tä, tavoitteena oli että ei epiduraalia koska minua on leikattu kaksi kertaa spinaalipuudutuksessa ja pistäminen on molemmilla kerroilla epäonnistunut ja tuottanut valtavaa kipua. Eli pelkäsin tavallaan enemmän epiduraalin kipua kuin synnytyskipua, josta en tiennyt silloin mitään.



Valmistauduin lähinnä ajattelemalla ja tsemppaamalla, että koska naiset kautta aikojen ovat tosiaan siitä selvinneet, niin kyllä vieläkin jos vaan tahtoa riittää. Ja kyllä sitä riittikin. Mutta mikäli synnytys olisi kestänyt 5 tunnin sijasta 25 tuntia, niin olisi voinut ruveta ajatus epiduraalistakin tuntumaan ihan toiselta jossain vaiheessa. Sitä kestoa ja supistuskivun laatua kun ei etukäteen voi ikinä tietää eikä omaakaan kipukynnystä arvioida sen suhteen, koska kipu on erilaista. Paras asennoituminen siihen on, että sillä kivulla on TARKOITUS.



Parasta on kuitenkin liikkua alkuvaiheessa pystyasennossa niin pitkään kuin mahdollista, kuulostella supistuksia ja mikä niihin auttaa. Sitten kun minulle tuli vaihe, että ravaaminen ei enää oikein tahtonut riittää, enkä muuten pystynyt istumaan enää sen jälkeen ennen kuin vauva oli maailmassa (enkä sittenkään kovin hyvin pitkäääään aikaan!) koska supistukset tuntuivat istuessa paljon pahemmilta, olisin kotona mennyt tässä vaiheessa suihkuun mutta koska olin valmiiksi sairaalassa ja ammehuone oli vapaana, pääsin ammeeseen. VESI, kuuma sellainen, auttoi minulla paljon. Kun se ei tahtonut enää riittää, seuraava TEHOKAS kokeilluista keinoista oli aquarakkulat jotka veivät kivun mahasta kokonaan niin etten edes halunnut niitä enää selkään. Selkäkipuun riitti miehen painama lämpöpakkaus. Eli LÄMPÖ on tärkeää. ILOKAASU oli ainoa lääketieteellinen apu ja se auttoi hyvin, tosin siinä piti olla tarkkana ettei taju lähtenyt jos hengitteli liika kauan. Mutta kaikki eivät pysty ilokaasua ottamaan.



Tehokkaita keinoja ovat myös äänenkäyttö, sitä minäkin käytin supistukseen keskittymiseen ammeessa, kontillaan/polvillaan/kyykyssä oleminen ja jaloittelu välillä jotta vauva pääsee laskeutumaan alemmas lantiossa.



Mikä minut yllätti, oli se että koska en pystynyt istumaan, jakkarallekaan ei ollut aihetta kun siinä pitää istua enkä tietysti avautumisvaiheessa kunnolla lepäämään, esim keinutuolissa. Vauvan kunnon nopea huononeminen aiheutti myös pikaisen imukupilla avustuksen maailmaan joka ei missään tapauksessa kuulunut suunnitelmiin, mutta siinä vaiheessa se oli aivan sama kun kiire oli ja olin kuitenkin iloinen ettei sektiota tarvittu vaikka sekin oli lähellä. Tuskinpa kukaan äiti haluaa ajatella siinä tilanteessa itseään, kun vauva on vaarassa, oli sitten millaisia luomuajatuksia tahansa. Samoin episiotomia tehtiin, olin toivonut että ilman selvittäisiin mutta se oli käytännön sanelema pakko.



Synnytys meni siis niin kuin meni, tyytyväinen olin selvittyäni todella ilman epiduraalia, vauvan pää ilmeisesti painoi niin hyvin jotkut tietyt hermot tukkoon että päätä en edes tuntenut ennenkuin se tuli ulos. Samoin olin tyytyväinen ettei muitakaan kovia lääkkeitä tarvittu. Mutta kukaan ei olisi voinut varoittaa (tai vaikka olisikin, en olisi sitä pystynyt sisäistämään vaan tieto olisi varmaan valunut kuin vesi hanhen selästä) että mitä elämä on siinä vaiheessa kun alapäätä kasataan paloista takaisin ehyeksi ja toipuminen on pitkä ja kivulias kaikkine erilaisine vaivoineen. Vauvaa ja imetystä tuli myös vähän liika vähän ajateltua ennen synnytystä. Jos jotain tällä kertaa teen toisin, niin keskityn enemmän vauvaan ja synnytyksen jälkeiseen aikaan kuin siihen itse " aktiin." koska kestipä se sitten 2 tai 22 tuntia tai 2 vuorokautta, niin se on lyhyt aika verrattuna siihen miten elämä sen jälkeen muuttuu ja mitä kaikkea pitää oppia, ja vauva tulee kuitenkin jollain konstilla ulos, oli se sitten luomu- tai lääketieteellinen operaatio. Eli itse ainakin huomasin sen, että etukäteen omassa itsetuntoisessa varmuudessani pärjätä synnytyskivun kanssa pääasia pääsi vähän jäämään sivuun... Kuten mieheni osuvasti sanoi, synnytys on naisten armeija, mitä hullumpia kokemuksia sen kovempi saldo. Mutta näin ei tarvitsisi olla.



eikkuli, rv 32+

jos sulla vaan on mahdollisuus päästä tänään sinne neuvolaan niin mene ihmeessä, mittaavat verenpaineet ja tutkivat pissan, kuulostaa aika huonolta että yhtäkkiä pukkaa turvotukset päälle. Eli mars sinne tutkimuksiin, vaikka sitten saunatossuilla, etkä odottele perjantaihin saakka, siihenhän on vielä kaksi päivää!! Ne kirkkaat pilkut mitä näet, on ns. tähtiä eli voi johtua esim. verenpaineen mataluudesta/korkeudesta tai silmänpaineitten muutoksista.

Eli jääkaapissa puhdas äidinmaito (rinnat ja kädet pesty ja pumppu steriloitu huolellisesti ennen pumppausta) säilyy 24h. Pakastimessa nopeasti jäähdytetty ja puhtaaseen, keitettyyn astiaan pakastettu maito säilyy 3-4kk, mutta on toki juotavaa vielä senkin jälkeen.

Eli nyt on sitten eka päivä kotona. Aamulla tosin kävin vielä töissä, ottamassa tarpeellisia kopioita sijaista varten ja järkkäilemässä paikkoja ja haalimassa omia tavaroita mukaan. Sitten tein kauppareissunkin, kun tuntui etten ihan suoraan osaa kotiin tulla takaisin...



Eilisestä äitipolireissusta kirjoitin illalla, jos kiinnostaa niin siitä voi lukea eilisestä pinosta. Olin koko yön jotenkin niin ylikierroksilla, uni ei meinannut tulla millään ja miehen kanssa halusin jutella noista synnytysjutuista jotka on nyt tosi pinnalla keskustelujen jälkeen. Yöllä valvoin sen tavallisen eli jostain puoli neljästä puoli kuuteen, se on siis se vessareissu + vesilasiaika mulla minkä jälkeen ei tahdo uni tulla, ja sitten torkahdin ja heräsin puoli seiskalta. Nyt alkaa olo vähän tasaantua, täytyy laittaa ruokaa ja mennä päiväunille :) Mutta on se jännä, kuinka se yksi pieni hetki jona sukupuoli selvisi, teki tästä vauvasta paljon todellisemman. Nyt olen ihan tyytyväinen, että se selvisi kuitenkin!



Painoarviosta sen sijaan ajattelin, että kuitenkin usein olen kuullut ultra-arvion heittävän paljonkin, ja tässä tapauksessa kun lääkäri arveli pieneksi ja ultra näytti suureksi, niin kumpaanko sitä on enemmän sitten luottamisat? esikoista arvioitiin myös ultralla paljon isommaksi, syntymän jälkeen selvisi että laiharaajaisella ja pienipäisellä pojalla oli iso massunympärys ja heitto johtui varmaan siitä.



Joka tapauksessa valmistaudun henkisesti siihen, että vauveli syntyy myös ennen laskettua aikaa joten hyvin mahdollista on että maalisäiti minusta tulee...



Mutta nyt syömään, kiljuva nälkä.



eikkuli ja hippuska 32 tasan

Minulla esikoiselta lapsivedet lähtivät " tihkumaan" eli heräsin aamuyöllä siihen että puoli takamusta ui. Sänkykin oli ehtinyt vähän kastumaan (en kai nyt ollut kuvitellutkaan että se vauva syntyisi ennen laskettua aikaa joten ei ollut suojauksistakaan kuin ajatus...) mutta meillä 160cm leveä petari mahtuu 7kg pyykkikoneeseen joten mies sen sitten pesaisi sairaalassaoloaikana. (oli tosin vasta kuivumassa kun tulin kotiin, joten kannattaa ohjeistaa se mies suorittamaan pesut HYVISSÄ AJOIN) Kaverini viritti saumoista avatut jätesäkit sänkyynsä ja se olikin tarpeen, sillä hänellä yöllisen vessareissun jälkeen poksahti kalvot sänkyyn takaisin könytessä ja siellä ne vedet sitten olivat, mutta onneksi lakanassa muovin päällä :)



Muovitettu frotee ei siis ole ollenkaan huono vaihtoehto. Tosin jos vedenmenon huomaa äkkiä, iso froteepyyhe lakanan alla ajaa saman asian, ei ehdi imeytyä patjaan/petariin. Jätesäkkivaihtoehto on huomattavasti edullisempi.